Suomessa vihreät sijoitetaan porvaripuolueisiin, muualla vasemmistoon. Tämä ei johdu siitä, että meillä vihreät olisivat oikeistolaisempia kuin muualla, vaan siitä, että Suomen poliittinen kartta on erilainen kuin muualla.
On määrittelykysymys, mikä puolue kuuluu vasemmistoon, mikä oikeistoon. Jos vasemmiston määritelmään kuuluu se, että sen on edustettava sosialistista traditiota tai oltava taustaltaan työväenpuolue, eivät vihreät tietenkään ole vasemmistopuolue.
Kartta, jonka ilmansuuntia ovat suhde sosialismiin ja työväenluokkaan, on kuitenkin vanhentunut ajat sitten.
Sen avulla suunnistava vain eksyy. Sosialismia ei kannata järjestelmänä yksikään varteenotettava puolue.
Työväenluokkaa ei enää ole – ainakaan luokkana, johon kuuluvia sitoisi yhteen yhteinen tietoisuus ja tavoitteet. Kaikki merkittävät puolueet kilpailevat palkansaajien äänistä.
Vasemmisto–oikeisto-jakokin on menettänyt merkitystään. Sekä äärioikeiston että -vasemmiston kannatus on meillä vähäinen – onneksi.
Jokainen merkittävä puolue kannattaa suunnilleen samoja asioita, muun muassa hyvinvointivaltiota, tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta. Erot syntyvät siitä, millä keinoin ne pyrkivät näihin päämääriin. Erot puolueiden sisällä ovat usein suurempia kuin puolueiden välillä.
Jos vasemmisto–oikeisto-kartasta kuitenkin pidetään kiinni, oikeinta on sijoittaa puolueet sille arvojen perusteella.
Silloin vihreät kuuluvat ilman muuta vasemmistoon. He puolustavat ihmisoikeuksia ja kestävää kehitystä. He ajavat tasa-arvoa sekä sosiaalista ja globaalia oikeudenmukaisuutta.
Kaikkea tätä tekee myös perinteinen vasemmisto, mutta se ei ole näissä asioissa yhtä aito ja uskottava kuin vihreät.
Monien nuorten arvot ovat lähellä vasemmistoa. Kuitenkin yhdeksän kymmenestä näistä nuorista äänestää vihreitä. En ihmettele lainkaan. Vihreillä on tarjota heille unelma paremmasta, ekologisesti kestävästä ja oikeudenmukaisesta maailmasta. Perinteinen vasemmisto on oman unelmansa hukannut.
Vihreät ovat liberaali ja uudistusmielinen puolue. Erityisesti Sdp on nuorten silmin hyvin konservatiivinen puolue, joka ei juuri muuta tee kuin ajaa tietyn palkansaajaryhmän etuja. Vasemmistoliitto on liberaali, mutta sen sanoma on paljon sekavampi ja ristiriitaisempi kuin vihreiden.
Havaintoni, että vihreät ovat lähellä vasemmistoa, ei ole uusi. Olin Pekka Haaviston ja Heidi Hautalan kanssa itsenäisyyspäivän vastaanoton jatkoilla vuonna 1988. Olin silloin aloittanut Kansan Uutisten päätoimittajana. Hartaan keskustelun jälkeen totesimme, ettemme keksi yhtään merkittävää asiaa, josta voisimme olla eri mieltä. Nyt keksin ainakin yhden: ydinvoiman.
Vihreät ovat ideologisoineet ydinvoiman, vaikka se on vain yksi teknologia tuottaa energiaa. Siinä on ongelmansa, mutta se on paljon turvallisempi ja ympäristöystävällisempi energialähde kuin vaikkapa kivihiili ja öljy. On järjetöntä vastustaa ydinvoimaa, jos haluaa todella torjua ilmastonmuutosta.
Vihreissä on ominaisuuksia, jotka ovat saaneet minut vierastamaan heitä. Heillä on samantapaista tiedostava etujoukko -ajattelua kuin oli stalinisteilla 1970-luvulla. He tuntuvat pitävän itseään muita ylempinä ihmisinä.
Vihreätkin ovat sortuneet epärehellisyyteen muun muassa ydinvoimaa vastustaessaan. Puheenjohtaja Ville Niinistö on väittänyt, että Suomi on ainoa länsimaa, jossa ydinvoimaa rakennetaan lisää. Uutta ydinvoimakapasiteettia on rakenteilla tai suunnitteilla useissa muissakin EU-maissa: Ranskassa, Englannissa, Liettuassa, Puolassa, Romaniassa, Slovakiassa, Tshekissä ja Unkarissa.
Äänestin Pekka Haavistoa vuoden 2012 presidentinvaalien molemmilla kierroksilla. Muuten en ole vihreitä äänestänyt. Harkinnut olen monesti. Uskon, että moni muukin perinteisen vasemmiston kyvyttömyyteen ja näköalattomuuteen kyllästynyt harkitsee.
