perjantai 22. tammikuuta 2016

Artikkelini Lounais-Lapissa ...

Lähetin alla olevan artikkelin viime viikolla paikallisiin lehtiin. Ainakin Lounais-Lappi-kaupunkilehdessä se julkaistiin - hiukan tiivistettynä - keskiviikkona 20. tammikuuta 2016.

Julkaistu artikkeli:

Sitoutumaton ehdokas lähestyvissä kuntavaaleissa huhtikuussa 2017- ongelmako..

Lounais-Lappi lehdessä oli lauantaina 16.01.2016 mielenkiintoinen artikkeli otsikolla Sitoutumaton kuntapoliitikko.

Artikkelin oli kirjoittanut hyvin tuntemani henkilö, oppikoulukaveri Kemin lyseosta, Juhani Isometsä Keminmaan Liedakkalasta. Juhanista on kehkeytynyt viime vuosina kyseisen lehden eräänlainen hovikirjoittaja – hyvä niin. Itsekin luen miellelläni hänen kirjoituksiaan.

Aina silloin tällöin hänkin valitettavasti intoutuu=erehtyy maalailemaan näkemyksiään - ilmeisesti sitoutumattomana - liian pessimistiseen ja negatiiviseen sävyyn.

Pätkä Wikipediatekstiä:
Sitoutumaton (lyhenne sit.) on ehdokas tai edustaja, joka ei ole sitoutunut mihinkään poliittiseen ryhmään eikä puolueeseen. Useat puolueet ottavat vaaleissa ehdokaslistoilleen myös sitoumattomia ehdokkaita, jotka eivät ole puolueen jäseniä, mutta ajavat samansuuntaisia asioita. Puolueista täysin riippumattomat voivat perustaa valitsijayhdistyksen asettamaan ehdokkaan vaaleissa, ja valitsijayhdistykset voivat muodostaa yhteislistan keskenään samankaltaisille ehdokkaille.
Itse lähdin mukaan kunnallispolitiikkaan vuoden 2000 kunnallisvaaleissa. Minua oli pyydetty mukaan aikaisemminkin, mutta silloin ajattelin, että en koske politiikkaan pitkällä kepilläkään. Lähdin mukaan Kemin Keskustan ryhmään sitoutumattomana ehdokkaana. Keskustan arvomaailma tuntui siihen maailman aikaan läheiseltä. Jollakin tavalla asiaan vaikutti se, että molempien vanhempieni puolelta isovanhemmat olivat maanviljeliöitä ja asuimme/asumme edelleenkin paikalla, jossa isoisäni Aukusti Pyykkö viljeli maata. Mikäli olisin vanhempieni taustoja seurannut, valintani olisi pitänyt olla nykyinen Vasemmistoliitto. Siitä minua on joskus muistutettukin tyyliin: ”Teit väärän valinnan!”Tuosta sitoutumattomuudesta olen saanut myös kuulla kunnallispoliittisen urani alkumetreillä silloiselta, erittäin valovoimaiselta vasemmistopoliitikolta:”Turhaan laitatit vaalimainokseen sit. -merkinnän. Sinä olet kepulainen ja sillä siisti.”

Olen ollut Kemin Keskustan ryhmässä ehdokkaana vuosina 2000, 2004, 2008 ja 2012.
Alkuperäinen tavoitteeni oli tuoda äänilläni yksi lisävaltuustopaikka kyseiselle ryhmittymälle, se on toteutunut kaikissa edellä mainituissa vaaleissa...

Tuo sitoutumattomuus on mielestäni saanut viime vuonna, oikeastaan nykyhallitusta muodostettaessa aivan uutta ulottuvaisuutta. Hallituksen muodostaja, Suomen Keskusta rp:n puheenjohtaja - nykyinen pääministeri – valitsi hallitukseen sitoutumattoman henkilön, Anne Bernerin eli nykyisen liikenne- ja viestintäministerin.

Se oli rohkea avaus. Toivottavasti em. tyyppinen avaus, ”viisaus” valuu myös ainakin Keskustan osalta kentälle seuraavien kuntavaalien jälkeen. Tärkeisiin luottamuspaikkoihin voi tulla valituksi, mikäli saavutettu äänimäärä riittää, myös puolueeseen kuulumaton eli ei puolueen jäsenmaksua maksava, sitoutumaton henkilö. Ymmärtääkseni se on ainakin Keskustan osalta puheenjohtajan tahtotila.

Kuntapoliitikkapohdiskeluin
Aki Pyykkö
Kemi
________________________


Totesin em. jutussani äänilläni kasvattaneeni Kemin Keskustan valtuustoryhmää yhdellä valtuutetulla. Luonnollisesti pidin lähtökohtana vuoden 1996 tilannetta. Itsehän tulin mukaan vuonna 2000.

Lähetin alla olevan viestin Lounais-Lappi-lehden päätoimittajalle ja sain välittömästi hänen myönteisen vastauksensa - hyvä niin. 


Lähettäjä: Nousiainen Tiina [mailto:Tiina.Nousiainen@lounaislappi.fi]
Lähetetty: 28. tammikuuta 2016 13:02
Vastaanottaja: Aki Pyykkö
Aihe: VS: Lisäkommentti kirjoituksestani...

Hei Aki, laitan kommenttisi keskiviikon lehteen.

Tiina

Lähettäjä: Aki Pyykkö [mailto:aki.pyykko@netti.fi]
Lähetetty: 28. tammikuuta 2016 12:27
Vastaanottaja: Nousiainen Tiina <Tiina.Nousiainen@lounaislappi.fi>
Kopio: aki.pyykko@netti.fi
Aihe: Lisäkommentti kirjoituksestani...

Hei Tiina ja…
Näyttää siltä, että taannoinen kirjoitukseni on aiheuttanut keskustelua lehtesi palstalla. Teksteistä voin jopa tunnistaa henkilötasolla, ketkä ovat viestien lähettäjät. Pieni tarkennus tekstiini lienee paikallaan, jonka toivon Sinun julkaisevan ensi tilassa – kiitos.
Yhteistyöterveisin
Aki

Tarkennus aikaisempaan tekstiini:
En muista, että tekstini olisi kiinnostanut aikaisemmin niin paljon, että siihen olisi tullut kommentteina tekstiviestejä. Pieni tarkennus lienee paikallaan: Vuoden 1996 kunnallisvaaleissa Kemissä Keskusta sai viisi (5) valtuutettua. Vuoden 2000 kunnallisvaaleissa luku nousi kahdeksaan (8) valtuutettuun, lisäystä siis kolme (3) paikkaa. Sen jälkeen se on säilynyt samana, paitsi viimeisissä kunnallisvaaleissa paikkaluku väheni yhdellä. Toisin sanoen minunkin vaatimattomalla kunnallispoliittisella panoksellani yksi paikka on turvattu.
Nykyisin kirjoitan hyvin vähän paikallislehtiin, koska olen verrattain aktiivinen blogikirjoittaja.
Kevään tuloa odotellen
Aki Pyykkö
Kemi





Lähettäjä poisti kuvan. Avast logo
Avast Antivirus on tarkistanut tämän sähköpostin virusten varalta.
www.avast.com




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti