perjantai 6. helmikuuta 2015

Hei/Hej/Hello - me lennetään - hyvä niin...

Lentoharjoitusvyyhti on selvitetty. Voimme taas hengittää vapaasti ainakin jonkin aikaa.


Suora nettilainaus Pohjolan Sanomista: 



Päivitetty 6.2.2015 14:23, julkaistu 6.2.2015 14:22

Suomi osallistuu Ruotsin kanssa lentoharjoitteluun Pohjanlahdella

STT
Helsinki
Presidentti Sauli Niinistön mukaan Suomi osallistuu yhdessä Ruotsin kanssa Yhdysvaltojen järjestämään koulutukselliseen lentoharjoitteluun Pohjanlahdella. Harjoittelu alkaa maaliskuun puolivälissä ja se tapahtuu Suomen ja Ruotsin ilmatilassa sekä kansainvälisessä ilmatilassa.
Ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta utva päätti asiasta kokouksessaan tänään. Niinistö kommentoi sitä heti kokouksen jälkeen.
– Yhdysvaltojen lento-osasto sijoittuu Ämariin. Sen tarkoitus on antaa virolaisille varmuus siitä, että Naton 5. artikla toimii. Se on tuon Ämarin harjoituksen tehtävä, Niinistö sanoi.
Siinä yhteydessä Yhdysvallat tarjosi Suomelle ja Ruotsille mahdollisuutta yhteiseen lentoharjoitteluun Pohjanlahdella.
– Suomalaiset koneet lähtevät suomalaisilta kentiltä, Niinistö sanoi.
Niinistön mukaan koulutusharjoittelu Pohjanlahdella kestää kolme viikkoa. Suomi harjoittelee erikseen Ruotsin ja Yhdysvaltojen kanssa. Tavoite on myös, että kaikki kolme harjoittelevat yhdessä.
Niinistön mukaan Suomi päätti osallistua harjoitteluun koulutustarpeidensa pohjalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti