Pieneen Pajalaan muutti 700 turvapaikanhakijaa – kaivostyöntekijästä tuli pakolaisten reservi-isä
Pajalassa kaivoksen kasvuhuuma vaihtui konkurssipesän selvittelyyn. Pakolaisten tulo toi kuntaan kipeästi kaivattuja työpaikkoja.
Pajalan keskustan läpi kävelee vartissa, sitten on kauniissa Tornionjokivarressa. Tukholmaan on yli tuhat kilometriä. Suomen puolelle Kolariin on 30 kilometriä. Moni puhuu suomea tai vinkeää meänkieltä, jossa erimerkiksi viihtyä on triivastua ja laskea on räknätä. Pakolainen on karkulainen.
Pajala on kokoaan tunnetumpi johtuen Mikael Niemen kirjasta Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä. Vittulanjänkä on paikka Pajalassa. Katukylteistä löytyy myös Paskajänkkä ja Teksas.
Keskustassa liikkuu harvakseltaan ihmisiä ja autoja, mutta leikkipuistossa ja hotellin pihassa on vipinää.
Kuuden tuhannen asukkaan Pajalaan on asutettu 700 turvapaikanhakijaa. Kunta on innoissaan, sillä pakolaiset toivat työtä yli 70 ihmiselle. Työpaikat ilahduttivat kovan pettymyksen kokenutta kuntaa.
Huuma ja mahalasku parissa vuodessa
Muutama vuosi sitten kanadalaisfirma Northland perusti Pajalan Kaunisvaaraan rautamalmikaivoksen. Pajala nousi kukoistukseen. Pois muuttaneita perheitä palasi takaisin.
– Tuli ihan ummikkojakin etelästä, puhuivat vain ruotsia, sanoo Harri Rantakyrö, kunnanhallituksen puheenjohtaja.
Kaivoksesta tuli ylpeys, johon moni halusi sijoittaa pelkästä kotiseuturakkaudesta.
Allan Lehto oli myynyt firmansa ja sijoitti osan tuloista kaivokseen. Hän ihmettelee, ettei edes analyytikoilta tai pankista tullut varoituksia.
–Kaikki olivat niin optimistisia, kukaan ei epäillyt. Oltiin niin, että halleluja, nyt tämä menee eteenpäin.
Malmin laatu oli hyvä, mutta kuljetuskulut nousivat ilman rautatietä korkeiksi. Kaivoksen johto otti riskejä ja velkaa uskoen raudan kovaan hintatasoon.
Lopulta rautamalmin hinta romahti. Parissa vuodessa kaivos ajautui konkurssiin, josta tuli yksi Ruotsin suurimmista.
–Niin kuin märkä täkki olisi pudotettu niskaan, Rantakyrö sanoo.
Pajala palasi entiseen muuttotappiokunnaksi.
Kaivokselta varaisäksi
– Ne oli semmosia fantasiavuosia meille, sanoo Kaunisvaarassa poraajana työskennellyt Jan Niemi haikeana.
Kaivosalue odottaa hiljaisena kohtaloaan. Hiljaiseksi menee Niemikin.
– On kohta itku silmässä, kun näkee ja kuulee, ettei ole paljoa ääntä täällä enää.
Muutama työntekijä on vielä töissä pumppaamassa kaivoksesta vettä pois.
Nyt Niemi tekee töitä pakolaispoikien kanssa ja puhuu työstään lämmöllä.
– Olen vähän kuin reservi-isä.
Hän opettaa ruotsia ja kertoo, kuinka asioita Ruotsissa hoidetaan.
Keskisormeakin näytetään
Harri Rantakyrön mukaan suurin osa kaivoksen työntekijöistä on saanut töitä lähikaivoksilta tai kunnasta pakolaisten auttamistöistä.
Pajalassa toivotaan, että edes osa turvapaikan saajista pysyisi kunnassa. Ainakin yksi lääkäri aikoo jäädä, mistä Rantakyrö on mielissään.
– Meille on haaste, etteivät he kokoa kamppeita ja lähde kun saavat luvan jäädä Ruotsiin.
Pakolaisten viihtyminen taitaa olla niin ja näin. On kylmä, pimeä ja pitkä talvi sekä vähän tekemistä. Vähäisellä ruotsin taidolla he kyselevät, millaista on Suomessa.
Ohi kaahaa vanha bemari täynnä nuoria miehiä. Auto pysähtyy suojatien ääreen väistämään tummaihoista miestä. Joku autosta näyttää miehelle keskisormea.
Työllistymisestä tulee ongelma. Pajalan omakin nuoriso muuttaa muualle.
– Tämä on niin pieni paikka, ei täällä ole tulevaisuutta, sanoo Sanna Edeblom, joka aikoo opiskelemaan muualle.
Hänen mukaansa pakolaisten mukana tulee toisenlaista kulttuuria, mutta monilla pajalan asukkailla on vielä sulattelemista uusien ihmisten kanssa.
Kaivokselle toivotaan jatkajaa
Toivo kaivoksen jatkosta elää.
Jatkajan toivotaan löytyvän viimeistään sitten, kun malmin hinta nousee selvästi. Apuun on toivottu Ruotsin valtion kaivosyhtiötä LKAB:ta, mutta se ei ole toistaiseksi osoittanut kiinnostusta.
– Rautamalmia ei Euroopassa löydy muualta kuin täältä ylhäältä, Rantakyrö sanoo. Hän korostaa, että kaivos on tärkeä koko alueelle myös Suomen puolella.
Kanadalaisen asianajajan johdolla sijoittajat ovat nostaneet joukkokanteen kaivosyhtiötä vastaan. Alamäestä ei valittajien mielestä varoitettu tarpeeksi ajoissa. Suuria toiveita ei ole saada rahaa takaisin.
Allan Lehto sanoo, ettei hänellä ole hätää, mutta hänen käy sääliksi piensijoittajia, jotka uskoivat kotiseutuun.
– Yksikin mies uskoi niin kovasti, että sijoitti lasten säästöt ja lainasikin rahaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti