keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Kuntavaalit huhtikuussa 2017 - Kemi-info osa 1

Moni lukijoista todennäköisesti hieraisee silmiään lukiessaan em. otsikon. Mitä ihmettä, kuntavaalithan ovat vasta vajaan yhdeksän (9) kuukauden päästä. Kaiken lisäksi Suomi on niin sanotusti kiinni ainakin yleisimmän kesälomakuukauden eli heinäkuun. Pitää paikkansa mutta...

Minulla on silloin tällöin tapana lähestyä tärkeiksi katsomiani asioita entisen tv-kuuluttajan, Arvi Lindin mainostaman Tirilän palokunnan tavoin. Se oli kuuluisa nopeudestaan ja ennakoinnistaan. Moni teistä muistaa asian: Tirilän palokunta oli paikalla ennen kuin palaa - ainakin tarinan mukaan.

Suomessa seuraavat kuntavaalit järjestetään sunnuntaina 9. huhtikuuta 2017.

Lyhyt tekstinpätkä Wikipediasta:

Uusi kuntalaki astui voimaan 1. toukokuuta 2015 ja kunnallisvaalien vaalipäivä siirrettiin lokakuulta huhtikuulle. Vaalipäivä on jatkossa huhtikuun kolmas sunnuntai, mutta pääsiäisen vuoksi vaaleja aikaistetaan viikolla vuonna 2017. Myös vaalien nimi muutettiin kunnallisvaaleista kuntavaaleiksi.

_______________________________________________________________________

Olen kirjoittanut Blogisivullani, että keväällä 2016 minultakin kysyttiin, lähdenkö mukaan seuraaviin kuntavaaleihin. Totesin kysyjälle, että ainakaan tässä vaiheessa ei ole mitään syytä olla lähtemättä ehdokkaaksi. Olen sittemmin virallisesti ilmaissut suostumukseni kuntavaaliehdokkaaksi...

Olen ollut aikaisemmin mukana Kemissä vuosien 2000, 2004, 2008 ja 2012 kunnallisvaaleissa Kemin Keskustan ryhmässä sitoutumattomana ehdokkaana. Ei ole myöskään mitään käytännön syytä vaihtaa ryhmittymää, vaikka olen irrotellut Jutustelua marketin kassajonossa-teksteissäni ehdokasryhmän "kilpailuttamisesta"...

Itse olen keväällä tehnyt Kemin Keskustan kuntapäättäjille ehdotuksen potentiaalisten ehdokkaiden löytämiseksi, etsimiseksi. Se on saanut lievänmyönteisen vastaanoton. Esitin, että jokaiselle äänestysalueelle on saatava potentiaalisia, aktiivisia henkilöitä kuntavaaliehdokkaaksi.

Siinä ei ole juurikaan uutta, kaikki kuntavaaliryhmittymät menettelevät näin mutta…

Äänestysalue on suuri kokonaisuus. Kemissä on mm. yksitoista (11) äänestysaluetta. 

Ajatukseni on, että pyritään hakemaan ehdokkaita hiukan tiheämmällä seulalla. Mielellään siten, että puhutaan kaupunginosa- jopa kortteliehdokkaista.

Miksi?

Siksi, että tuttuun, tunnettuun henkilöön on tarvittaessa helppo ja vaivatonta ottaa yhteyttä. Vaikka pistäytyä juttelemassa nokakkain mielen päällä olevista kunta-asioista…

Tavoitteni on myöhäisemmässä vaiheessa lähestyä ensimmäistä kertaa ”oman pääalueeni eli Haukkarin” asukkaita aivan uudella tavalla.

Tavoitteeni on päästä jututtamaan mahdollisimman monia haukkarilaisia nokakkain jatkossa.

Tämä Kemi-info osa 1 on varsin yleisluonteinen, joka toivottavasti saa lukijat kiinnostumaan Kuntavaalit 2017-asiasta..

Muistutan, että jokainen ääni on tärkeä. Valitettavasti suurin puolue Kemissäkin on ollut pitkään Nukkuvat, edellisissä kunnallisvaaleissa pitkästi yli 40%:n kannatuksella. 

Nukkuvien noin 45%:n ylivalta on Kemissä murrettava.
Olen otsikon kuntavaaliasioita kirjoittanut aikaisemminkin Blogisivullani. Todennäköisesti kirjoitan niistä ennen H-hetkeä vielä muutaman kerran.
Tilastotietoja edellisistä kunnallisvaaleista/kuntavaaleista:

Lapin vaalipiiri - Kemi - Puolueiden kannatus Selitysteksti tulosteelle



Kunnan valtuustopaikat
43


Valtuustopaikkojen muutos
0
Tiedot päivitetty
6.11.2012, 12.23
Äänioikeutettuja
18 274
Äänistä laskettu
100,0%
Hyväksyttyjä ääniä
10 010
Äänestysprosentti
55,3%
Hyväksyttyjä ääniä 2008
11 145
Äänestysprosentti 2008
60,8%
Hyväksyttyjä ääniä 2011
12 194
Äänestysprosentti 2011
66,6%
Hylätyt äänet
90

Kuntavaalit 2012
Muutos kuntavaalit 2008
Muutos eduskuntavaalit 2011
Prosenttia
Paikkoja
Ääniä
Prosentti­yksikköä
Paikkoja
Ääniä
Prosentti­yksikköä
Ääniä
VAS
32,3
15
3 236
-2,2
-1
-617
+4,3
-180
SDP
23,6
10
2 360
-0,6
-1
-333
+4,7
+61
KESK
16,8
7
1 677
-0,6
-1
-261
+2,6
-47
KOK
13,3
6
1 336
-0,6
0
-223
+2,6
+30
PS
8,7
4
874
+6,2
+3
+597
-13,0
-1 779
VIHR
2,3
1
233
-1,1
0
-149
-1,0
-171
SKP
1,3
0
128
-0,4
0
-60
+0,6
+48
KD
0,8
0
79
-0,1
0
-17
-0,7
-98
KTP
0,7
0
73
-0,7
0
-86
0,0
-14
M11
0,1
0
14
+0,1
0
+14
0,0
+2


Lapin vaalipiiri - Kemi - Äänestysalueet Selitysteksti tulosteelle



Kunnan valtuustopaikat
43


Valtuustopaikkojen muutos
0
Tiedot päivitetty
6.11.2012, 12.23
Äänioikeutettuja
18 274
Äänistä laskettu
100,0%
Hyväksyttyjä ääniä
10 010
Äänestysprosentti
55,3%
Hyväksyttyjä ääniä 2008
11 145
Äänestysprosentti 2008
60,8%
Hyväksyttyjä ääniä 2011
12 194
Äänestysprosentti 2011
66,6%
Hylätyt äänet
90
Aluenro
Alue


Äänioikeut.
Äänestysprosentti
Laskettu %
011
Ajos
293
57,0
100,0
010
Hepola-Rytikari
1657
56,2
100,0
003
Marttala
1372
50,4
100,0
009
Peurasaari
1107
59,9
100,0
005
Ristikangas-Kivikko
1678
57,4
100,0
002
Ruutti-Koivuharju
2170
57,6
100,0
001
Sauvosaari
3077
53,0
100,0
008
Syväkangas-Ritikka
1702
51,5
100,0
007
Takajärvi-Siikakangas
1532
54,4
100,0
006
Tervaharju
1940
57,1
100,0
004
Torvinen
1746
56,4
100,0


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti