perjantai 27. helmikuuta 2015

Suomessa on eduskuntavaalit huhtikuussa 2015...

Olen pitkään vain lainannut asiantuntijoiden kirjoittamia tekstejä. Päätin katsella vanhoja tekstejäni, koska eduskuntavaalit lähestyvät.
Otin malliksi esiin noin kahdensan (8) vuotta sitten kirjoittamani tekstin, jossa perään kuulutan uusia ratkaisuja, koska vanhoilla konsteilla - eikä välttämättä vanhoilla valinnoillakaan - kerta kaikkiaan enää pärjätä muuttuvassa/muuttuneessa maailmassa.

Toivon Lapin vaalipiirissä uusia avauksia...


Vanha tekstini kahdeksan (8) vuoden takaa:



EDUSKUNTAVAALIVALINTOJA LAPIN LÄÄNISSÄ

Eduskuntavaaliehdokkaat kulkevat aktiivisesti tilaisuudesta toiseen tavoitteena vakuuttaa kuulijat valitsemaan juuri hänet sunnuntaina 18.03.2007 tai mielellään jo 07.03.2007 alkavassa ennakkoäänestyksessä.

Kahdeksankymmentä kahdeksan (88) ehdokasta, joista seitsemän (7) tulee valituksi, siis jotakuinkin joka kahdestoista.

Olen seurannut kohtuullisesti ehdokkaiden vaali-ilmoituksia, lehtimainoksia, yleisönosastokirjoituksia ja käynyt paikan päällä kuuntelemassa vaalisanomaa. Toistaiseksi hyvin perinteistä, latteaa jopa osittain tylsänpuoleista sanomaa, josta puuttuu uutta oivallusta…

Viime aikoina kirjailija Veijo Meri on ollut lehdissä esillä lähinnä erinomaisen kirjaklassikon ja siitä tehdyn televisioelokuvasovituksen Manillaköysi perusteella.
Siinä on useita mieleenpainuvia tapahtumia, kohtauksia, joissa kirjailija on erinomaisesti onnistunut luomaan mielikuvan ihmismielen ja ratkaisujen moninaisuudesta.

Yksi esimerkki suorana lainauksena:

Tapahtuma, jossa vääpeli Esko Hukkasen toimenpiteet hullun, Kari Franckìn alas saattamiseksi hullujenhuoneen katolta, on todella oivallinen ja upea jatkorepliikkeineen.
Vääpeli uhkaa kaataa talon, mikäli katolle kiivennyt potilas ei tule heti alas katolta...

Kun potilas on turvallisesti tikapuita pitkin tullut alas ja suorastaan syöksynyt - tukka putkella - sisälle huoneeseensa lääkäri, Harri Tirkkonen kysyy vääpeliltä:” Mutta mitäs te olisitte tehnyt, jos tuo konsti ei olisi jostain syystä tepsinytkään?”
                   Vääpeli hetken mietittyään vastaa: ”Minä olisin kaatanut talon!”

                   Lääkäri ihmeissään: ”Mitä se oli?” Vääpeli: ”Olisin kaatanut talon…!”

Lääkäri: ”Vai niin! Sillä lailla! Se olisi ollutkin rysäys! Tämä talo ei olekaan mikään halpa, se on maksanut monta miljoonaa!”

Johon vääpeli ykskantaan: ” No parempi sitten, että tuli hyvällä, kävi halvemmaksi!”

Sotilaiden lähtiessä hullujenhuoneen pihalta tilanteen lauettua lääkäri kysyy kyseisen televisionäytelmän päähenkilöltä sotamies Joose Keppilältä, Erkki Pajalalta : ” Olisiko tuo vääpeli todella ryhtynyt kaatamaan taloa, jos se mies
ei olisi tullut alas katolta?”
                   Joose Keppilä vastaa: ” Kyllä se olisi sen kaatanut! Kyllä se niin hullu on...”

Em. tilanne on mainio osoitus toisaalta kirjailijan sananjuoksutuksesta mutta myös mielestäni syvällisestä luottamuksesta sanojen ja tekojen tiukkaan yhteyteen, eräänlaiseen uskoon todella tukalassa tilanteessa...

Painotan, että tässä yhteydessä itse koen em. tapahtuman erittäin myönteisenä osoituksena ihmisen voimavaroista. Välttämättä vanhoilla konsteilla ei aina selvitä.

Toivon, että Lapin läänistä valituista uusista kansanedustajista mahdollisimman moni on näitä uusia ”vääpeleitä”, jotta meillä säilyy usko ja luottamus olemassaolomme oikeuteen näillä selkosilla.

Pohdiskeluterveisin
Aki Pyykkö
Kemi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti