sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Helsingin rautatieasemalla lauantai-iltana 21.11.2015...

Osallistuin Insinööriliiton syysedustajakokoukseen Helsingissä 20.-21.11.2015 niin kuin olen jo aiemmin kirjoittanutkin.
Pohjoisen yöjunan lähtöä odotellessani seurasin noin kahden tunnin ajan Helsingin rautatieaseman menoa istuen pariinkiin otteseen paraatipaikalla sisääntuloaulan puupenkeillä.

Kyllähän siinä ohitseni meni monenlaista kengänkuluttajaa! Siinä meni varmaan otos lähes koko maailman pääroduista. Tosi kansainvälinen tapahtuma, mikä ilmeisesti toteutuu nykyisin Helsingin rautatieasemalla joka päivä kaikkina vuorokauden aikoina. Satojen ihmisten joukossa oli toki muutama suomalainenkin. 

Lähinnä ulkomaalaisten osalta jäin mietiskelemään, kuinkahan moni heistä on palkkatyössä, tuskin monikaan, ohi kulkeneesta ihmismäärästä todennäköisesti kourallinen jos sitäkään...

Miten he saavat elämiseen tarvittavan toimeentulonsa? Ovatko he lähes kaikki suomalaisen sosiaaliturvan, Punaisen ristin avustusten, tms. varassa,,,

Mikä on heidän tilanteensa muutaman vuoden kuluttua? Pääosa ohi kulkevista ihmisistä oli nuoria miehiä - ehkä suurin osa 20-30 vuotiaita - jotka aktiivisesti räpläsivät älypuhelimiaan ja/tai juttelivat ties minne ja/tai kuuntelivat musiikkia ja/tai katselivat nettijalkapalloa ottaen rajusti osaa pelitapahtumiin liikehtien ja ääntelehtien, tms. monipuolista kulttuuritarjontaa...

Rennon näköistä touhua, heidän osalta ei ilmennyt em. aikana mitään häiriöitä ainakaan havaintoajankohtana.

Viereeni ilmestyi yhtäkkiä joulupukki = joulupukiksi naamioitunut vanhanko suomalainen laitapuolen kulkija ja hänen kaverinsa, ilmeisesti ulkomaalaistaustainen, tukeva, suomenkieltä puhuva mieshenkilö, jolla oli ränsistynyt kitara mukanaan.
Täysin epävireinen kitara, jolla hän yritti rämpytellä jotain joululaulua epämääräisen laulun, oikeastaan mölinan muodossa.
Ilmeisesti parivaljakko oli odotustilassa vartioimassa olleen vartijakaksikon tuttuja, koska he ohjeistivat tyyliin: "Nyt lopetatte turhat möykkäämiset tai menette ulos!"

Minun täytyi lähteä ulos aitiopaikalta kasilaiturilla odottavaan yöjunaan...


  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti