maanantai 22. helmikuuta 2016

Tavarasta luopumisen tuska on ihmisellä geeneissä...


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:
Kotimaa  | 

Tavarasta luopumisen tuska on ihmisellä geeneissä

Ammattijärjestäjän mukaan ihmisten on vaikea luopua harvoin käyttämistään tavaroistaan, koska uskovat tarvitsevansa niitä vielä joskus. Evoluutiopsykologian tutkija kertoo, että esineiden säilyttäminen osa ihmisen luontoa. Tavaroista luopuminen on ihmisen historiassa hyvin tuore ajatus.

Vaatteita roikkuu vaatetangolla.
Kuva: Yle / Kaisu Nevasalmi
Yksi tapa saada koti järjestykseen on käyttää ammattijärjestäjää. Ammattijärjestäjät auttavat asiakkaita luopumaan turhasta tavarasta ja järjestämään jäljelle jääneet esineet ja paperit.
Imatralainen Seija Ervelius on toiminut ammattijärjestäjänä pääkaupunkiseudulla ja Etelä-Karjalassa noin vuoden. Hän näkee, että ala tulee kasvamaan tulevaisuudessa.
– Ihmisten arjesta on otettu löysät pois. Ihmisillä on kiire, eikä energiaa riitä kodinhoitoon, Ervelius kertoo.
– Meillä on nykyään virikeähky. Internet ja harrastukset vievät aikaa siivoamiselta.
Ervelius uskoo, että turhaa tavaraa kertyy monesta syystä. Yhdeksi syyksi hän näkee sodan jälkeisen niukkuuden ajan, joka opetti säästämään asioita. Moniin esineisiin liittyy myös muistoja sen antajasta tai hetkestä, jolloin tavara on hankittu.
– Myös neliömetrit ovat kalliita, joten tavaraa ahdetaan samaan paikkaan.
Lisäksi ympärillä on paljon mainontaa, joka kannustaa kuluttumaan. Ostamisesta on tullut helppoa ja omaisuus määrittelee ihmisen asemaa.

Esineitä uskotaan käytettävän vielä joskus

Ervelius on tottunut kuulemaan syitä siihen, miksi esineistä on vaikea luopua.
– Naiset saattavat säilyttää lankoja ja kankaita, kun he kuvittelevat vielä käyttävänsä niitä vielä joskus johonkin.
Erveliuksen mukaan asiakkaiden on vaikea luopua ehjästä tai lahjaksi saadusta tavarasta. Hän kehottaa kysymään itseltään, onko käyttänyt kyseistä vaatetta tai esinettä vuoteen.
Monet säilyttävät vaatteita, joihin toivovat mahtuvansa tulevaisuudessa. Ervelius kannustaa luopumaan tavoitevaatteista.
– Eikö ennemmin kannattaisi luopua vaatteesta ja ostaa itselleen palkinnoksi uusi, kun pääsee uusiin mittoihin? Ervelius pohtii.

Tutkija: Tavaroista luopuminen on ihmisen luontoa vastaan

Tavaroista tietoisesti luopuminen on ihmiselle melko tuore ajatus. Ihminen on elänyt nykyisen kaltaisessa kulutuksen täyteisessä ympäristössä vain 50–200 vuotta, eivätkä aivomme ole biologisesti muuttuneet kivikaudesta.
– Olemme kehittyneet aivan toisenlaiseen ympäristöön. 50 000 vuotta sitten savannilla oli edullista hamstrata kaikki saatavilla ole, kertoo tohtorikoulutettava Samuel Piha Turun kauppakorkeakoulusta. Hän tutkii evoluutiopsykologiaa ja kuluttajakäyttäytymistä.
Tavarasta on vaikea luopua, koska ihmisellä on perimässä tappiokammo. Saavutetuista eduista on vaikea luopua.
– Menettäminen vaikuttaa ihmiseen voimakkaammin kuin asioiden saaminen.
Piha näkee, että ihminen on tehnyt yhteiskunnastakin sellaisen, että tavaran hankkimisesta ja kuluttamisesta on tehty helpompaa kuin siitä eroon pääsemisestä.
Kun ihminen tietoisesti haluaa eroon resursseista, tässä tapauksessa esineistä, hän toimii luontoaan vastaan.
– Ihmisellä on ainutlaatuinen kyky nousta eläimellisten viettiensä yläpuolelle. Se vaatii tietoisia ponnisteluja.

Minimalismikin osa luontaista statuksen nostamista

Samuel Piha näkee, että pohjimmiltaan sekä tavaroiden hamstraamisessa että vapaaehtoisessa niukkuudessa elämisessä kyse on yksilön paremmasta asemasta.
– Ihminen pyrkii koko ajan ylöspäin yhteisön hierarkiassa. Korkeammalla statuksella on parempi pääsy resursseihin.
– Minimalismikin on vain ohikiitävä ilmiö. Jos nykyinen kulttuurimme jostain syystä nyt tuhoutuisi, palaisimme jälleen materialistiseen resurssikilpailuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti