Alla olevassa artikkelissa todetaan:
Hänen blogikirjoituksensa viimeinen lause seuraa näistä kahdesta oivalluksesta:
”Ihmisessä ei ole mitään niin vahvaa kuin empatia. Käytetään sitä.”
Mitäpä tuohon muuta sanomaan/kirjoittamaan...
Hänen blogikirjoituksensa viimeinen lause seuraa näistä kahdesta oivalluksesta:
”Ihmisessä ei ole mitään niin vahvaa kuin empatia. Käytetään sitä.”
Mitäpä tuohon muuta sanomaan/kirjoittamaan...Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:
Näin luovuin vihasta: tähtikoomikko kertoo maahanmuuttovastaisuutensa tarinan
Viime viikonloppuna sosiaalisessa mediassa kiersi blogikirjoitus, jonka takana oli televisiosta tuttu koomikko Iikka Kivi. Kirjoituksessa hän kertoo oman tarinansa siitä, miten hänestä tuli maahanmuuttovastainen –ja miten hän lopulta luopui siitä.
Kiven blogikirjoitus ”Miten minusta tuli suvakki?” levisi laajalle – Kivi on omalla alallaan pieni julkkis. Hän voitti Ylellä nähdyn Naurun tasapaino -koomikkokisan toisen kauden vuonna 2014. Nyt hän on ammattikoomikko, joka kiertää jatkuvasti Suomea.
Haastattelimme Kiveä kirjoituksesta, ja kokosimme yhteen kahdeksan huomiota, jotka hän matkallaan teki.
1 Maahanmuuttovastaisuuden ”löytäminen” muistutti jossain määrin uskoon tulemista.Blogissaan Kivi kirjoittaa, kuinka maahanmuutto- ja rasismikeskustelussa kiinnitetään aivan liian vähän huomiota kokemukseen, joka ”yhtäkkisesti saa ihmisen suhtautumaan vieraaseen kulttuuriin ja sen edustajiin lähtökohtaisen negatiivisesti”.
Kivi kirjoittaa kokeneensa aiemmin elämässään kristillisen uskoon tulemisen. Hän näkee maahanmuuttovastaisuuden löytämisessä samanlaisia piirteitä.
Haastattelussa hän tarkentaa kirjoittamaansa.
”En halua vetää yhtäläisyysviivaa maahanmuuttokriittisyyden ja uskonnollisen kokemuksen välille. Se olisi liian raju rinnastus. Mutta niissä on jotain samaa.”
Hän käyttää esimerkkiä, joka on tuttu uskonnon piiristä – halu julistaa palavasti juuri löytämäänsä totuutta toisille.
”Jos joku on ollut koko ikänsä tapakristitty tai suhtautunut aina kriittisesti maahanmuuttopolitiikkaan, hän ei vouhota samalla tavalla. Kun hoksaa asian, siitä seuraa alkuhuuma. Tajuaa muka jotain ja jaksaa vouhottaa siitä muille.”
Rinnastuksella uskoon tulemiseen Kivi haluaa myös korjata käsityksen, että kaikki ulkomaalaisvastaiset olisivat ”vähä-älyisiä reppanoita ja luusereita”. Hän kirjoittaa:
2 Maahanmuuttovastaisuus antoi vahvan identiteetin tunteen.”Maahanmuuttovastaisuus, samoin kuin usko ja salaliittoteoriat, antavat ihmiselle vahvan mahdollisuuden identifioida itsensä uuden aatesuuntauksen kautta. Niiden avulla on helppo määritellä itsensä”, Kivi sanoo.
Jokainen ihminen tarvitsee identiteetin tunnetta. Jossain elämämme vaiheessa hukkaamme sen ja suurin osa meistä löytää sen uudelleen, ehkä muuttuneena. Blogissaan Kivi kertoo avoimesti, kuinka hän oli tilanteessa, jossa oma identiteetti oli kadoksissa.
Maahanmuuttovastaisuus oli ratkaisu.
3 Maahanmuuttovastaiset ihmiset halusivat tehdä hyvää.
Kiven blogikirjoitus ”Miten minusta tuli suvakki?” levisi laajalle – Kivi on omalla alallaan pieni julkkis. Hän voitti Ylellä nähdyn Naurun tasapaino -koomikkokisan toisen kauden vuonna 2014. Nyt hän on ammattikoomikko, joka kiertää jatkuvasti Suomea.
Haastattelimme Kiveä kirjoituksesta, ja kokosimme yhteen kahdeksan huomiota, jotka hän matkallaan teki.
1 Maahanmuuttovastaisuuden ”löytäminen” muistutti jossain määrin uskoon tulemista.Blogissaan Kivi kirjoittaa, kuinka maahanmuutto- ja rasismikeskustelussa kiinnitetään aivan liian vähän huomiota kokemukseen, joka ”yhtäkkisesti saa ihmisen suhtautumaan vieraaseen kulttuuriin ja sen edustajiin lähtökohtaisen negatiivisesti”.
Kivi kirjoittaa kokeneensa aiemmin elämässään kristillisen uskoon tulemisen. Hän näkee maahanmuuttovastaisuuden löytämisessä samanlaisia piirteitä.
Haastattelussa hän tarkentaa kirjoittamaansa.
”En halua vetää yhtäläisyysviivaa maahanmuuttokriittisyyden ja uskonnollisen kokemuksen välille. Se olisi liian raju rinnastus. Mutta niissä on jotain samaa.”
Hän käyttää esimerkkiä, joka on tuttu uskonnon piiristä – halu julistaa palavasti juuri löytämäänsä totuutta toisille.
”Jos joku on ollut koko ikänsä tapakristitty tai suhtautunut aina kriittisesti maahanmuuttopolitiikkaan, hän ei vouhota samalla tavalla. Kun hoksaa asian, siitä seuraa alkuhuuma. Tajuaa muka jotain ja jaksaa vouhottaa siitä muille.”
Rinnastuksella uskoon tulemiseen Kivi haluaa myös korjata käsityksen, että kaikki ulkomaalaisvastaiset olisivat ”vähä-älyisiä reppanoita ja luusereita”. Hän kirjoittaa:
”Normaaliälyinen yksilökin voi nopeasti alkaa uskoa sopivassa tilanteessa täysin irrationaalisiin asioihin, olkoon se sitten somalin pelko tai yksisarvisen parantava voima.”
Jokainen ihminen tarvitsee identiteetin tunnetta. Jossain elämämme vaiheessa hukkaamme sen ja suurin osa meistä löytää sen uudelleen, ehkä muuttuneena. Blogissaan Kivi kertoo avoimesti, kuinka hän oli tilanteessa, jossa oma identiteetti oli kadoksissa.
Maahanmuuttovastaisuus oli ratkaisu.
”Olin vain hukassa elämäni suunnan suhteen ja luulin löytäneeni ratkaisun siihen, miten voisin tehdä maailmasta paremman paikan. En tahtonut kenellekään pahaa, pelkästään hyvää.”
Tämä on Iikka Kiven mielestä hänen kirjoituksensa tärkein viesti. Vaikka vastustaisi maahanmuuttoa, vastustajat eivät hänen mielestään alun perin halua toisille pahaa.3 Maahanmuuttovastaiset ihmiset halusivat tehdä hyvää.
Kivi kirjoittaa tehneensä blogitekstinsä ymmärryksen lisäämiseksi:
”Tämän kaiken kirjoitan siksi, että maahanmuuttovastaisia ei pidettäisi automaattisesti huonoina ihmisinä.”
Polttopulloiskujen ja katupartioiden aikana tämä voi olla vaikea ymmärtää. Kivestä se on kuitenkin erittäin tärkeää.
”Heidän tarkoitusperänsä ovat hyvät. He haluavat suojella kanssaihmisiä ja parantaa turvallisuutta”, Kivi sanoo.
”Monet heistä ei vain hoksaa, että heidän toimintansa heikentää turvallisuuden tunnetta yleisellä tasolla. Esimerkiksi väitetään, että halutaan suojella naisten koskemattomuutta ja samaan aikaan uhataan raiskauksilla. Silloin menee aika kovaa ja pikkuisen voisi höllätä kättä kaasukahvalta.”
Halu suojella suomalaisten turvallisuutta, eli halu tehdä hyvää, kääntyy Kiven mukaan ahdasmielisyydeksi. Puolustaminen sisältää aina kätkettynä ajatuksen vihollisesta.
Tämä on koko ajatusrakennelman sokea piste, jota Kivi itsekään ei nähnyt kuin vasta paljon myöhemmin. Hän kirjoittaa: ”Tietyn ihmisryhmän edes kuvitteellinen suojeleminen ei onnistu, ellei ole olemassa jonkinlaista vastapuolta, vihollista, jolta omaa viiteryhmää suojellaan.”
Maahanmuuttokriittisyys oli muuttunut maahanmuuttovastaisuudeksi. Hän kirjoittaa blogissaan:
”Kyse ei ollut enää siitä, että olisin kriittisesti tarkastellut maahanmuuttopolitiikan heikkouksia ja median ajoittaista silkkihansikkaista tapaa uutisoida maahanmuuton ongelmakohdista (jotka siis olivat ja ovat osin edelleen ihan todellisia ilmiöitä), vaan siitä, että aloin vittumaisesti kytätä maahanmuuttajien tekemisiä.”
Oli käynnistynyt eräänlainen ajatusten kierre, jota Kivi kuvailee ”kieroksi prosessiksi”:
”Samaan aikaan kun mieleni yhä useammin liitti ulkomaalaiset negatiivisiin mielleyhtymiin, se pystyi vakuuttamaan minut siitä, etten ole pätkääkään rasistinen enkä ulkomaalaisvastainen. Minähän vain tartun ilmiön ongelmakohtiin enkä pyrkinyt leimaamaan kokonaista ihmisryhmää.”
Kysymys on jokaisen omasta mielestä, siitä miten se pettää meitä, tässä tapauksessa erityisesti maahanmuuton vastustajaa. Se sulkee hänet yhä kauemmaksi siitä todellisuudesta, jossa muut elävät.
”Maahanmuuttovastaisuus ja -kriittisyys toimivat samalla tavalla kuin salaliittoteoriat” Kivi sanoo. ”Molemmissa olennaista on kaksi asiaa. Ensin on iso uhka, josta media ja valtaapitävät eivät suostu puhumaan avoimesti. Toiseksi, tällä salassa pidetyllä tiedolla voisi pelastaa maailman.”
Blogissaan hän kirjoittaa, kuinka maahanmuuttovastaisuuden taustalla ovat myös medialukutaidon puute ja valtava määrä saatavilla olevaa disinformaatiota – suomeksi virheellistä tietoa.
Salaliittoihin uskova ihminen haluaa löytää totuuden. Tässä hän on – kieroutuneella tavalla – samalla asialla kuin journalistit.
Kiven oma maahanmuuttovastaisuuden kausi osui hänen toimittajaopiskeluvaiheeseensa. Tämä ei hänen mukaansa ole sattumaa.
”Toimittajaopiskelijavaiheeseen liittyy monelle tarve olla oikeassa. Yritin löytää oman väyläni, osoittaa, että tämä on mun juttu ja olen oikeassa. Tällainen iso journalistinen kivi on vielä kääntämättä. Se varmaan vauhditti sitä kääntymistä.”
Kivi jätti journalismin, koska ei kokenut voivansa ilmaista itseään journalistina. Lisäksi journalismin kaupallisuus häiritsi häntä.
Maahanmuuton vastustajat kokevat olevansa hyvän puolustajia maailmassa, joka ei käsitä asioiden todellisuutta. He taistelevat, mutta mikään ei muutu.
”Eipä siinä juuri mitään voittoja saa. Vastustajana maahanmuutto on niin iso, ihmisten vaikutuspiirin ulkopuolella oleva asia. Jos siitä kirjoittelee internettiin, ei tule kovin paljon onnistumisen kokemuksia”, Kivi sanoo.
Hän kirjoittaa blogissaan ymmärtävänsä miksi äärimmäisimmät maahanmuuttovastaiset ihmiset käyttäytyvät niin ”perseellä tavalla”. Heidän elämänsä on ”äärimmäisen turhauttavaa, hedelmätöntä ja väsyttävää”.
Puhe myrkyttyy, kun sisällä on niin paljon ”turhautumista, pelkoa, ahdistusta ja vihaa”.
Mutta jotain positiivista jatkuvasti tuulta vastaan taistelevan maahanmuutonvastustajan on pakko kokea. Kukaan ei jaksaisi käydä loputtomia nettikeskusteluja, jos siitä ei saisi mitään tyydytystä.
Kun maahanmuuton vastustajien tavoitteet katoavat poliittisen todellisuuden nieluun, he hakevat tyydytyksensä itse keskustelun tapahtumasta.
”Itse uskon, että se keskustelun huuma vie mukanaan, kun siihen tempaantuu”, Kivi sanoo.
”Siihen kuuluu verbaalinen vääntö toisen kanssa, mikä rassaa aivoja hyvällä tavalla. Toiseksi on älyllisestä mittelöstä tuleva tyydytys, kun argumentoi toisen nurin. Siinä jää koukkuun siihen palautteeseen, jota sosiaalinen media voi antaa itselleen mieluisasta aiheesta. Lyhyet hyvän mielen purskeet ovat tärkeitä. Kun niitä tulee paljon, mieli haluaa niitä lisää. ”
Miten tästä kaikesta voi sitten päästä ulos? Kivi kertoo oman tarinansa.
Kivi kirjoittaa, kuinka hänen maailmankuvansa pikkuhiljaa muuttui muutama vuosi sitten. Maahanmuuttovastaisuus vain jäi. Hän arvio isoksi yksittäiseksi tekijäksi sen, että hän kohtasi koomikon ammatissaan paljon ulkomaalaistaustaisia ihmisiä.
Hän kuitenkin kirjoittaa myös paljon perinpohjaisemmasta muutoksesta. Sitä voisi kutsua jonkinlaiseksi oivallukseksi ja verrata jopa uskoon tulemiseen – paradoksaalisesti siis samaan kokemukseen, johon Kivi itse vertasi maahanmuuttokriittisen asenteen löytämistä.
Kivi kertoo, kuinka hänen suhtautumisensa omaan mieleensä muuttui. Hän ymmärsi, etteivät hänen omat ajatuksensa ja tunteensa ole totuuksia. Kokemus ei kuitenkaan ollut Kiven mukaan ”hurahtaminen”.
”Asiat vain rauhallisesti asettuivat paikoilleen lepäämään”, Kivi sanoo.
”Sitä on vaikea kuvata. Sen oivaltaminen, että omat tunteet ja ajatukset ohjaavat omaa toimintaa, ei ollut dramaattinen tapahtuma. Se vaan oli että – näinhän se vaan on. Sen jälkeen olen pystynyt suhtautumaan asioihin eri tavalla. Kun saavuttaa jonkinlaisen näkemyksen siitä, että asioiden merkitys syntyy meidän päässä, on vaikea mennä sellaiseen overdrive-tilaan. Suhtautuu tyynesti, että nämä ovat vain tällaisia asioita.”
Kivi kirjoittaa, kuinka hän oivalsi myös ihmisen pienuuden kosmisessa mittakaavassa ja siitä seuraavan ihmisten yhdenvertaisuuden. Tiivistetysti voisi sanoa, että Kivi ymmärsi sekä oman mielensä että maailmankaikkeuden mittakaavassa kaiken suhteellisuuden.
Hänen blogikirjoituksensa viimeinen lause seuraa näistä kahdesta oivalluksesta:
”Ihmisessä ei ole mitään niin vahvaa kuin empatia. Käytetään sitä.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti