Vanha kommenttiteksti insinöörikoulutuksesta...

Lainaan erään näkemyksen viime aikoina käydyistä insinöörikoulutusasioista, siinä todetaan mm. :

Duaalimalli on insinöörikoulutuksen elinehto

Kansainvälisen arvioinnin mukaan suomalainen korkeakoulujen duaalimalli toimii erinomaisesti. Ammattikorkeakoulut tuottavat tehokkaasti ja käytännönläheisesti työvoimaa suoraan elinkeinoelämän tarpeisiin, kun taas yliopistot tähtäävät pidemmän aikavälin tutkimustuloksiin ja tutkimuksellisen perustan saaneiden maistereiden tai tohtoreiden kouluttamiseen. Molemmille sektoreille on oma luonteva ja tärkeä roolinsa yhteiskunnassa, koska koulutusta voidaan profiloida opintojen alusta lähtien erilaisiin päämääriin.

Teollisuuden etu on niin toisen asteen ammatillisen koulutuksen kuin työelämäsuuntautuneen ammattikorkeakoulun arvostuksen säilyminen ja vahvistuminen. Sen sijaan ammattikorkeakoulujen insinöörikoulutuksen fuusioiminen yliopistojen kandidaattitutkintoihin heikentäisi elinkeinoelämän kilpailukykyä ja kapeuttaisi olennaisesti teollisuuden työnantajien rekrytointiperustaa.

Näin se on nähtävä sano...

Vanha teksti vuodelta 2003:

Insinööri, lehtori Aki Pyykkö

Kainuunkatu 3

94700 Kemi                                                                                  Kemi 05.04.2003

Avoin kirje insinöörikoulutuksesta 

INSINÖÖRIKOULUTUS ENNEN JA NYT...

Nimeni on Aki Pyykkö 58v. Olen syntyperäinen kemiläinen, käynyt aikanaan neljä vuotta Ritikan kansakoulua, pyrkinyt/päässyt oppikouluun Kemin lyseoon, läpikäynyt keskikoulun, mennyt työelämään teollisuuteen, käynyt armeijan, pyrkinyt/päässyt Kemin teknilliseen kouluun, pyrkinyt/päässyt Tampereen teknilliseen opistoon, josta 4-vuotisen opiskelun ja välityökesien jälkeen valmistuin paperi-insinööriksi vuonna 1972.

Valmistumisen jälkeen työelämään teollisuuteen, josta siirtyminen opetussektorille, pedagoginen pätevöityminen Hämeenlinnassa, toisena vaihtoehtona olisi ollut 1970-luvun puolessa välissä lähteä opiskelemaan pääkaupunkiseudulle teknilliseen korkeakouluun...

Ennen, siihen aikaan, kun presidentit olivat vielä Kekkosia, kaikki tuntui niin helpolta, yksinkertaiselta ja selkeältä – oli tunne kuin junassa istuisi...

Nykyisin elämä tuntuu välillä olevan täyttä kaaosta, josta juuri kukaan ei tunnu saavan nurkasta kiinni eikä todellisia vastuunkantajia juurikaan löydy, vaan palloa siirrellään näppärin pikku siirroin, kikkailuin kohteesta toiseen.

Paitsioon pelissä tuntuvat valitettavasti jäävän lähitulevaisuuden kannalta ykköshenkilöt: opiskelijat, joiden varassa kuitenkin lähitulevaisuutemme, kilpailukyky ja hyvinvointi erittäin voimakkaasti mm. tekniikan osa-alueella lepää.

Olen tällä hetkellä siis pedagogi, lehtori ammatilliselta toiselta asteelta, mutta tunnen kuitenkin olevani pohjimmiltaan insinööri ja arvostan todella paljon aikanaan saamaani, sen aikaista opistotason insinöörikoulutusta.

Siihen maailman aikaan koulutukseen todella pyrittiin, sillä jo silloin muutamille avainaloille oli hakijoita moninkertainen määrä sisäänottoon verrattuna ja varsinaiseen opiskeluun asennoiduttiin pääsääntöisesti erittäin vakavasti.

Luonnollisesti opintoja on matkan varrella joutunut pakostakin ammatillisesti parsimaan ja päivittämään elinikäisen oppimisen hengessä...

Mielestäni Insinööriliitto IL ry on kiinnittänyt viime aikoina asiallisesti ja ansiokkaasti huomioita oikeisiin asioihin nykyisessä ammattikorkeakoulujärjestelmässä.

Opiskelijoiden sisäänottomäärä, koulutuksen tuloksellisuus, koulutuksen laatu, rahoitusjärjestelmä ja työelämän edustus paikallisesti ammattikorkeakoulujen hallinnossa ovat mm. olleet viime aikoina esillä.

Itse olen seurannut opiskelijamäärien kehitystä sekä ammatillisen toisen asteen että ammattikorkeakoulun tekniikan osalta.

Tuntuu välillä siltä, että sisään pyritään ohjaamaan, lähes kadulta repimään jokainen, joka vähääkään täyttää edes läpisormien katsoen opiskelijalta edellytettyjä vähimmäisvaatimuksia.

Nuppiluku, opiskelijamäärä nykyisen yksikköhintajärjestelmän mukaisesti tuo oppilaitokselle sen kipeästi – ainakin nykyisten mammuttiorganisatioiden pyörittämiseen – tarvitsemaa rahaa!

Kuinka paljon rahasta ohjautuu loppujen lopuksi välttämättömään, laadukkaaseen perusopetukseen?

Se tuntuu valitettavasti olevan sivuseikka, mikä on heijastunut mm. ns. kontaktituntien vähenemisenä ja sitä kautta myös opettajien työllisyyteen.

Eduskunnan sivistysvaliokunnan ehdotuksen työelämän edustuksesta ammattikorkeakoulujen sisäiseen hallintoon pidän merkittävä asiana, mikäli se käytännössä systemaattisesti toteutetaan.

Nykyisin työelämän edustus on luonnollisesti poliittisten voimasuhteiden perusteella valittujen edustajien muodossa mm. hallituksissa ja valtuustoissa.

Ammatillinen tekniikan työelämäedustus lienee parhaimmillaan ammatillisten neuvottelukuntien osa-alueella.

Ei määrä vaan laatu! Näinhän se pitäisi olla, ei aivan kaikkia sentään Suomessakaan tarvitse kouluttaa insinööreiksi, vaikka se arvostettu ja tavoiteltu titteli/nimike onkin, sillä vähempi kyllä riittää...

Pohdiskeluterveisin

Aki Pyykkö

Insinööri Suomen Kemistä