tiistai 12. heinäkuuta 2016

Venäjän tiedustelukone lensi pitkin Suomen itärajaa kahdesti – ”Kone kykenee tiedustelemaan nimenomaan maa-alueita”

Alla olevan artikkelin mukaan tuntuu siltä, että keskustelut transpondereista Itämeren alueella on niin sanottua sanan helinää. Venäjän ja Naton neuvosto kokoontuu kohtapuolin Brysselissä. Asiasta saatetaan keskustella kokouksessa.

Alla olevasta artikkelista on pääteltävissä, että tiedustelun ja vakoilun ero on eräänlainen veteen piirretty viiva. Toisaalta Suomen ja Venäjän rajanpinta on niin tarkkaan kuvattu vuosikymmenien aikana, että tuskin sieltä korvesta löytyy mitään järisyttävää uutta.

Viime aikoina käytyjen Nato-keskustelujen perusteella rajan merkitys on saamassa aivan uuden ulottuvaisuuden/merkityksen.

Tiedustelukoneen lentelyn tarkoituksena lienee pääasiassa laitteiston testaaminen.

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:


Venäjän tiedustelukone lensi pitkin Suomen itärajaa kahdesti – ”Kone kykenee tiedustelemaan nimenomaan maa-alueita”

Venäläinen sotilasasiantuntija Pavel Felgenhauer pitää epätodennäköisenä, että Nato-maat ja Venäjä ryhtyisivät lentämään transponderit päällä Itämerellä, kuten presidentti Sauli Niinistö ehdotti.

KOTIMAA  
Ruutukaappaus lentotietoja seuraavalta Flightradar24-sivustolta.
Ruutukaappaus lentotietoja seuraavalta Flightradar24-sivustolta.

Venäjän ilmavoimien tiedustelukone lensi Suomen itärajaa pitkin pohjoisesta etelään 5. ja 7. heinäkuuta. Tieto käy ilmi lentotietoja seuraavalta Flightradar24-sivustolta.
Konemalli Tu-214R on verkkosivusto The Aviationistin mukaan yksi Venäjän edistyksellisimmistä tiedustelukoneista.
Kone keräsi tietoa Suomen alueesta, sanoi sotilasasiantuntija Pavel Felgenhauer Novaja Gazeta -sanomalehdestä maanantaina puhelimitse HS:lle. ”Se kykenee tiedustelemaan nimenomaan olosuhteita maan pinnalla, ei ainoastaan ilmatilaa.”
Felgenhauer lisää, että konetyypin toimintasäde ei kuitenkaan ole kovin suuri.
KONEEN REKISTERINUMERO on RA-64514. Se lähti molempina päivinä liikkeelle Kazanista, lensi pohjoiseen Murmanskin ohi lähelle Norjan rajaa, myötäili Suomen rajaa Alakurtin ja Kostamuksen kohdilta ja lensi sitten Laatokan ja Suomen rajan välistä etelään. Se jatkoi Suomenlahden yli Viron ja Latvian rajaa myöden, minkä jälkeen se kääntyi itään ja palasi Kazaniin.
”Koska sen tiedot näkyvät nettipalveluissa, se on lentänyt transponderi päällä”, Felgenhauer totesi.
SAMA KONE LENSI helmikuussa Syyrian Latakiaan, jälleen transponderi eli tunnistelaite päällä. Venäjä tukee Syyrian hallituksen joukkoja sodassa.
Näitä tiedustelukoneita on Venäjällä tehty kaksi, ja niiden käyttöönotto on viivästynyt vuosilla. Syyrian-lennon jälkeen paikalliset kazanilaiset viestimet kertoivat, että Venäjän puolustusministeriö tilaa kolmannen samanlaisen koneen.
The Aviationistin mukaan koneessa on kehittyneet tutkajärjestelmät. Se pystyy kuvaamaan laajoja maa-alueita, ja kuvia voidaan käyttää vihollisten joukkojen ja asemien paikantamisessa, vaikka ne olisi naamioitu. Se kykenee jäljittämään tutkia, taisteluajoneuvojen signaaleja, radioita ja kännyköitä. 
PRESIDENTTI Sauli Niinistö ehdotti Kultarannassa venäläiselle virkaveljelleen Vladimir Putinille, että Itämerellä ei enää lennettäisi ilman transpondereita.
Putin tarttui ehdotukseen. Venäjän ja Naton neuvosto kokoontuu Brysselissä, ja asiasta saatetaan keskustella kokouksessa.
Felgenhauerin mukaan venäläiskoneiden varustaminen transpondereilla vaatisi useita vuosia aikaa, suuria ponnisteluja ja rahaa.
”Vain hyvin harvassa venäläiskoneessa on transponderi. Niiden kehittäminen ja asentaminen on mahdollista, mutta epätodennäköistä”, hän arvioi.
FELGENHAUER ON TUNNETTU pessimistisistä ennusteistaan. Hän ei odota Itämeren lentoturvallisuutta kohentavan aloitteen johtavan suuriin muutoksiin.
”Putin myöntyi siitä lähtökohdasta, että länsikään ei aio ryhtyä toteuttamaan sitä. Minun lähteideni mukaan yhdysvaltalaiset eivät aio lentää Itämeren yllä tunnistuslaitteet päällä”, hän jatkoi.
”Tämä on tällainen kylmän sodan ajan rauhanaloite. Tarkoituksenakaan ei ole, että kukaan toteuttaisi sitä. Päämääränä on osoittaa, että toinen osapuoli lietsoo sotaa”, tutkija luonnehtii.
Felgenhauer on arvioinut Niinistön ja Putinin tapaamista myös artikkelissaan yhdysvaltalaissäätiö Jamestown Foundationille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti