Olen katsellut muutaman minuutin ajan Vain elämää-sarjaa. Minulle se riitti. En jaksanut katsella sellaista ylenpalttisen teennäistä tunnekuohu- ja toistensankehumisformaattia, jota ruudussa näytellään.
Olen yrittänyt elää viime vuosina elämää, jossa tarkoituksellisesti vältän itselleni aiheutuvaa mielipahaa ja turhautumista. Toisin sanoen olen pois "turhanpäiväisistä tilaisuuksista" enkä katso "turhanpäiväisiä ohjelmia" - nämä ovat minun valintojani. Aina en minäkään onnistu tavoitteissani - valitettavasti.
Myönnän, että aidosti liikuttuminen jostakin asiasta, on ymmärrettävää, hyväksyttävää ja se säväyttää. Näytellä liikuttunutta on asia erikseen...
Viime vuosi oli Willbergille hyvä. Keväällä julkaistusta Pepe & Saimaa -levystä tuli myynti- ja arvostelumenestys. Albumi meni listaykköseksi, ja Willberg sai siitä soolouransa ensimmäisen kultalevyn.
Emma-gaalassa Willberg on ehdolla vuoden miessolistin, vuoden albumin ja vuoden rockalbumin sarjassa ja vielä kriitikoiden valinnaksi. Willbergillä on ennestään yksi palkinto, joka tuli Hectorin, Kirkan ja Pave Maijasen kanssa tehdystä Mestarit areenalla -levystä vuonna 1999.
Tämä kaikki on ollut ilahduttavaa, mutta vastaavanlaisia nousuja tapahtuu pitkän linjan artisteille erittäin harvoin.Ennen viime vuotta Willberg tunnettiin jo taka-alalle jääneenä 1960- ja 1970-lukujen suosikkina. Nyt hänen keikkakalenterinsa on täydempi kuin vuosikausiin.
Erityisen poikkeuksellista oli, että Willberg pääsi takaisin pinnalle ilman television apua. Samaan pystyi tosin myös pitkältä levytystauolta palannut Hector, mutta hänen tukenaan oli hyvässä muistissa ollut keikkasuosio vain neljän vuoden takaa.
Ensi syksynä Hector saatetaan nähdä myös Vain elämää -ohjelmassa. Tammikuussa Seiska-lehti kertoi varmana ennakkotietona, että Hector on yksi ohjelman neljännen kauden esiintyjistä.
Vain elämää ei ole varma menestysautomaatti sen enempää nuorille kuin vanhoillekaan artisteille, sillä esimerkiksi Neumannin ohjelman jälkeen ilmestynyt levy ei herättänyt huomiota, ja pitkään listojen kärjessä pysyneen Anna Abreun levymyynti kääntyi laskuun ohjelman jälkeen.
Positiivisia tuloksia on silti niin paljon, että mukaan lähteminen houkuttaa ketä tahansa.
Vesa-Matti Loirin, Katri Helanan ja Paula Koivuniemen suosio on tosin ollut vakaata niin pitkään, että tv-esiintymisen heille antamaa lisävauhtia ei heti huomaa.
Supertähtiä ovat entuudestaan myös Jari Sillanpää ja Kaija Koo, mutta Vain elämää -suosio on varmasti edesauttanut sitä, että Sillanpää viettää ensi kesänä 50-vuotispäiviään Olympiastadionin keikalla, ja Kaija Koo vetää ensi joulukuussa Pasilan Areenan täyteen jo toista kertaa peräkkäin.
Myös Tuomari Nurmiota pyydettiin mukaan tämän vuoden ohjelmaan, mutta Nurmio kieltäytyi, vaikka esiintyminen olisi tuonut hänelle jopa 70 000 euron lisätulot. Aiemmilla tuotantokausilla Vain elämää -ohjelmasta kieltäytyneistä tunnetuimpia ovat Eppu Normaalin solisti Matti Syrjä sekä Kauko Röyhkä.
Summa muodostuu itse ohjelman esiintymispalkkiosta, Vain elämää -levyjen myyntiosuuksista ja Vain elämää -konsertin esiintymispalkkiosta.
Ohjelma on myös poikinut artisteille myöhemmin lisätuloa paremmista keikkapalkkioista ja levymyynnin kasvusta.
Nurmio sanoo ymmärtävänsä kaikkia ohjelmaan lähteneitä kollegoitaan.
"Rahalle olisi käyttöä, ja joudun tekemään vuoden töitä saadakseni saman summan kasaan", hän sanoo.
Nurmiolle kynnykseksi muodostui ohjelman formaatti, jossa toistensa esityksiä kuuntelevien artistien liikutus on nostettu etualalle.
Nurmion mielestä nuoremman sukupolven artistit ovat jo tottuneet formaatti- ja tosi-tv-ohjelmiin ja mieltävät ne helpommin osaksi uraansa.
Hän myös uskoo, että tv-ohjelmat kiihdyttävät artistien jakautumista kapeaan kärkiryhmään ja yhä kasvavaan joukkoon muita, jotka tottuvat vähitellen siihen, että taiteellisesta työstä ei saa mitään palkkaa.
Nurmion tavoin pitkän uran tehnyt Maarit Hurmerinta oli mukana Vain elämää-sarjan toisella kaudella. Hänelle mukaan lähteminen ei ollut vaikea kysymys. Maarit oli nähnyt ohjelman ensimmäisen kauden jaksoja ja pitänyt niiden tunnelmasta.
Maarit julkaisi uuden albumin pian sarjan kakkoskauden jälkeen. Levy nousi Suomen listalla kymmenen kärkijoukkoon ja pysyi listalla kahdeksan viikkoa. Menestys oli vähän parempi kuin hänen aiemmilla levyillään, mutta ero ei ollut merkittävä.
"Pidän vieraana ajatusta, että olisin lähtenyt mukaan ohjelmaan siksi, että siitä olisi jotain hyötyä", Maarit sanoo. Hänen mielestään pitkän uran aikana on ollut pakko hyväksyä, että artistin työssä on huonoja ja hyviä aikoja, ja menestystä saa ainoastaan työn laadulla.
"Jos tekee paskoja levyjä, ei auta vaikka menisi kuinka moneen tv-ohjelmaan", Maarit muotoilee.
Television merkitystä artistin uralle käsiteltiin helmikuun alussa Seinäjoella järjestetyssä Mars-musiikkiseminaarissa.
Kotimaista tosi-tv:tä tutkinut mediatutkija Mikko Hautakangas sanoi keskustelussa, että myös musiikkiin keskittyneissä formaattiohjelmissa olennaista on ohjelman katsojien sosiaalisessa mediassa käymä keskustelu ja median reaktiot.
Hautakankaan mukaan formaattiohjelmien katsojissa herättämät negatiiviset tunteet johtuvat itse formaatista, harvemmin siinä esiintyneistä artisteista.
Havainto on linjassa Nurmion kaltaisten vanhan polven artistien esittämän kritiikin kanssa.
Vain elämää- ja Tähdet, tähdet -sarjojen tuottajat hakevat ohjelmaan mahdollisimman tunnettuja artisteja, mutta viime kädessä ohjelmien suosio perustuu toimivaan ohjelmaformaattiin ja sen sisälle rakennettuun tarinaan.
Jos vanhan polven arvostetun artistin paikalle ei saada Nurmiota, niin soitetaan jollekin toiselle.
Vain elämää -sarjaan artisteja valitseva Asko Kallonen sanoo, että formaattiohjelmissa kerrotaan television keinoin musiikin aiheuttamasta reaktiosta ja tunteesta. Myös Kallosen mukaan ohjelmien herättävät mielikuvat ovat erilaisia eri artistisukupolvissa. Vanhempien artistien mielestä popmusiikkia tulisi esittää televisiossa mieluummin konserttitaltiointeina.
Vanhojen ja suosittujen artistien kieltäytyminen on Kallosen mielestä harmillista historiallisessa mielessä. Nykyajan popmusiikkia esitetään yhä useammin juuri formaattiohjelmissa, ja tulevaisuuden dokumentteihin tarvittava materiaali on todennäköisesti niistä peräisin.
Artistien kyynelehtiminen ja suosikkien äänestäminen saattavat tuntua vanhemmista artisteista teennäisiltä ja vieraannuttavilta, mutta ehkä perspektiiviä pitäisikin hakea menneiden aikojen tv-ohjelmista.
Televisiolla ja rockmusiikilla on ollut Suomessa aina vaikea suhde.
1980-luvulla paheksuttiin sitä, että rockyhtyeet ja iskelmätähdet joutuivat esiintymään playbackina samanlaisissa studiolavasteissa Hittimittarin kaltaisissa ohjelmissa. Jyrkimmän linjan artistien mielestä jo pelkkä televisiossa esiintyminen oli merkki taiteellisen kunnianhimon rappeutumisesta.
Television väki oudoksui nuoria rokkareita, ja jos playbackin sijasta taltioitiinkin livesoittoa, niin lopputulos kuulosti artistien mielestä aina väärältä.
Ongelma kärjistyi haastatteluissa, joissa hermostuneet haastattelijat kohtasivat tuppisuiset takavuosien tähdet.
Suomalaisen musiikki-tv:n historiaan on jäänyt Ylen Areenasta löytyvä pätkä vuodelta 1974, jossa Mikko Alatalo haastattelee Hurriganesia Iltatähti-ohjelmaan.
Sanomaa ja tyylikuvailuja peräävä Alatalo saa ilmeettömältä yhtyeeltä tympeitä ja enintään kahden sanan mittaisia vastauksia.
Sen rinnalla Vain elämää, jossa artistit esittävät huolella sovitettuja ja tosissaan tulkittuja versioita toistensa kappaleista hienolla soundilla, tuntuu musiikkiohjelmana huomattavasti kehittyneemmältä.
Youtubea kaivamalla voi myös löytää nuoren Pepe Willbergin Jormas-yhtyeen solistina Ohimennen-ohjelmassa vuonna 1966.
Vanhassa playback-esityksessä yhtye on aseteltu soittamaan Kuusiston piispanlinnan muurien päälle. Kappale on Saat miehen kyyneliin, josta on tullut vuosien aikana Willbergin tunnetuimpia kappaleita.
Myös tästä epämukavan näköisestä esityksestä tuli pala suomalaisen musiikkitelevision historiaa. Vuonna 1992 siitä tehtiin Manitbois-huumorisarjaan jopa parodia, jossa Pirkka-Pekka Petelius laulaa mustavalkoisessa ja rakeisessa kuvassa samaa laulua Suomenlinnan tykkeihin nojaillen, kiharainen peruukki päässään.
Kannattaa siis jäädä odottelemaan 2040-luvun sketsien tulkintaa Vain elämää -ohjelmista.
Ilkka Mattila ilkka.mattila@hs.fi
Kirjoittaja on musiikkitoimittaja.
Kirjoittaja on musiikkitoimittaja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti