perjantai 27. marraskuuta 2015

Onko mun (minun) pakko, jos en taho (tahdo)...

Olen kirjoittanut useaankin kertaan, että Blogikirjoittamiseni alkoi 01.07.2014 "yleisön pyynnöstä" kerrottuani, että en saa tekstejäni läpi sanomalehtiin - ainakaan riittävässä määrin ja tiettyyn aikaan en juuri lainkaan.

"Ala Blogikirjoittajaksi! Saat aina ajatuksesi läpi ja lukijana on koko maailma!" minua ohjeistettiin.

Muistutan mieliin, että olen kirjoittanut vuodesta 1964 lähtien ns. yleisöosastokirjoituksia. Mistä kaikki alkoi?
Olen muistaakseni luvannut sen paljastaa - sitten aikanaan. Joka tapauksessa olen kirjoittanut aika monta tekstiä tähänastisen elämäni aikana. Tahti on viime vuosina kiihtynyt.

Käytännössä monen romaanin verran. Yksi - kohtalaisen suppeasta asiakokonaisuudesta - on käytännössä valmiinakin. Katsotaan, miten sen osalta menettelen...

Viime aikoina minua on lievästi psyykattu alla olevilla käsitteillä: Facebookilla, Twitterillä, Instagramilla ja Snapchatilla.

"Mene ihmeessä mukaan! Lukija- ja katselijamäärät nousevat pilviin!" minulle sanotaan - so what?

Alla olevat eivät ole minun juttujani - ainakaan toistaiseksi.
Miksi? 
Siksi, että loppujen lopuksi olen asettanut itselleni = kirjoittamiselleni aika vaatimattoman tavoitteen. Alunperin tavoitteeni oli saada muutama kemiläinen lukija, vakituinen lukija, ei juuri muuta. 
Totta kai hurjimmissa ajatuksissani kävi mielessä, että pääosa kemiläisistä nettisurfailijoista olisi ollut kiinnostunut lainateksteistäni+kommenteistä ja omista teksteistäni. 

Ennen oli kaikki toisin. Kirjoittaessani mm. Pohjolan Sanomiin. Lounais-Lappi-lehteen, jne. tiesin, että minulla oli ainakin takuuvarmasti yksi (1) lukija, jolta sain aina pääasiassa myötäsukaista palautetta, toki välillä tuli pyyhkeitäkin. Otin kritiikin opikseni...

Olenko onnistunut hurjimmissa tavoitteessani? Toistaiseksi en se on pakko myöntää. Puhumattakaan, että olisin saanut palautetta kirjoituksilleni. Mutta ehkä sitten huomenna, ensi viikolla, seuraavan kuukauden aikana, tai ensi vuonna, jne ...

Suoraa lainausta Wikipediateksteistä:

Facebook:
Facebook on Internetissä toimiva mainosrahoitteinen yhteisöpalvelu. Sivusto tarjoaa käyttäjille mahdollisuuden kuvallisen käyttäjäprofiilin luomiseen sekä yhteydenpitoon ystäviensä kanssa. Facebookissa on myös mahdollista liittyä erilaisiin yhteisöihin ja saada tietoa tulevista tapahtumista. Facebookin liikeidea on myydä mainostajille mahdollisuutta lähettää palvelun kautta käyttäjille kohdennettua mainontaa. Facebookin omistaja ja ylläpitäjä on Facebook Inc, jonka kotipaikka on Palo Altossa Kalifornian osavaltiossa Yhdysvalloissa. Facebookin perusti sen nykyinen toimitusjohtaja Mark Zuckerberg Harvardin yliopiston kampuksella yhdessä opiskelukavereidensa Eduardo SaverininDustin Moskovitzin ja Chris Hughesin kanssa. Facebookilla on yli 3 000 työntekijää ja yli miljardi aktiivista käyttäjää.
Facebook oli syksyllä 2009 maailman neljänneksi vierailluin sivusto. Googlen omistaman DoubleClick-yhtiön kesäkuussa 2010 tekemän 1 000 suosituimman sivuston listan mukaan Facebook oli maailman suosituin sivusto; kuukauden aikana sivustolla oli vieraillut yhteensä 540 miljoonaa uniikkia kävijää. Listalla ei kuitenkaan ollut aikuisviihde- tai Googlen omistamia sivustoja. New York Timesin huhtikuussa 2010 tekemän tutkimuksen mukaan Facebookin käyttäjistä eniten tuli Yhdysvalloista (118,7 miljoonaa käyttäjää), Isosta-Britanniasta (24,1 miljoonaa) jaIndonesiasta (22,7 miljoonaa). Maailman vierailluimmaksi verkkopalveluksi Facebook nousi vuonna 2012. Facebook ylitti ensimmäisen kerran miljardin kuukausittaisen käyttäjän rajan 14. syyskuuta 2012. Lokakuussa 2015 palvelu rikkoi puolentoista miljardin rekisteröityneen käyttäjän rajan ja miljardin päivittäisen käyttäjän rajan.

Twitter:

Twitter on yhteisö- ja mikroblogipalvelu, jonka käyttäjät pystyvät lähettämään ja lukemaan toistensa päivityksiäinternetissä. Tekstipohjaiset viestit eli tviitit (twiitit, englanniksi tweet), voivat sisältää korkeintaan 140 merkkiä. Käyttäjien on mahdollista lähettää ja vastaanottaa päivityksiä Twitter-verkkosivuston kautta, tekstiviesteinäRSS-syötteenä tai erilaisten sovellusten kautta. Palvelun käyttö internetissä on maksutonta. Twitter julkistettiin vuonna 2006. Vuonna 2011 sillä oli arviolta 100 miljoonaa aktiivista käyttäjää ja 2014 jo 200 miljoonaa.

Instagram


Instagram on ilmainen kuvien jakopalvelu ja sosiaalinen verkosto, joka aukesi lokakuussa 2010. Palvelun avulla käyttäjät voivat jakaa kuvia, kommentoida toisten käyttäjien kuvia ja tykätä niistä. Palvelun käyttö mobiililaitteilla edellyttää sovelluksen latausta, joka on saatavilla iOS-, Android- ja Windows Phone 8 -käyttöjärjestelmille.
Instagramilla on tällä hetkellä yli kolmesataa miljoonaa rekisteröitynyttä käyttäjää ympäri maailman. Sovelluksen tarkoituksena on jakaa kuvia 16 erilaisen kuvafiltterin avulla, joilla voi muokata mm. kuvan saturaatiota, värejä sekä kontrasteja.

Historia

Instagramin kehitys alkoi San Franciscossa, kun Kevin Systrom ja brasilialainen Michel ”Mike” Krieger alkoivat kehittää monipuolista kuvienjakopalvelua. Ensin palvelu tuki vain iPad-, iPod touch- ja iPhone-laitteita, joille palvelun pystyi lataamaan App Storesta. 3. huhtikuuta 2012 Instagram julkaistiin Android-älypuhelimille, jolle palvelun pystyi lataamaan Android Marketista (nykyinen Google Play)
12. huhtikuuta 2012 Facebook osti Instagramin omistusoikeudet noin miljardin dollarin hintaan.

Suosio

Joulukuuhun 2010 mennessä palveluun oli rekisteröitynyt miljoona käyttäjää. Kesäkuussa 2011 Instagram ilmoitti rekisteröityneitä olevan viisi miljoonaa. Palvelu rikkoi kymmenen miljoonan rekisteröityneen käyttäjän rajan saman vuoden syyskuussa. Huhtikuussa 2012 ilmoitettiin, että palvelussa on jo kolmekymmentä miljoonaa käyttäjää.
Instagram ilmoitti heinäkuussa 2011, että kuvia oli jo ladattu palveluun sata miljoonaa kappaletta. Saman vuoden elokuussa ilmoitettiin, että kuvia oli ladattu 150 miljoonaa.
Instagramin uuden Android-käyttöjärjestelmän julkistuksen jälkeen jo ensimmäisten 24 tunnin aikana sovellus ladattiin yli miljoona kertaa.
Instagram on pyrkinyt viime aikoina otsikoihin tiedotteellaan siitä, että on kieltänyt sellaisten kuvien latauksen, joissa on vahingoitettu itseään tai jotka voisivat yllyttää itsensä vahingoittamiseen. Sama pätee myös käyttöehtoihin, joita käyttäjän pitää noudattaa. Käyttäjän pitää myös olla 13-vuotias tai vanhempi, eikä sivuille saa ladata alastonkuvia, osittain alastomia kuvia tai seksuaalisesti vihjailevia kuvia. Käyttäjä on itse vastuussa kuvistaan.
Palvelua pystyy seuraamaan Webstagram-nimiseltä nettisivulta, jossa täytyy tietää käyttäjän nimi tai nimimerkki nähdäkseen tämän kuvat.
Kesäkuussa 2013 Instagram lisäsi toiminnon, jonka avulla palveluun pystyy lisäämään enintään 15 sekunnin pituisen videon. Toiminnan julkaisemisen jälkeen palveluun ladattiin kahdeksan tunnin aikana yli 5 miljoonaa videota.

Snapchat:
Snapchat on pikaviestipalvelu, jonka kehittivät Stanfordin yliopiston opiskelijat Evan Spiegel ja Jonathan May. Käyttäjä voi ottaa kuvia ja videota, lisätä niihin tekstiä ja "leimoja" eli erilaisia kuvakkeita sekä lähettää niitä joko palvelun muille käyttäjille tai julkiseen "minun tarinaani" (engl. My Story). Otettuja kuvia tai videoita kutsutaan ”snapeiksi” tai yhä useammin "snäpeiksi".
Käyttäjä voi määrittää ajan, kuinka kauan snapit näkyvät vastaanottajan laitteessa (1–10 sekuntia). Määritetyn ajan jälkeen snapit poistetaan vastaanottajan Snapchat-sovelluksesta ja Snapchatin palvelimilta. Käyttäjä voi halutessaan tallentaa ottamansa kuvat ja videot omassa laitteessa olevaan galleriaan. Kuitenkin vastaanottajat voivat halutessaan tallentaa saamansa snapit ottamalla niistä ruutukaappauksen tai käyttämällä tarkoitukseen sopivaa ruudunkaappaussovellusta. 
Sen sijaan, että käyttäjä lähettää snapin suoraan muille palvelun käyttäjille, hän voi vaihtoehtoisesti julkaista sen "minun tarinaan" eli My Storyyn. Siihen lisätyt snapit ovat käyttäjää seuraavien muiden Snapchatin käyttäjien julkisesti nähtävissä seuraavien 24 tunnin ajan. Käyttäjät voivat seurata, kuinka monta katsojaa heidän My Story -snapeillään on, sekä näiden käyttäjätunnukset.
Snapchatin mukaan ohjelman käyttäjät lähettivät toukokuussa 2014 päivittäin 700 miljoonaa kuvaa ja videota.

Marraskuussa 2015 Snapchat kertoi verkkosivullaan, että sillä on yli 100 miljoonaa käyttäjää päivässä ja heistä n. 60 % tekee itse sisältöä. Niin ikään Snapchatin mukaan palvelussa katsotaan yli 5 miljardia videota joka päivä. 

3 kommenttia:

  1. Kyllähän näitä lukijoita löytyy jo Kemin ulkopuoleltakin, eli osa tavoitteesta lienee saavutettu? Terveisiä täältä Tampereelta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervepä terve Joonas K ja kiitokset viimeisimmästä eli keskusteluistamme "ryhmäsi kanssa" marraskuun loppupuolella Insinööriliiton syysedustajakokouksen yhteydessä Helsingissä.
      On mukava havaita, että alan vähitellen saada kommentteja teksteilleni - hyvä niin...

      Poista
    2. Ilo oli kokonaan meidän puolellamme, keskustelu oli oikein antoisaa.

      Poista