torstai 14. heinäkuuta 2016

Piensijoittajat myyvät Sanomaa - Oksaharju: Kyseessä on kuolleen kissan pomppu...

Alla olevassa artikkelissa todetaan: "Piensijoittajien näkemys on, että kyseessä olisi kuolleen kissan pomppu. Tämänpäiväinen hyvä uutinen ei olisi pitkäjänteinen käänne, vaan enemmänkin että pohja on saavutettu", Oksaharju kertoo.
"Nähdään pikavoiton mahdollisuus, eikä uskota pitkäjänteiseen käänteeseen."
Oksaharjun mukaan ei ole nähtävissä mitään osaketta, johon Sanomaa myyneet olisivat käyttäneet rahojaan.
________________________________________________________________________
Olen viime vuosien aikana seurannut Suomen talouselämään liittyviä asiantuntijalausuntoja. Joukossa on mielestäni runsaasti myös "asiantuntijalausuntoja".
Mikäli Suomessa järjestettäisiin kilpailu, jossa nimetään pessimistisin lausunnonantaja, rikkiviisas inhokki, luulen, että Nordnetin osakestrategi Jukka Oksaharju olisi pomminvarmasti palkintosijoilla.
Tuntematta tarkemmin em. henkilöä - muutoin kuin hänen lausuntojen kautta - tuntuu siltä, että hän ei välillä, oikeastaan lähes aina, näe muuta kuin synkkääkin synkempää ympärillään.
Ilmeisesti hän saa siitä joltain taholta hyvän korvauksen...

Suora nettilainaus Kauppalehdestä hiukan tuunattuna:

Piensijoittajat myyvät Sanomaa - Oksaharju: Kyseessä on kuolleen kissan pomppu

Piensijoittajat myyvät Sanomaa - Oksaharju: Kyseessä on kuolleen kissan pomppu
KUVA: LAURI OLANDER/KL
Sanoman positiivinen tulosvaroitus ei ole valanut luottamusta suomalaisiin piensijoittajiin.
Viisi kuudesta Sanomalla heinäkuussa kauppaa käyneestä Nordnetin asiakkaasta on myynyt yhtiön osakkeita, kertoo Nordnetin osakestrategi Jukka Oksaharju.
Sanomaa myyneitä ihmisiä on Oksaharjun mukaan nelinumeroinen määrä. Nettomääräisesti Sanomaa on myyty heinäkuussa lähes kuudella miljoonalla eurolla. Se on kesän hiljaiseen aikaan nähden merkittävä määrä.
"Piensijoittajien näkemys on, että kyseessä olisi kuolleen kissan pomppu. Tämänpäiväinen hyvä uutinen ei olisi pitkäjänteinen käänne, vaan enemmänkin että pohja on saavutettu", Oksaharju kertoo.
"Nähdään pikavoiton mahdollisuus, eikä uskota pitkäjänteiseen käänteeseen."
Oksaharjun mukaan ei ole nähtävissä mitään osaketta, johon Sanomaa myyneet olisivat käyttäneet rahojaan.
"Nyt ylipäätään on varovaisuus lisääntynyt. Osakkeiden netto-ostoja ei ole missään firmassa merkittävästi", Oksaharju toteaa.
Vaikka pörssikurssit ovat ennätyksissä Yhdysvalloissa, uutisvirtaa seurataan pelonsekaisin tunnelmin.
"Riskejä nousee taivaanrantaan, mutta kurssit ovat palautuneet. Se pitää netto-ostot hillinnässä."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti