Kemijoen uittomuistelua...

Jossakin paikallislehdessä vilahti Kemijoen uittoasiat, jonka johdosta kaivoin esiin vanhan tekstini.
Kemijoen uiton jälkihoitoa tehdään varmaan vielä muutamia vuosia mm. Isohaaran ja Taivalkosken voimalaitosten välisellä vesialueella. Joen pohjasta nostettanee vielä valtavasti puuta...  

Historiaa nettilainauksena:

Kesän 1991 jälkeen päättyneestä Kemijoen uitosta ei ole vieläkään päästy eroon alisella Kemijoella. Edelleenkin jokivarressa odotetaan, että uittoyhdistys jatkaisi 90-luvun alussa aloittamaansa joen perkausta ja poistaisi aikoinaan joen pohjaan vajonneet puut. Jokivartisten mielestä uppopuut haittaavat joen virkistyskäyttöä ja erityisesti verkkokalastusta.

Kemijoen uittojen jälkien siivouksesta on kiistelty jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Uppopuiden poistaminen aiheuttaa erimielisyyksiä.

Vaasan hallinto-oikeus päätti toukokuussa pitää voimassa Pohjois-Suomen aluehallintoviraston päätöksen. Sen mukaan Kemijoen uittoyhdistyksen tulee tehdä puhdistustyöt yli 365 hehtaarin alueella.

Kiistaa ei ole kuitenkaan vielä lopullisesti ratkaistu, sillä päätökseen on tullut kaksi valitusta. Kemijoen uittoyhdistys ja Liedakkalan osakaskunta ovat kumpikin jättäneet valitukset korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Liedakkalan osakaskunta vaatii joen perusteellisempaa puhdistamista. Osakaskunnan puheenjohtajan Matti Hervan mielestä uppopuut estävät mielekästä kalastamista.

”Verkon laittaminen Kemijokeen on kyseenalaista uppopuitten takia. Joesta kyllä saa tavanomaisia sisävesien kaloja, mutta verkot menevät rikki”, Herva kertoo.

Kemijoen uittoyhdistys pitää vuosina 1991–2001 tehtyjä uiton jälkien siivouksia riittävinä.

”Me olemme sitä mieltä, että uppopuiden nostolle ei ole perusteita. Katsomme, ettei uppopuista ole tosiasiallista haittaa”, Kemijoen uittoyhdistyksen toimitsijamies Jari Rantamaula toteaa.

Lopullinen ratkaisu asialle saataneen korkeimmasta hallinto-oikeudesta noin vuodessa. 

Vanha tekstini:

UITTOON TÖIHIN! JUTUSTELUA MARKETIN KASSAJONOSSA

En voinut olla kerta kaikkiaan kuulematta jutustelua marketin kassajonossa, jossa kaksi ikääntynyttä harmaahapsea keskusteli jokseenkin äänekkäästi nuoruusajoista, oppikoulu- ja kansakouluajoista, töihin pääsemisestä tai oikeastaan pääsemättömyydestä Uittoon…

”Olenko kertonut Sinulle Kalle, kuinka kiihkeästi pyrin nuorena miehenä Uittoon töihin?” kysyi miehistä iäkkäämpi.

”Olet, olet, kysy vaan, kuinka monta kertaa?” vastasi toinen hiukan vaivaantuneena ilmeisesti kuultuaan tarinan ainakin n kertaa…

”Voit olla varma, että minä tosiaan halusin Uittoon töihin, koska kaikki tai ainakin minusta silloin tuntui, että kaikki, ainakin oppikoululaiset sinne menivät kesäaikaisiin tosi hyviin hankkeisiin! 
Naapurin Uunokin osti tosi hienon polkupyörän Uiton kesätienestillä, voit olla varma, että se minua harmitti! Minä jouduin ajelemaan keskustaan iänikuisen äidin vanhalla polkupyöränrämällä, joka hädin tuskin pysyi kasassa, ei ollut varaa ostaa osia, puhumattakaan huollattaa sitä oikeassa polkupyöräkorjaamossa!” vanhempi miehistä jutusteli hiukan katkerana melkein itsekseen.

”Minulle on kuule aivan äskettäin selvinnyt, minkä vuosi minä en loppujen lopuksi koskaan päässyt Uittoon töihin!” hän hiukan murheellisena totesi.

”No miksi et päässyt? Sitä et ole minulle aikaisemmin kertonutkaan!” kysyi toinen hiukan kiinnostuen asiasta.

”Minulla ei ollut suhteita! Minulla ei kerta kaikkiaan ollut suhteita, jotka olisivat avittaneet minua hakuprosessissa.” Uittoonpyrkijä vuodatti…

”Kuule! Sinne pääsivät kaikki pikkupomojen tutut, tutuntutut, tutuntutuntutut, tutuntutuntutuntutut, tutuntutuntutuntutuntutut, tutuntutuntutuntutuntutuntutut, jne. …, niin yksinkertainen syy siinä oli, uskotko tätä?” kysyi hän lievästi sanottuna joltisenkin ymmällään olevalle toverilleen.

”Niin! Minulla olisi pitänyt olla yksikin puolestapuhuja, suhteita, niin olisi mennyt kuin rasvattuna portista sisään hyviin kesähankkeisiin!” hän hiukan korotti ääntään kiihdyksissään niska hiukan punottaen.

”Minusta tuntuu, että nykyään on oltava myös puolestapuhujia ja lisäksi poliittisia suhteita jäsenkirjoja myöten, jos aikoo päästä kunnon tienesteihin, varsinkin virkoihin!” hän lisäsi…

”Ei kai nyt sentään?” rohkeni toinen epäillä…

”Nykyäänhän koulutus, ammattitaito ja työkokemus ratkaisevat eikä mitkään puolestapuhujat, suhteet ja puhumattakaan jäsenkirjat!” toinen edelleen toitotti äänekkäästi.

”Hevonpaskat! Oletpa Sinä naiivi, et kai usko itsekään moista? Oletko muuten itse koskaan ollut tosissaan pyrkimässä töihin?” Uittoonpyrkijä tiedusteli.

”En oikeastaan ole! Kansakoulun jälkeen seurustelin Osuuskaupan myymälähoitajan tyttären kanssa, jota tuli sitten kihlattuni ja vaimoni. Hänen isänsä palkkasi minut ensin tsuppariksi, sitten myymäläauton kuljettajaksi ja viimein itse eläkkeelle jäädessään hän junaili minut paikalleen myymälänhoitajaksi. Siinä työssähän minä sitten olin, niin kuin tiedätkin eläkkeelle pääsyyn saakka. Minä en ole tarvinnut puolestapuhujia, suhteita tai jäsenkirjoja, Ukko, niin vaimoni edesmennyt isä hoiti kaiken, ei siinä kuule muuta tarvittu!” hän lisäsi.

”Vai niin!” sanoi Uittoonpyrkijä…

Kassalta he poistuivat hedelmäpelien suuntaan, joilla näytti olevan jo aamutuimaan tungosta.

Nimimerkki

Tarinoita elävästä elämästä