torstai 21. heinäkuuta 2016

Entinen sotalaiva valmistautuu elämään siviilissä – miinalaiva Pohjanmaa koki muodonmuutoksen...

On erinomaisen hieno ja tärkeä asia, että alla oleva alus saa uuden elämän. Olisi ollut äärimmäisen suurta typeryyttä, jos alus olisi romutettu tai myyty johonkin toisarvoiseen käyttöön.

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Entinen sotalaiva valmistautuu elämään siviilissä – miinalaiva Pohjanmaa koki muodonmuutoksen

Entinen sotalaiva valmistautuu uuteen elämään siviilissä.

KOTIMAA  
JARI PARTANEN
Miinalaiva Pohjanmaa on muutettu merenmittausalus Pohjanmereksi.
Miinalaiva Pohjanmaa on muutettu merenmittausalus Pohjanmereksi.

Fakta

Lippulaiva joka melkein romutettiin

 Miinalaiva Pohjanmaa valmistui Wärtsilän Helsingin telakalta vuonna 1979.
 Alus oli 78 metriä pitkä ja uppoumaltaan 1 450 tonnia.
 Merivoimien lippulaivana toimineen Pohjanmaan tehtävänä oli miinoitus ja toimiminen koululaivana.
 Alus osallistui merirosvouksen vastaiseen Atalanta-operaatioon Adeninlahdella vuonna 2011.
 Laivaa oltiin jo romuttamassa, koska sitä ei ollut varaa museoida eikä sille löytynyt sopivaa ostajaa.
 Lopulta ostajaksi löytyi valtion omistama osakeyhtiö Meritaito.
MERENMITTAUSALUS Pohjanmeri valmistautuu Hangon edustalla Barentsinmerelle lähtöön. Siellä sen on tarkoitus kartoittaa merenpohjaa Norjan karttaviranomaisen lukuun.
Pohjanmeri on entinen merivoimien lippulaiva Pohjanmaa, joka myytiin pienoisen kohun jälkeen valtion omistamalle Meritaito-yhtiölle. Meritaito on muuttanut aluksen siviilikäyttöön sopivaksi.
TÄYSIN ongelmitta ei ole selvitty. Aluksen lähtö Barentsinmerelle viivästyy viime viikolla paljastuneen teknisen ongelman vuoksi.
”Käynnistystilanteessa tuli pieni konevika. Sitä selvitettäessä meni lähes viikko telakalla”, sanoo Meritaidon toimitusjohtaja Jari Partanen.
”Maanantaina aamulla aikaisin alus lähti Hangon suuntaan tekemään testimittauksia. Vielä menee varmaan viikon verran loppuvarustelussa ja muutamissa kalibroinneissa. Toivottavasti se sitten pääsisi lähtemään Barentsinmerelle.”
MERITAITO päätyi Barentsinmeren pohjan kartoittajaksi kansainvälisen tarjouskilpailun voittajana.
Yhtiössä työskentelee yli 200 ihmistä. Se on erikoistunut muun muassa merenmittaukseen, väyläsuunnitteluun, vesirakentamiseen, öljyntorjuntaan sekä kanavien käyttöön ja kunnossapitoon.
Pohjanmeri-alus kartoittaa Barentsinmeren pohjaa ääneen perustuvalla monikeilainteknologialla. Lähellä Huippuvuoria oleva kartoitettava alue on noin 11 000 neliökilometriä. Valmista pitäisi olla lokakuun lopussa.
”Siellä kammataan käytännössä joka sentti merenpohjasta”, Partanen sanoo.
Laiva keilaa kerrallaan merenpohjaa kuukauden ajan ympäri vuorokauden eli niin kauan kuin polttoainetta riittää. Sen jälkeen seuraa miehistön vaihto ja polttoaineen tankkaus, jotka kestävät neljä päivää.
Pohjanmeri-aluksen merenkulusta huolehtii noin kymmenen hengen miehistö. Varsinaisia mittauksia varten aluksella on 3–4 mittaajaa.
”Käytännössä tiimejä pitää olla kaksi. Kun toinen tulee lepäämään, niin toinen vaihtaa tilalle.”
PARTANEN kertoo, että Suomessa ei järjestetä koulutusta merenmittaajille lainkaan. Merenmittaajat ovat usein käytännössä maanmittareita, joita on jatkokoulutettu ulkomailla.
Keilain on asennettu aluksen pohjaan.
”Keilan leveys on käytännössä 1,5 kertaa syvyys. Jos esimerkiksi vettä on sata metriä, niin keilan kaistanleveys on 150 metriä, jonka tiedot se ajaa tietokoneelle”, Partanen kertoo.
”Keilain kuvaa hyvin tarkasti syvyyden, ja se pystyy hahmottamaan muodon eli tennispalloa suuremmat kohteet.”
Keilaimen havaitsemat pohjanmuodot siirretään myöhemmin merikartoille. Partanen sanoo, että keilain tunnistaa myös erilaisia pohjanlaatuja.
Partasen mukaan Barentsinmeren olosuhteet ovat paljastuneet vaativiksi kovine virtauksineen ja suurine syvyyksineen.
POHJANMERI on lähes 80 metriä pitkä alus, johon on aikoinaan rakennettu iso miinakansi. Monikeilain on läpimitaltaan vain muutaman metrin kokoinen.
”Miinakansi on aika tyhjä. Tämä on iso alus pienen mittalaitteen kuljettamiseen. Tärkeintä ei ole mittalaitteen koko vaan aluksen merikelpoisuus. Siellä on toki paljon tyhjää tilaa. Kyllä me mietimme, mitä muuta voisimme mukanamme kuljettaa.”
Miinalaivan muuttaminen merenmittausalukseksi maksoi 2,2 miljoonaa euroa. Merenmittauslaitteiston osuus oli 700 000–800 000 euroa.
Miinalaiva Pohjanmaa oli aikoinaan merivoimien lippulaiva. Partasen mukaan aluksen asema säilyy.
”Luonnollisesti se on meidän merenmittauslaivastomme lippulaiva.”
MARTTI KAINULAINEN / LEHTIKUVA
Miinalaiva Pohjanmaa osallistui Northern Coasts 10 -harjoitukseen Porissa syyskuussa 2010.
Miinalaiva Pohjanmaa osallistui Northern Coasts 10 -harjoitukseen Porissa syyskuussa 2010.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti