Mitä David Cameron haki Brysselistä ja mitä hän sai – Britannian EU-sopimus
Britannian pääministeri David Cameron sai myöhään perjantai-iltana EU-sopimuksensa. Tässä lista siitä, mitä Cameron sopimukselta halusi ja mitä hän sai.
Britannian pääministerin David Cameronin toivelistalla oli useita asiakohtia. EU-jäsenyyteen kriittisesti suhtautuvien brittien pään kääntämiseksi Cameron muun muassa halusi oikeuden vähentää EU-maista Britanniaan tulevien työntekijöiden etuuksia, turvata Lontoon Cityn finanssikeskuksen euroalueen sääntelyn vaaroilta ja varmistaa, ettei EU:n poliittinen yhdentyminen heikennä Britannian suvereniteettia.
Työssäkäyvien sosiaalietuuksien hätäjarru
Mitä Cameron halusi: Cameron halusi EU-maista tulevien maahanmuuttajien odottavan neljä vuotta ennen kuin he voivat saada työssäkäyville maksettavia etuuksia (in-work benefits), joita Britanniassa maksetaan pienipalkkaisille. (Tällaisia etuuksia ei ole käytössä Suomessa.)
Itäisen Euroopan EU-valtiot vastustivat pitkään Cameronin suunnitelmia.
Ennen kokousta Cameron teki myönnytyksen, että muutokset eivät koskisi Britanniassa jo työskenteleviä EU-työläisiä vaan vain uusia tulokkaita.
Auki jäi kysymys, kuinka kauan tämä "hätäjarrumekanismi" voisi olla voimassa. Britannia vaati 13 vuotta, Visegrád-maat Puola, Unkari, Slovakia ja Tšekki esittivät 5 vuotta.
Mitä Cameron sai:
Cameron sai neuvotteluissa hätäjarruksi kutsutun mekanismin, jolla jäsenmaa voi luvan saatuaan rajoittaa uusien, toisista EU-maista tulevien työntekijöiden tiettyjä sosiaalietuuksia määräajan.
Tämä tulisi mahdolliseksi tilanteessa, jossa maahan katsotaan suuntautuvan poikkeuksellisen suurta maahanmuuttoa.
Neljän vuoden odotteluaika koskee siis vain työssä käyville maksettavia etuuksia (in-work benefits), joita Britanniassa saavat pienipalkkaiset.
Kompromissina Visegrád-maiden esittämän 5 ja Britannian esittämän 13 vuoden väliltä sovittiin, että hätäjarrumekanismin käyttö pitää lopettaa viimeistään 7 vuoden jälkeen.
Lapsilisät
Mitä Cameron halusi: Cameron halusi lopettaa lapsilisien maksamisen EU-maista tulevien maahanmuuttajien lapsille Britannian ulkopuolelle.
Mitä Cameron sai: Kaikille jäsenmaille annetaan mahdollisuus indeksoida lapsilisä lapsen asuinmaan tasolle.
Britannian ja euroalueen suhde
Mitä Cameron halusi: Britannian pääministerin toivelistalla korkealla sijalla oli suojata euroalueen ulkopuolella olevaa Britanniaa euroalueen sääntelyltä. Erityisesti Britannian pääministeri halusi suojata Lontoon Cityn asemaa kansainvälisenä finanssikeskuksena.
Cameron halusi, että euroon kuulumaton EU-maa kykenisi viivyttämään valuuttaunionin uusia säännöksiä viemällä ne uusiin keskusteluihin EU-johtajien kanssa.
Mitä Cameron sai: Cameron sanoo turvanneensa Cityn euromaiden syrjinnältä. Sopimuksessa luvataan, että talous- ja rahaliiton päätöksenteossa otetaan huomioon myös euroalueen ulkopuolisten maiden näkemyksiä ja oikeuksia.
Cameron sai sopimukseen sen, että yksi pankkiunionin ulkopuolinen maa voi viedä kiistanalaisen kysymyksen neuvoston keskusteluun, jossa tulee pyrkiä mahdollisimman laajaan yhteisymmärrykseen.
EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker painotti, että Britannia ei saanut veto-oikeutta euroalueen kysymyksiin.
Cameronin mukana EU myös tunnusti ensi kertaa sen tosiasian, että unionissa on useampi kuin yksi valuutta. Sopimuksen kieli on kuitenkin ympäripyöreää, siinä puhutaan 'eri perspektiivien rinnakkaiselosta'.
Britannian itsenäisyys suhteessa EU:hun
Mitä Cameron halusi: Britannian pääministeri halusi, että Euroopan unionia koskevan sopimuksen lauseke 'yhä lähenevästä liitosta' ('Ever Closer Union') ei koskisi Britanniaa.
Cameron halusi, että unionin toimintaan saataisiin eräänlainen punaisen kortin periaate, jossa enemmistö jäsenmaiden parlamenteista voisi saada veto-oikeuden EU-lainsäädäntöön.
Mitä Cameron sai: Jäsenmaat vahvistivat, että käsite yhä läheisemmästä liitosta ei anna unionille tai sen toimielimille mahdollisuutta laajentaa perussopimuksissa annettua toimivaltaa.
Sopimuksessa tunnustettiin, että Britannia ei ole sitoutunut nykyistä pidemmälle menevään poliittiseen yhdentymiseen unionissa.
Jäsenmaiden parlamenttien asemaa vahvistetaan.
Jos yli 55 prosenttia jäsenmaiden parlamenteista katsoo käsittelyssä olevan asian kuuluvan kansalliselle tasolle, neuvosto muuttaa komission antamaa ehdotusta tai päättää lopettaa asian käsittelyn. Käytännössä tällaista enemmistöä voi olla hankala saada aikaiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti