sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta...



Olen seurannut uteliaisuuttani televisiosta maailmalla toteutettavia huutokauppojasarjoja mm. tänään sunnuntaina 15.02.2015 TV1:ssä yllä olevan otsikon nimisenä...


Ohjelmissa tulee esiin mielenkiintoisia tarinoita, jotka liittyvät huutokaupattaviin esineisiin.

Suomessa on myös tunnettuja huutokauppatoimistoja/-kamareita, mm. Bukowski ja Hagelstam, joiden hintataso alimmillaan yltää tavallisen matti ja maija meikäläisen mahdollisuuksiin. 

Lisäksi on "televisiosta tuttu" huutokauppatapahtuma Hirvaskankaalla Jyväskylän pohjoispuolella - Huutokauppakeisari/Huutokauppa Palsanmäki, jossa hintataso ei päätä pakota/huimaa. Tavarat ovat lähes kenen tahansa kukkarolle sopivia... 

Alla infoa kahdesta tunnetusta kansainvälisestä huutokauppatoimistosta/-kamarista:

Sotheby’s harjoittaa huutokauppaa Lontoossa mm. taiteella, koruilla ja antiikkihuonekaluilla.

Kauppaa käydään myös netissä. Sotheby’s on itse asiassa harjoittanut nettihuutokauppaa jo vuodesta 2000. Tämän perusteella se on ensimmäinen kansainvälinen netissä huutokauppoja pitänyt taidehuutokauppakamari. Huutokauppaluetteloihin voi tutustua kätevästi sähköisesti.
Yhtiö järjestää huutokauppoja Lontoon lisäksi New Yorkissa, Hong Kongissa, Pariisissa, Genevessä, Milanossa, Amsterdamissa, Dohassa, Zürichissä and Torontossa. Sillä on lisäksi toimistot 40 maassa.
Yhtiön juuret juontuvat Lontooseen vuoteen 1744, jolloin perustaja Samuel Baker aloitti kauapankäynnin. Hän aloitti kirjakauppiaana, mutta siirtyi myöhemmin mitaleihin, kolikkoihin ja taiteeseen.
Christie’s on toinen Lontoosta lähtöisin oleva englantilainen huutokauppakamari. Sen listoilta löytyy arvotaidetta ja jalokiviä. Christie’s sai alkunsa Lontoossa vuonna 1766 kun yhtiön perustaja James Christie teki ensimmäisen kauppansa.
Huutokaupattavia tuotteita esitellään Christie’sin nettisivustolla videoin ja selostuksin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti