perjantai 27. helmikuuta 2015

Mielenkiintoisia arvioita ...

Ilta-Sanomien lööpissä mielenkiintoisia arvioita:

Soininvaaralta yllättävä arvio sixpack-neuvotteluista: Hallitus paranteli talousennusteita

Julkaistu: 27.2.2015 6:40

Vihreiden Osmo Soininvaara arvioi uutuuskirjassaan kylmänviileästi hallituksen ja muiden puolueiden epäonnistumiset.
Kansanedustaja Osmo Soininvaara (vihr) on kirjoittanut kirjanJäähyväiset eduskunnalle (Teos). 

Kirjan yllättävin tieto oli sixpack-hallituksen pystyttämisestä.

Hallitusneuvottelijat saivat Säätytalolla synkät talousennusteet, mutta poliitikot päättivät käyttää luovuuttaan, huonoin lopputuloksin.

– Kuultuaan talousennusteita hallitusneuvottelijat päättivät omilla toimillaan jouduttaa talouskasvua. Kun oli kerran sovittu kasvua tukevista toimista, tuntui luontevalta vähän parannella talousennusteita. Kourallinen poliitikkoja veti intuitiolla ammattilaisten laatimia ennustekäyriä ylemmäs, tuosta vain. Ammatti-ekonomistit olivat ihmeissään, Soininvaara kirjoitti kirjassaan.

Kourallinen poliitikkoja veti intuitiolla ammattilaisten laatimia ennustekäyriä ylemmäs.
Soininvaara jää vaaleissa pois eduskunnasta ja ruotii suhteellisen isolla pensselillä muiden puolueiden ja hallituksen tekemisiä; vihreät jää kirjassa sivurooliin.

– Päättäjiämme voi verrata palokuntaan, joka ei kylläkään sytyttänyt tulipaloa, mutta myötävaikutti vahinkojen syntymiseen panemalla tupakaksi ennen kuin ryhtyi hommiin, Soininvaara näkee kirjassaan.


IS poimi kirjan parhaat palat. Näin Soininvaara arvioi kirjassaan hallitusta ja joitakin sen jäseniä.

Hallitusneuvottelujen pahis

– Omat kortit pidetään mahdollisimman kauan piilossa ja kaikki ratkaisut venytetään viimeiseen takarajaan tai mieluummin pari tuntia sen taakse, jotta ei tulisi kuvaa liian herkästä periksi antamisesta. Tuulahduksen työmarkkinaneuvottelujen menetelmistä toi hallitusneuvotteluihin Eero Heinäluoma. Se korvensi monia loppumattomaan umpikujataktiikkaan kyllästyneitä.

Hallituksen neliraajajarruttaja

– Suoranaista raivoa herätti muissa puolueissa ministeri Krista Kiurun tapa jarruttaa ja jumiuttaa kaikkea päätöksentekoa. Hänen pitkien, jopa yli viikon pituisten ulkomaanmatkojensa aikana asiat seisoivat. Muut neuvotteluihin osallistuvat tuskailivat hänen pitkiä – väitetään, että jopa yli tunnin pituisia – monologejaan, joissa hän toisteli julistuksenomaisia lausahduksia.

Arvio hallituksesta

– Hallitus ei sinänsä tehnyt mitään järin tyhmää. Sen huonoin puoli oli, ettei se tehnyt oikein mitään, vaikka maan tila huononi koko ajan.

– Vihreät olivat monta kertaa valmistautuneet nielemään paljon ikävämpiä lääkkeitä, mutta vaikeat ratkaisut ehdittiin vesittää kahden suuren puolueen neuvotteluissa. Hallituspuolueissa keskityttiin estämään oman näkemyksen kannalta huonoja päätöksiä sen sijaan,että olisi etsitty toimia, joita voitaisiin yhdessä edistää.

Lipponen vs. Katainen

– Lipposen tavassa taata, että kaikki hallituspuolueet saavat edistetyksi jotain tavoitettaan, on aivan ratkaiseva ero Kataisen tapaan, jossa kaikilla on veto-oikeus kaikkeen. Katainen taas ei saanut juurikaan viedyksi läpi asioita, joita jokin hallituspuolueista vastusti.

Kokoomuksen ongelma

– Suomen kokoomuslaiset vaikuttavat tuittupäisiltä törmäilijöiltä. Parhaat menevät yritysmaailmaan eivätkä lotkauta korvaansakaan politiikalle. Kykypuolueen maine voi olla perusteltu, kun katsotaan puolueen jäsenistöä ja kannattajakuntaa, mutta ei täysipäiväisiä poliitikkoja.

SDP:n ongelma

– Heistä on tullut muutoksen jarruttajia. Enää demarit eivät ole puolueena vankan talousosaajan maineessa. Heidän käytettävissään olisi kyllä yhä parasta asiantuntemusta mitä maasta löytyy, mutta puolue ei luota enää edes omiin talouden asiantuntijoihinsa, koska näiden neuvot vaikuttavat ideologisesti vääriltä.

Sipilän suosion syy

– Juha Sipilä oli erilainen poliitikko, joka puhui rehellisesti asiaa, mutta tehtävä tekee kaltaisekseen. Kaksi vuotta keskustan puheenjohtajana muutti Sipilää enemmän keskustan puheenjohtajan oloiseksi. Samalla kannatus kääntyi laskuun, kunnes Alexander Stubbin valinta kokoomuksen puheenjohtajaksi ja istuvan hallituksen aikaansaamattomuuden tunkeutuminen yleiseen tietoisuuteen saivat sen jälleen nousemaan.

Tuleva hallitus

– Jos seuraavassa keskustan eduskuntaryhmässä on 60 keskustalaista, siellä on yksi Sipilä ja 59 aitoa kepulaista. Seurauksena voi hyvinkin olla keskustan, SDP:n ja perussuomalaisten paluuta menneisyyteen haikailevien hallitus. Siinä sitä on naurussa piteleminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti