lauantai 28. marraskuuta 2015

Jaaha että samppanjaa muistin virkistämiseksi...

Itse olen tähän saakka jotakuinkin kaikki fenoliyhdisteet yhdistänyt myrkkyihin. Muun muassa vanhoihin, jo käytöstä poistettuihin puun lahonsuoja-aineisiin. Tosin alla olevan luettuni kävi mielessä, että fenoliyhdisteet estävät pääkopassa tiedonkulun valtatiet ja haaroitukset "lahoamasta" - ilmeisesti näin se toimii - mielenkiintoista!

Pari-kolme lasillista sampanjaa viikossa - jaaha...

Suora nettilainaus Kauppalehdestä hiukan tuunattuna:


Pätkiikö muisti? Juo samppanjaa

Pätkiikö muisti? Juo samppanjaa
KUVA: COLOURBOX
Tutkijat ovat havainneet, että samppanjan fenoliyhdisteet voivat parantaa muistia.
Tutkijoiden mukaan yhdestä kolmeen lasillista samppanjaa viikossa voi hidastaa ikääntymisestä johtuvia muistihäiriöitä. Kyseessä ovat samppanjan fenoliyhdisteet, jotka vaikuttavat erityisesti avaruudelliseen muistiin.
Yhdisteitä on myös kuohuviineissä.

Fenoliyhdisteitä on erityisen paljon Pinot Noir- ja Pinot Meunier -rypäleissä, joista tuotetaan muun muassa Chardonnay-viinejä ja samppanjaa.

Yhdisteet vaikuttavat niihin signaaleihin, jotka kulkevat hippokampuksesta aivokuoreen. Tutkijoiden mukaan yhdisteet parantavat signaalinkulkua.
Psykokemiaan ja aivotoimintaan erikoitunut tutkija, professori Jeremy Spencer pitää tuloksia jännittävinä. Tutkijaa on haastatellut PsyBlok.
”Tuloksista selviää ensimmäisen kerran se, että kohtuullisella samppanjan kulutuksella on mahdollista vaikuttaa muistin tapaiseen kognitiiviseen toimintakykyyn.”
Saman tyyppisiä tutkimustuloksia on aikaisemmin saatu punaviinistä ja sen sisältämistä flavonoideista.

Spencer kuitenkin muistuttaa alkoholin liikakäytön vaaroista.

”Tulokseksemme viittaavat todellakin hyvin pieniin määriin. Pari lasillista viikossa voi tehota.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti