tiistai 12. heinäkuuta 2016

Liettualainen seinäteos Trumpin ja Putinin suudelmasta nousi kansainväliseksi ilmiöksi...

Katutaidetta parhaimmillaan! Kieltämättä alla olevalla taideteoksella on selkeät yhtymäkohdat Dmitri Vrubelin vuonna 1990 tekemään kuuluisaan graffitiin Berliinin muurissa. 
Siinä suutelevat Neuvostoliiton johtaja Leonid Brežnev ja Itä-Saksan Erich Honecker. Em. taideteoksella oli yhteys todelliseen valokuvaan.

Jos Trump kaikista epäilyistä ja todennäköisyyksistä huolimatta nousisi Yhdysvaltain presidentiksi, liettualaistaitailijan teosta voisi nimittää Kuoleman suudelmaksi...




Suora nettilainaus Yle Uutiset -sivuilta hiukan tuunattuna:

Yle maailmalla: Riika 

Liettualainen seinäteos Trumpin ja Putinin suudelmasta nousi kansainväliseksi ilmiöksi

Suudelmakuva syntyi vitsinä, mutta sitä on kehuttu jo muun muassa ikoniseksi taideteokseksi ja tarkaksi ajankuvaksi. Tekijä toivoo, että kuvasta ei koskaan tule todellisuutta.






Kuva: Marjo Näkki / Yle
VILNA
Yhdysvaltain presidentiksi pyrkivä Donald Trump suutelee Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia liettualaisessa seinäteoksessa. Se ilmaantui Vilnaan toukokuun puolivälissä ja nousi maailmanlaajuiseksi ilmiöksi – vahingossa.
Kaikki alkoi kahden liettualaiskaveruksen vitsistä. Dominykas Čečkauskas halusi boheemin katuravintolansa ulkoseinään taideteoksen ja kääntyi ystävänsä Mindaugas Bonanun puoleen. Ideaa ei tarvinnut kauaa etsiä.
– Dominykas tykkää Trumpista, ei poliitikkona vaan showmiehenä, samoin Putinista, Bonanu kertoo.
Bonanu suunnitteli kuvan suutelevista Trumpista ja Putinista, printtasi sen ja kiinnitti sen eräänä toukokuisena päivänä Čečkauskasin Keulė Rūkė -ravintolan ulkoseinään.
Seuraavana aamuna hän heräsi ja huomasi, että joku oli jakanut kuvan suutelevasta parivaljakosta Reddit-verkkosivustolla. Kuvaa oli katsottu siihen mennessä kaksi miljoonaa kertaa. Sen jälkeen miestä vietiin.
Kansainväliset tiedotusvälineet, BBC ja CNN mukaan lukien, ovat raportoineet teoksesta.
– Tämä on ensimmäinen katutaideteokseni. Aloittelijan onnea, Bonanu nauraa.


Mindaugas Bonanu
Mindaugas Bonanu on hämmentynyt saamastaan kansainvälisestä huomiosta. Kuva: Yle

”Tehkää kaikki suureksi jälleen”

Bonanu on työskennellyt 12 vuotta graafisena suunnittelijana yhden miehen toimistossaan.
Varsinainen katutaiteilija hän ei ole, ja suuteluteoksestakin on tullut jo puritaanipiireissä sanomista, koska kyse ei ole maalatusta graffitista vaan seinään liimatusta printistä.
Se ei kuitenkaan kuvan suosiota haittaa. Teosta on ehditty kehua poliittiseksi satiiriksi, tarkaksi ajankuvaksi sekä ikoniseksi taideteokseksi.
Yhdysvaltalaisviestimet ovat yrittäneet saada Trumpin vaalikampanjaleiristä kommenttia, sillä niiden mielestä suudelmateos kuvaa republikaaniehdokkaan ulkopoliittisia tavoitteita Venäjän suuntaan. Ja ovathan miehet toisiaan kehuneetkin.
– Teos ei ollut alkujaan poliittinen, mutta siitä on tullut sellainen, Bonanu miettii.
Teoksen laidassa on teksti Make everything great again – Tehkää kaikki suureksi jälleen.
Sekin on vitsi, eikä poliittinen viesti.
– Halusin näyttää tämän täydellisen parin teoksessa, mutta toivon, että siitä ei tule koskaan todellisuutta.

Oikea inspiraatio on Banksy

Bonanun Trumpia ja Putinia verrataan jatkuvasti Dmitri Vrubelin vuonna 1990 tekemään kuuluisaan graffitiin Berliinin muurissa. Siinä suutelevat Neuvostoliiton johtaja Leonid Brežnev ja Itä-Saksan Erich Honecker.
Graffiti perustuu oikeaan valokuvaan, jossa pari suutelee vuonna 1979 Itä-Berliinissä.
Brežnev oli saapunut Itä-Saksan perustamisjuhlallisuuksiin.
Bonanu ei kuitenkaan ammentanut inspiraatiota tästä teoksesta, vaan englantilaistaiteilija Banksyn suutelevista brittipoliiseista. Alun perin se oli Brightonin merenrantakaupungissa pubin seinässä, mistä se poistettiin ja myytiin huutokaupassa puolella miljoonalla dollarilla.

Mikään ei ole muuttunut

Bonanun teoksen megasuosio on ollut hyvää mainosta ystävän Keulė Rūkė -grilliravintolalle, mutta miehen omaa elämää se ei ole muuttanut mitenkään.
– Minulla ei ole kallista autoa, asuntoni on sama, tiliotteeni loppusaldo sama, hän luettelee.
Sen sijaan kiinalaiset ovat jo alkaneet tuottaa erilaisia tuotteita, joissa Bonanun teos on, välillä huonona kopiona.
– Tämä on hyvä uutinen. Kiinalaiset kopioivat kaikkea, iPhoneja, ferrareita ja nyt tätä minun työtäni.
Olisin onnellinen, jos jokin galleria ottaisi yhteyttä.
– suudelmateoksen suunnittelija Mindaugas Bonanu
Lisäksi brittikaupunki Bristoliin ilmaantui versio, jossa Trump suutelee Lontoon entistä pormestaria Boris Johnsonia. Sen tarkoitus on rohkaista ihmisiä äänestämään Brexitiä eli Britannian EU-eroa vastaan.
– Jos olisin Yhdysvalloissa, olisin jo rikas, mutta Liettua on sellaiseen liian pieni, Bonanu sanoo.
Yksi toive miehellä on.
– Olisin onnellinen, jos jokin galleria ottaisi yhteyttä ja tarjoutuisi ottamaan töitäni ja edustamaan minua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti