keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Poliittinen aamunavaus...


Keskusta lähti laskuun, mutta johto näyttää säilyvän

Perussuomalaisten kannatus nykäisi ylöspäin. Kokoomuksen kannattajien varmuus ohenee, Sdp:tä kannattavien vahvistuu.

KOTIMAA 
RONI REKOMAA LEHTIKUVA
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ja perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini olivat Iltalahden maanantai-illan vaalitentissä yhtä mieltä muun muassa siitä, että maakauppoja pitäisi pystyä rajoittamaan turvallisuussyistä.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ja perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini olivat Iltalahden maanantai-illan vaalitentissä yhtä mieltä muun muassa siitä, että maakauppoja pitäisi pystyä rajoittamaan turvallisuussyistä.
Vaalipäivään on aikaa neljä ja puoli viikkoa. Ensimmäiset äänet annetaan kolmen viikon päästä, kun ennakkoäänestys alkaa. Mitä lähemmäs vaalit tulevat, sitä jännittävimmiksi käyvät kannatusmittaukset.
HS-gallupissa on selkeitä – mutta virhemarginaaliin mahtuvia – muutoksia viime mittaukseen nähden.
Kovassa nosteessa olleen keskustan kannatus on nyt laskenut selvästi, 1,5 prosenttiyksikköä. Keskusta on nyt palannut kannatuksessaan marraskuun tasolle.
Fakta

Näin tutkittiin

 HS-gallupissa selvitettiin puolueiden kannatusta.
 HS:n tilaaman tutkimuksen on tehnyt TNS-Gallup.
 Kaikkiaan 2 439 suomalaista haastateltiin puhelimitse 16. 2.–12. 3.
 Tutkimuksen otos edustaa Manner-Suomen äänestysikäistä väestöä.
 Kannatusarvio on laadittu yhdistämällä haastatteluvastaukset sekä vaalitilastot viime kuntavaaleista.
 Tutkimuksen virhemarginaali on suurten puolueiden osalta noin kaksi prosenttiyksikköä suuntaansa.
Paikallaan junnanneiden perussuomalaisten kannatus puolestaan on nykäissyt 1,1 prosenttiyksikköä ylöspäin.
"Muutos on keskustan osalta selvä, muttei dramaattinen", sanoo vaalitutkija Jussi Westinen Åbo Akademista.
Tutkimuksen virhemarginaali on suurimpien puolueiden kohdalla noin kaksi prosenttiyksikköä suuntaansa.
Entä piirtyykö kannatuskäyrästä vasta keskustan alamäen alku tai perussuomalaisten nousun lähtölaukaus? Onko kyse siis trendistä vai alkavatko vaaliasetelmat olla tässä?
"Sitä on mahdoton sanoa. Toisaalta ei tässä ehdi paljon trendejä syntyä, kun vaalit ovat ihan kohta", Westinen sanoo.
"On mielenkiintoista nähdä, pystyvätkö perussuomalaiset vielä selvästi nousemaan. Vaalien 2011 alla he tekivät kovan nousun jopa viimeisten viikkojen aikana, mutta nyt sellaista ei ole näköpiirissä", Westinen jatkaa.
Vaalien lähestyessä eroilla on tapana kaventua. Keskustan huippukannatuksen laimentumista on osattu odottaa.
"Keskustan parhaimmillaan jopa yli 26 prosentin kannatuksen säilyminen vaaleihin asti olisi harvinaista. Nykyoloissa minkään puolueen on erittäin vaikea saada yli neljäsosaa äänistä", Westinen sanoo.
Edellisen kerran jokin puolue on rohmunnut yli neljänneksen äänistä 20 vuotta sitten. Eduskuntavaaleissa 1995 Sdp sai 28,3 prosentin kannatuksen.
Gallupeissa tapahtuvilla liikahduksilla voi olla myös jonkinlaista psykologista merkitystä, Westinen muistuttaa.
"Perussuomalaisten ehdokkaille ja puoluekoneistolle sekä heidän ja jonkin muun puolueen välillä harkitseville äänestäjille tämä on rohkaiseva tulos. Toki puolueella on koko ajan ollut jahdissa kakkospaikka, mutta tämä voi luoda uskoa, että se on saavutettavissa."
Tämänhetkisen kannatuksen valossa vahvimmin kakkospaikassa ovat kiinni Sdp ja kokoomus, joiden kannatus on kuin yhteen niitattu. Siinä ei myöskään ole tapahtunut liikahduksia viime kuukausina.
Sen sijaan kaksikon kannattajien varmuudessa puoluevalinnastaan on näkyvissä eriytymistä. Siinä missä Sdp:n kannattajat ovat entistä varmempia puoluevalinnastaan, kokoomusäänestäjien varmuus valinnastaan on ohentunut.
"Perinteisesti juuri kokoomuksen äänestäjät ovat olleet varmoja puoluevalinnastaan. He ovat tehneet päätöksensä ajoissa eivätkä vilkuile muihin puolueisiin niin paljon. Muutos varmuudessa kertoo osaltaan, miten vaikeat vaalit näistä on kokoomukselle tulossa."
Vaikka keskusta on edelleen turvallisessa johdossa, jännitettävää vaaleissa riittää.
"Kaikki on avoinna kakkos-, kolmos- ja nelossijan suhteen", Westinen päättää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti