lauantai 7. marraskuuta 2015

Supertwiittarit asialla - Sote-sopan sopu löytyi...

Se siitä sitten, nyt Suomessa voi taas hengittää vapaasti - ainakin hetken aikaa - seuraavaa kärhämää odotellessa... 

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Sote-sopu on syntynyt – itsehallintoalueita 18, sosiaali- ja terveyspalvelualueita 15

POLITIIKKA  



Hallitus on saanut aikaan sovun sote-kiistassa. Pääministeri Juha Sipilä (kesk) ja valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) twiittasivat asiasta kello yhdeltä lauantain vastaisena yönä.
Hallitus on päässyt sopuun sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen periaatteista ja alueiden määrästä. Pääministeri Juha Sipilä tuli kello yhden jälkeen lauantain vastaisena yönä antamaan lyhyen tiedoksiannon valtioneuvoston linnan rappusille.
Sovun keskeisin asia on se, että hallitus perustaa 18 itsehallintoaluetta, mutta vain 15 sosiaali- ja terveyspalvelualuetta, kuten Helsingin Sanomat jo aiemmin perjantaina ennakoiden uutisoi. Näin hallituspuolueet onnistuivat löytämään jonkinlaisen kompromissin riitaansa.
Osana uudistusta säädetään valinnanvapauslainsäädäntö, joka mahdollistaa, että käyttäjä valitsee itse palveluiden julkisen, yksityisen tai kolmannen sektorin tuottajan. Tämä on ollut erityisesti kokoomuksen ajama uudistus.
Valtioneuvoston kanslian tiedotteen mukaan yksityiskohtia tarkistetaan vielä teknisesti ja linjaus julkistetaan maanantaina 9.11. kello 13 valtioneuvoston tiedotustilaisuudessa.
Puoli kahden jälkeen yöllä kaikki neuvottelijat olivat jo poistuneet valtioneuvostosta.
Eräs neuvottelulähde kertoi HS:lle, että keskeinen asia mitä kokoomus sai oli valinnanvapaus ja monipuolisuus sote-palveluntarjoajien valinnassa. Käytännössä tämä tarkoittanee sitä, että yksityisten sote-palveluntarjoajien hyödyntäminen on tulevaisuudessa entistä helpompaa.
Sipilän esikunnasta kerrottiin myös, että sote-ratkaisun yhteydessä kokoomukselle ei luvattu erivapauksia muissa polittiisesti kuumissa aiheissa kuten esimerkiksi paikalliseen sopimiseen tai työehtosopimusten yleissitovuuteen koskevissa asioissa.
”Emme koplaa asioita keskenään”, Sipilän kabinetista sanottiin.
Hallituspuolueet jatkoivat vääntöään sote-ratkaisusta lauantain vastaisena yönä. Toisin sanoen pääministeri Juha Sipilän asettama toinen määräaika meni umpeen, mutta neuvottelut jatkuivat Valtioneuvoston linnassa.
Sipilä kertoi torstaina aikovansa kävellä presidentti Sauli Niinistön luokse pyytämään hallituksensa eroa, jos hallituspuolueet eivät pääse sopuun sote-alueista torstaiaamuun kello 9.30 mennessä. Kun ratkaisua ei tuolloin ollut syntynyt, Sipilä jatkoi neuvotteluja.
Perjantaina päivällä hän sanoi, että neuvottelutulokseen on päästävä perjantaina, eli kello 24:ään mennessä.
Kello yhden aikaan yöllä lauantaina valtioneuvoston linnassa oltiin pikku hiljaa lopettelemassa neuvotteluja. ”Malttia vielä”, oli neuvotteluja läheltä seuraavan lähteen ainoa kommentti sote-neuvottelujen viimeisestä vaiheesta. Sopu syntyi lopulta puolenyön jälkeen.
Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Alexander Stubb, tähdensi jo aiemmin tällä viikolla, että kokoomus tekee tärkeät päätöksensä eduskuntaryhmän ja puoluevaltuuston yhteiskokouksessa lauantaina. Hänen mukaansa kokouksessa päätetään niin hallituksessa pysymisestä kuin lähtemisestäkin, mutta myös sotesta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on HS:n tietojen mukaan koolla lauantaiaamuna yhdeksältä kokoomuksen omassa ryhmähuoneessa eduskunnassa. Sen jälkeen kello 10 eduskuntaryhmä ja kokoomuksen puoluevaltuusto pitävät Pikkuparlamentin auditoriossa yhteiskokouksen tilanteesta. Kokoomuksen puoluevaltuuston oli tarkoitus jo aiemman suunnitelman mukaan pitää syyskokouksensa lauantaina kello 12.30 Pikkuparlamentissa. Se on edelleen ohjelmassa.
Tunnelmat lauantaisissa kokouksissa ovat varmasti huojentuneet, sillä kokoomuksen tavoite ollut pysyä hallituksessa. Tosin kokoomus ajoi alun perin vain viittä sote-aluetta. Kokoomuslaisia kaihertaa varmasti se, että keskusta sai läpi 18 itsehallintoaluetta eli saman verran kuin nyt on maakuntia manner-Suomessa. Tästä riittää varmasti keskusteltavaa.
Yhteiskokousta kuitenkin tarvitaan, koska pääministeri Juha Sipilä teki sote-ratkaisusta hallituskysymyksen.
Keskustan eduskuntaryhmän kokous on sovittu ensi tiistaiksi tilannekatsausta varten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti