sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Terveisiä Kemin Selkäsaaresta...

Kävimme tänään sunnuntaina 28.02.2016 Selkäsaaressa - pitkästä aikaa...

Minä olin suksien kanssa liikkeellä ja vaimoni liikkui sauvakävellen oikeat hiihtosauvat apunaan. Aamulla menomatkalla hiihdin upeita latuja pitkin Lumilinnarannasta Selkäsaaren pohjoisrantaan. Arvelin, että latumutkasta olisi ollut moottorikelkkaura meidän mokille päin mutta eipä sitä tällä kerralla ollutkaan.

Kapeilla ja lyhyillä suksilla umpihangessa lyhytkin matka - tässä tapauksessa noin 200 metriä - on rasittavaa ja hidaskulkuista. Lähestyessäni mökkiä huomasin lumikenkäjälkiä. Ilmeisesti pari henkilöä oli ollut vastikään liikkeellä.
Vaimoni oikoi moottorikelkkauraa pitkin jäältä ja olimme yhtä aikaa mokillä. Otin muutaman kuvan mökin ympäristöstä muistoksi talvisesta lookista...

Teimme hiukan lumitöitä ja vaimoni pisti tuvan puulieteen tulet. Suhteellisen nopeasti tupa lämpeni, kun pidimme kamariin menevän välioven kiinni.
Hörppäsimme murukahvit ja lähdimme takaisin. Minäkin tulin samaa reittiä vaimoni kanssa. 

Tuntui siltä, että koko ajan oli ylämäkeä, vaikka maasto oli aivan tasaista - minähän hiihdin koko ajan moottorikelkkauraa pitkin jäällä. Kunto ei taida olla ihan kohdallaan...

Rannan tuntumassa noin viisikymppinen mies oli käveleskelemässä. Hän kysäisi minulta: "Luistavatko sukset?" Kerroin hänelle, että en ole kovin innokas voitelemaan suksia - ehkä kerran viidessä/kymmenessä vuodessa - joten luistot eivät ole kovin kummoisia. Tosin totesin hänelle, että aamulla menomatkalla oli huomattavasti nihkeämpää ja nyt auringon lämmittäessä ladunpintaa luisto on selvästi parempaa...

Pois tullessamme totesimme, että jäällä oli kohtalaisen paljon väkeä liikkeellä, sää oli mitä parhain.

Todennäköisesti seuraavalla kerralla pistän lenkkikengät, joissa on irtopiikkipohjat, jalkaan ja liikun minäkin kävellen.

Hahtisaaresta on aurattu tie Selkäsaareen, ilmeisesti sitä on tarvittu jonkin länsirannan rakentamisprojektin toteuttamiseksi...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti