maanantai 16. maaliskuuta 2015

Keskustanuorten "superauto" liikkeellä...

Eilen sunnuntaina115.03.2015 iltapäivällä istuessani tutussa paikassa työhuoneessani tietokoneen ääressä Kainuunkadulle, talomme eteen ilmestyi mielenkiintoinen pakettiauton näköinen, mainosteipattu kulkupeli.

Välähdyksen omaisesti kävi mielessä, että - jaaha - taas on liikkeellä jotain myyntimiehiä.

Lievän hämmästyksen vallassa huomasin, että etupenkeiltä ilmestyivät tutut henkilöt: Keskustan Peräpohjolan piirin nykyinen toiminnanjohtaja Kai Puro ja hänen isänsä, Kemin kunnanvaltuuston jäsen Juha Puro. 

Sain kuulla, että auto oli käynyt mutkan pohjoisessa ja Kai oli viemässä sitä Ouluun. 

Vanhaan paketti-/tila-auton runkoon oli rakennettu mielenkiintoinen kokonaisuus. Selkeästi rakentelussa oli aistittavissa Keskustan nykyisen puheenjohtajan, Juha Sipilän "insinööri- ja ekoajatuksia"... 
Mikäli oikein olen ymmärtänyt, autossa on aurinkopaneeli - akustojärjestelmä, tuuliturbiini katolla, poljettava sänkögeneraattori, televisio, audiojärjestelmä, PlayStation pelikone ja pelejä, kaasugrilli, mikrofoni ja vahvistin, megafoni, jääkaappi, tarjottavaa ja sohva.


Ja tietysti Keskustainfoa, joten tavallaan kauppamiehet olivat sittenkin liikkeellä...

Näin myöhemmin, että edellä mainittua autoa nimitellään "kenubiiliksi".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti