perjantai 27. helmikuuta 2015

Talvivaara on aktiivisesti esillä - hyvä niin...




Talous  | 

Talvivaara uskoo pystyvänsä jatkamaan toimintaansa

Talvivaaran tiedotteessa painotetaan, että ellei Talvivaara pysty hankkimaan minkäänlaista omistusosuutta Sotkamon kaivoksesta, sen toiminnan jatkuvuutta ei voine pitää todennäköisenä.


Malmimurskeen kuljetin koekäytössä.
Malmimurskeen kuljetin koekäytössä Talvivaaran kaivoksella 30. tammikuuta. Kuva: Lehtikuva

Kaivosyhtiö Talvivaara arvioi kykenevänsä jatkamaan päivittäistä toimintaansa, yhtiö kertoo tiedotteessaan. Se on antanut tänään selvityksen yhtiön taloudellisesta tilasta. Arvionsa se perustaa tämänhetkisiin kassavaroihinsa ja kaivostoimintaa operoineen Talvivaara Sotkamo -yhtiön konkurssipesän kanssa tehtyihin sopimuksiin, joista se saa tuloja.
Yhtiön kassassa oli 27. helmikuuta 4,8 miljoonaa euroa. Kaivososakeyhtiö vuokraa Talvivaara Sotkamon konkurssipesälle tehdasalueella sijaitsevaa kalkkilaitosta ja laboratoriopalveluja. Lisäksi konkurssipesä ostaa yhtiöltä konsulttipalveluna hallinnollisia ja teknisiä palveluja.
Talvivaaran hallitus ja johto tai yrityssaneerauksen selvittäjä eivät yhtiön mukaan harkitse Talvivaaran asettamista selvitystilaan tai konkurssiin. Rahoituksen varmistaminen jatkuu. Yksi vaihtoehto on, että Talvivaara voisi osana sijoittajakonsortiota hankkia kaivoksen liiketoiminnan Talvivaara Sotkamon konkurssipesältä. Vaikka näin kävisi, on muistettava, että Talvivaara on saneerausohjelmassa, josta sen pitäisi suoriutua.
Talvivaaran tiedotteessa painotetaan, että ellei Talvivaara pysty hankkimaan minkäänlaista omistusosuutta Sotkamon kaivoksesta, sen toiminnan jatkuvuutta ei voine pitää todennäköisenä.
Yhtiö on maksanut pienet, alle 1000 euron  niin sanotut vähäiset velat helmikuun 2015 aikana. Maksuja on tehty yhteensä 15 672 euroa ja maksun on saanut yhteensä neljäkymmentä velkojaa.
Varsinainen saneerausvelka odottaa edelleen saneerausohjelman etenemistä. Velkaa on 482 miljoonaa euroa, josta suunnitelman mukaan leikattaisiin 97 prosenttia.
Talvivaaran Kaivosyhtiön on toimitettava Espoon käräjäoikeuteen täydennetty saneerausohjelmaehdotus 13. maaliskuuta mennessä. Määräaikaa on lykätty useaan kertaan.
Kaivosyhtiön operatiivinen tytäryhtiö, Talvivaara Sotkamo hakeutui konkurssiin marraskuussa. Yhtiöllä on ollut suuria ongelmia hallita vesitasettaan ja valtio on joutunut jatkamaan Talvivaara Sotkamon toimintaa muun muassa ympäristön turvaamiseksi. Konkurssipesä on myös pyrkinyt jatkamaan nikkelin ja sinkin tuotantoa.
Kaivosyhtiö Talvivaara sai aiemmin tässä kuussa Finanssivalvonnalta poikkeusluvan lykätä vuodenvaihteessa päättyneen tilikauden tilinpäätöstiedotteen, tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen julkaisua. Ne se julkaisee huhtikuussa. Lykkäyksen ehtona oli, että yhtiö julkistaa sitä ennen selvityksen, jonka se tänään antoi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti