Itse olen ollut viime vuosina sitä mieltä, että Suomessa on tehtävä avoimesti ja kiihkottomasti Natoon liittyvänä SWOT-analyysi.
Miksi?
Siksi, että jokaiselle suomalaiselle muodostuisi oikea = realistinen näkemys siitä, mitä mahdollinen Nato-kytkentä toisi tullessaan tai ei toisi tullessaan...
Sotilaallisen yhteistyön lisääntyminen mm. Ruotsin kanssa on vauhdilla edistynyt - hyvä niin.
Alla olevassa artikkelissa Taneli Heikka pohdiskelee: Tarttuvatko poliitikot somessa itävään Nato-kääntymykseen? Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, tuulen muutoksen haistajia alkaa pian ilmaantua.
Aika näyttää. Ken elää, hän näkee...
Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:
Uudenlainen käännynnäisten Nato-leiri itää sosiaalisessa mediassa
Helsingin Sanomat
En muista tarkkaa hetkeä. Muutos alkoi luultavasti jo ennen kuin Venäjä miehitti osan Ukrainaa keväällä 2014. Käännynnäisiä ja ääneen pohdiskelijoita alkoi ilmaantua Facebook-uutisvirtaani.
Sisältö yllätti: Suomi sittenkin osaksi Euroopan ja Yhdysvaltain puolustusliittoa Natoa?
Uudessa Nato-myönteisessä joukossa on kulttuuri-, tiede- ja taideväkeä, joka pohtii avoimesti liittoutumisen hyviä puolia. On suvaitsevaistoa, jolle militarismi on vierasta ja Nato eräs mahdollisuus. On asiantuntijoita, jotka liputtavat kantaansa aiempaa avoimemmin.
Uskon kuitenkin, että somevirtaan on noussut jotain vielä galluptutkalta piiloon jäävää liikettä. Esimerkiksi ”Suomi nopeasti Naton jäseneksi” -Facebook-ryhmässä on 1 700 jäsentä. Tällaisen pienen mutta aktiivisen joukon toiminta saattaa pohjustaa tulevaa. Se on nähty viime vuosina.Voin toki olla väärässä. Ehkä oma Facebook- ja blogituntumani ei kerro kansan mielipiteistä mitään. Tätä päätelmää puolustaa se, että Ukrainan miehityksen aiheuttama piikki Naton kannatuksessa 2015 tylsistyi hieman jo alkuvuonna 2016. Kannattajia on nyt 28 prosenttia ja vastustajia 58 prosenttia Ylen kyselyyn vastaajista (21. tammikuuta 2016).
Viime vuosien merkittävimmät muutokset yhteiskunnassa ovat näkyneet ensimmäiseksi epävirallisten pienyhteisöjen aktiivisuutena. Näin alkoivat esimerkiksi perussuomalaisiin virrannut maahanmuuttokritiikki ja Slushiin kanavoitunut kasvuyrittämisen opiskelijaliike.
Ensin ruohonjuuritason toiminnan väreitä nousee somen pintaan. Seuraavaksi valtamediaan. Lopulta niihin tarttuvat poliitikot. Ilmiö ei toki ole koskaan näin suoraviivainen. Uusi syntyy maailmaan syklisesti ja sykäyksittäin. Joskus uudesta tulee iso ilmiö, joskus se hiipuu pois.
Mikä kuviossa on uutta?
Mediatutkija Juho Rahkonen selvitti vuonna 2004, ketkä Suomen tiedotusvälineissä keskustelevat Natosta ja miten. Tutkimuksen yksi tulos oli, että Nato-aiheisissa jutuissa olivat useimmiten esillä poliitikot ja asiantuntijat.
Natoa käsiteltiin jutuissa osana useimmille ihmisille vierasta poliittista peliä. Huomattavasti harvemmin Nato-jutut käsittelivät esimerkiksi sellaisia useimmille tuttuja pohdintoja kuin historian opetukset puolustuspolitiikassa ja Suomen suhde Venäjään.
Nato-journalismi oli ajautunut kauas kansalaisista. Jos samanlainen tutkimus tehtäisiin nyt, tutkijan sormen pitäisi olla myös sosiaalisen median pulssilla. Venäjä-suhteista ja historian opetuksista keskustellaan digitaalisilla kanavilla. Digitalisaatio on tuonut strategisen pohdinnan takaisin puolustuspolitiikkaan. Kansaa kiinnostaa eloonjäänti, eivät poliitikkojen pelit.
Mediatutkijoiden kielellä ehkä sanottaisiin, että kansa on tarrannut Nato-keskustelun agendaan. Julkisuuteen pääseviä ääniä ja teemoja eivät enää päätä perinteiset vallankäyttäjät yksin.
Tarkoittaako tämä, että koko kansan Nato-mielipide muuttuu myönteisemmäksi? Ei välttämättä. Liittoutumista vastustavat ovat mielipidetutkimusten suurin ryhmä, ja myös he ovat läsnä digitaalisessa maailmassa. Mutta mahdollisuus muutokselle kasvaa, kun myös kannattajat ovat tulleet esiin. Kannastaan epävarmojen osuus on tutkimuksissa noussut.
Voiko kasvuyrittäjyysliikkeen ja maahanmuuttokritiikin noususta tehdä ennustuksia Natoon liittymisestä?
Maahanmuuttokriitikot löivät läpi isosti eduskuntavaaleissa 2011. Silloin eduskuntaan pääsi useita niin sanotun Nuivan vaalimanifestin allekirjoittaneita ehdokkaita. Startup-liikehdintään tarttuivat 2011 vaalien jälkeen esimerkiksi silloiset kansanedustajat Mikael Jungner (sd) ja Lasse Männistö (kok). He ajoivat läpi bisnesenkelien verovähennyksen.
Kummatkin ilmiöt – maahanmuuttokritiikki ja yrittäjyyden yhteiskunnallista asemaa koskeva muutos – nousivat hyvin nopeasti marginaalista valtavirtaan, ja teemat lienevät siellä pysyvästi.
Tarttuvatko poliitikot somessa itävään Nato-kääntymykseen? Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, tuulen muutoksen haistajia alkaa pian ilmaantua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti