perjantai 20. helmikuuta 2015

Uusi taidepolku - veistoksia Kemissä...

Suomen Kemi on tunnetusti kulttuurikaupunki. Ainakin sitä on totuttu sellaisena pitämään ulkopuolistenkin silmin.

Kemissä lienee yhteensä peräti noin 75 muistomerkkiä ja julkista taideteosta, joista ulkona on keskustan alueella noin 40, sisätiloissa keskustassa noin 10 ja muissa kaupunginosissa yhteensä noin 25 sisä- ja ulkotiloissa.  Monikaan kemiläinen ei välttämättä tunne ja/tai ei ole kaupungilla kierrellessään kiinnittänyt huomiota Kemin julkisiin taideteoksiin. 

Patsaissa on tosi paljon paikallishistoriaa ...

Monet patsaista on huonosti - jos ollenkaan - valaistuja.

Kemissä olisi hyvä suunnitella eräänlainen Uusi Taidepolku, jossa olisivat mukana kaikki Kemin ulkotaideteokset.

Eräs uusimmista ulkotaideteoksista on Kemin sisäsatamaan taannoin rakennettu ympäristötaideteos. Se sijaitsee tavallaan Kauppakadun jatkeella olevalla satama-alueella.

Lyhyt tekstinpätkä Taideteos sisäsatamaan-lehtileikkeestä:

Teoksen päämateriaalina on käytetty mustagraniittisia katujen reunakiviharkkoja - jäännösharkkoja. Teos koostuu päällekkäin ladotuista ja toisiinsa hirsisalvosta muistuttavalla tavalla sidotuista graniittiharkoista, jotka muodostavat neljä toistensa lävitse menevää pystysuoraa seinämää, jotka ovat keskenään erikorkuisia.

Seinämien väliin jäävään pystykaukaloon on sijoitettu voimakas valonheitin, jonka valopatsas suuntautuu ylös taivaalle ja osa valosta siivilöityy seinämissä olevien aukkojen kautta myös sivuille.


Teoksen nimenä voisi olla viereistä jalokivigalleriaa äänneasultaan muistuttava "Valokivi".

Teos voisi yleisesti symboloida rakentavan yhteistyön voimaa ja tärkeyttä. Toistensa kanssa erisuuntaiset ja ristiinkin menevät mielipiteet yms. asiat ( patsaan seinämät ) voivat kuitenkin haluttaessa johtaa harmooniseenkin kokonaisuuteen ( vrt. sote-, kunta- yms. uudistukset ).


Teoksen on suunnitellut aikanaan - nykyisin jo eläkkeellä oleva - kaupunginarkkitehti Tero Eloranta virkamiestyönä, mikä ei vähennä työn arvoa ja arvostusta - oikeastaan päinvastoin.

Minulla on tunne, että em. ympäristötaideteos jää monelta ohikulkijalta huomaamatta varsinkin hämärän/pimeän aikaan.


Miksi?

Siksi, että sitä ei ole asiallisesti valaistu. Nykytilanteessa kunnon valopatsasta ei synny.  Varsinkin illalla, pimeinä ajanjaksoina, kyseinen teos ei erotu ansaitsemallaan tavalla sisäsatamassa eräänlaisena maamerkkinä muutoin niin upeassa ympäristössä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti