lauantai 16. heinäkuuta 2016

Helsinki hävisi lokkisodan, linnut valtasivat Kauppatorin...

Helsingin Kauppatorilla tilanne on toinen kuin täällä Perämeren pohjukassa. Tosin täälläkin ongella istuessani lokkien parkkeeratessa lähelle venettä ja nimenomaan aloittaessa rääkymiskonsertin, peli on mielestäni usein menetetty. Kalat kaikkoavat ja on syytä vaihtaa paikkaa.

Tosin olen osittain asiaan "osasyyllinen", sillä olen ruokkinut lokkeja silloin tällöin onkimisen tiimellyksessä viottuneilla pikkuahvenilla ja särjenperkeillä. Lokit ovat oppineet tuntemaan toimintatapani.

Onneksi ne usein ovat rauhallisesti, hiljaa kaukana veneestä ja käyvät tekemässä tarkistuslentoja ylitseni.


Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Helsinki hävisi lokkisodan, linnut valtasivat Kauppatorin – näin lokki nappaa jäätelön kädestä

Mikään ei auta Kauppatorin yllä vaanivia lokkeja vastaan.

KAUPUNKI 

Lauantai on märkä päivä pohjoisessa, etelässä kirkastuu

00:47 / 01:17



HELSINKI on hävinnyt lokkeja vastaan käytävän torjuntataistelun tältä kesältä.
Taistelu ryösteleviä lokkeja on hävitty, sillä vastatoimet eivät ole olleet riittäviä, eikä kaupunki lupaa enää kuluvalle vuodelle uusia konsteja.
Kaupungista, ja etenkin Kauppatorista, on tullut lokkien buffetpöytä, jossa tarjoillaan esimerkiksi jäätelöitä, lihapiirakoita ja munkkeja.
”Lokkeja on aika paljon, ja ne käyttäytyvät vähintään yhtä aggressiivisesti kuin ennenkin”, kertoo lokkitorjunnasta vastaavan Helsingin Tukkutorin palveluyksikön päällikkö Tommi Tapana tämän hetken lokkitilanteesta.
Tapanan varovaisen arvion mukaan lokit vievät Kauppatorilla varomattomien käsistä ”kymmeniä ruoka-annoksia päivässä”.
Helsinkiläinen lokki on röyhkeä, nopea ja ovela, eli kaikkea sitä, mitä cityeläimen tuleekin olla selvitäkseen ihmisen suunnittelemassa kaupunkiympäristössä.
Nyt on osoittautunut, että lokki on ovelampi kuin ihminen.
Kauppatorin yllä kaartelevia lokkeja on yritetty viime vuosien aikana torjua ja hätistellä usein eri keinoin. Mikään niistä ei tehoa.
KAUPPATORIN ylle on viritelty verkkoja, jotka toimivat jonkin aikaa, mutta sitten lokit oppivat syöksymään verkkojen alle. Seuraavaksi verkkoja viriteltiin pystysuoriksi seinämiksi, mikä on auttanut hieman, mutta ei ole onnistunut estämään lokkeja edelleen viemästä ruokaa suoraan ihmisten käsistä ja lautasilta.
Sitten kaupunki sai idean haukkaa esittävästä leijasta. Siitä lokit viis veisasivat. Ne kykenivät erottamaan, ettei kyhäelmä mikään haukka ollut.
VIIME kesänä Helsingin Tukkutori innovoi lokkisodassa äänikarkotteen, joka päästelee ilmoille petolintujen kirkumista ja lokkilajien varoitusääniä. Vaikutus on ollut positiivinen, ja saanut linnut lehahtamaan kauemmaksi.
Äänikarkotekaan ei ainakaan toistaiseksi kykene poistamaan lokkiongelmaa, mutta se on silti Tapanan mukaan tähän saakka toimivin konsti lokkeja vastaan.
”Lokki on älykäs ja oppivainen eläin, joka tottuu torjuntakonsteihin yleensä hurjan nopeasti. Mutta ehkä lokkien on liian vaarallista tottua varoitusääneen. Sen kuullessaan ne yhä lentävät kauemmas.”
Vuosi sitten Kauppatorin jäätelökioskin katolle asennettiin pienijännitteinen sähkövastus, jonka tarkoitus oli pitää lokit poissa jäätelökioskin katolta. Se ei kuitenkaan riitä pitämään lokkeja poissa torialueelta.
USEIMMAT Helsingissä ensimmäistä kertaa vierailevat turistit eivät tiedä varoa lokkeja, ja hetken kuluttua on jo myöhäistä. Helsingin Sanomien lokkikokeessa ensimmäinen lintu hyökkäsi kiinni jäätelötötteröön alta puolen minuutin.
Osa turisteista pahentaa lokkitilannetta heittelemällä linnuille ruokaa, vaikka se on erikseen usein kyltein kielletty.
Lokkeja on Kauppatorilla pitkälle syksyyn saakka, mutta pahin aika alkaa vähitellen hellittää, kun lokkien kesäkuun alussa kuoriutuneet poikaset ovat kasvaneet jo suurimman ruokintatarpeen ohitse.
TUKKUTORI aikoo asennuttaa Kauppatorille ensi kesäksi toisenkin äänikarkotteen, sillä tämän hetken yksi laite ei kata koko aluetta.
Ensi vuoden torjuntakeinoihin kuuluvat lisäksi entistä lähemmäksi maanpintaa tuotavat pystyverkot sekä parempi, lokeista varoittava tiedotus.
TEEMU SILVÁN
Kauppatorin lokit ryöstelevät ruokaa avoimesti. Munkit, piirakat ja jäätelöt ovat lintujen yleisintä saalista.
Kauppatorin lokit ryöstelevät ruokaa avoimesti. Munkit, piirakat ja jäätelöt ovat lintujen yleisintä saalista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti