perjantai 22. tammikuuta 2016

Voi järjen valo = avustusten loiste...

Ensimmäistä kertaa kun kuulin, että mm. Kemin Ajoksen tuulivoimalat puretaan, taisin spontaanisti todeta kertojalle: "Älä kuule puhu paskaa, vastahan ne rakennettiin!"

Mutta niin muuttuu maailma Eskoni, tuulivomalatkin ovat kertakäyttötuotteita pahimmasta päästä mutta...

Arvelen kuitenkin, että Suomen valtion löperö ja yltäkylläinen tukipolitiikka aiheutti valtavan rakentamisryöpyn, jonka totaalitaitamattomuuteen viittaavia seurauksia nyt sitten maksetaan ja puretaan. Ei tässä ole järjen häivää.
Jossakin vaiheessa varmaan suomalaisille veronmaksajille esitetään rautalankamallinen laskelma siitä, mitä tämä ensimmäinen "pioneerirypistys" maksoi...
Suora nettilainaus Pohjolan Sanomista hiukan tuunattuna:

Vanhat voimalat puretaan useilla paikkakunnilla – tuulivoiman pioneeri Innopower ajetaan alas

NINA SUSI
Tuulivoimalat Kemin Ajoksessa seisoivat torstaina lähes 30 asteen pakkasessa. Myllyt puretaan tänä vuonna pois ja tilalle rakennetaan tehokkaampia. Ikea tuottaa niillä kahden vuoden päästä kaiken Suomessa tarvitsemansa sähkön.
Kotimaisen tuulivoiman pioneeriyhtiö Innopower ajetaan alas. Yhtiön voimalat Kemissä, Oulussa, Oulunsalossa, Kokkolassa ja Kristiinankaupungissa puretaan ja kehitysvaiheessa olevat tuulivoimahankkeet myydään.
– Yhtiötä ruvetaan pikkuhiljaa puhdistamaan pois. Siinä on tietenkin tärkeää, että tämä tehdään kunnialla. Ettei kukaan maanomistaja jää nuolemaan näppejään ja ihmettelemään, että tässähän on tämmöinen tikku pystyssä, eikä ole enää yhtiötä vastaamassa siitä, kuvailee Innopowerin hallituksen puheenjohtaja Anders Renvall Lännen Medialle.
Kyseessä on ensimmäinen isompi kotimainen tuulivoimayhtiö, jonka aika tuli täyteen.
Palataanpa vuosituhannen vaihteeseen. Pohjolan Voima perusti vuonna 1999 tuulivoiman kehittämisyhtiöksi PVO Innopowerin, josta tuli alan edelläkävijä. Sen hovihankkijaksi valikoitui kotimaisen tuulivoimateollisuuden kruununjalokivi Winwind.
Taustalla oli isoja sähköyhtiöitä ja metsäteollisuutta. Oltiin tekemässä jotain aivan uutta ja into oli kova.
– Ehkä siihen aikaan oli vähän sellainen aspekti, että ollaan rakentamassa suomalaista tuulivoimatekniikkaa ja uutta teollisuutta Suomeen. Siinä oli vähän tällaista aatteen voimaa myös, että ollaan tekemässä yhteistä hyvää, Renvall taustoittaa.
Tuulivoimaa rakennettiin eri kohteisiin. Kemin Ajokseen nousi keinosaarille merituulipuisto, joka oli vuosikausia maan suurin yksittäinen tuulivoimakohde.
Sitten edelläkävijän riskit alkoivat toteutua.
 Ainoa kotimainen tuulivoimaloiden valmistaja Winwind ajautui talousvaikeuksiin ja lopulta konkurssiin.
Taustalla oli ilmeisesti useampiakin tekijöitä. Kotimaahan ei esimerkiksi rakennettu kriittisinä vuosina kovin paljon tuulivoimaa, joten Winwind ei ehkä saanut riittävän vahvoja kotimarkkinareferenssejä, joiden avulla olisi voinut valloittamaan maailmaa.
Samaan aikaan tuulivoima-ala keskittyi yhä selvemmin kansainvälisten suuryhtiöiden hallintaan. Pohjois-Pohjanmaalla tyhjästä aloittanut tuulivoimaloiden valmistaja tarvitsi osaamista, pääomaa, alihankkijoita, myyntitaitoa ja paljon muuta. Tällä kertaa asiat eivät kuitenkaan loksahtaneet kohdalleen ja PVO Innopower alkoi luisua hovihankkijansa mukana.
– Pienestä se oli kiinni, mutta se ei vain lähtenyt lentoon, Renvall tiivistää.
Winwindin valmistamien voimaloiden huolto alkoi kärsiä valmistajan konkurssista. Voimaloiden käytettävyys heikkeni – myllyt eivät enää pyörineetkään odotetusti.
– Voimalaitoksista oli voimassa täydet takuut, mutta niiden toimittaja ei pystynyt kattamaan mitään. Niiden kanssa jäätiin todella tyhjän päälle. Se oli meille kaupallisesti hirveän hankala tilanne. Ne ovat vain seitsemän vuotta vanhoja myllyjä, mutta niiden tekninen käytettävyys on ollut todella huonoa, Renvall kuvailee.
Samaan aikaan sähkön markkinahinta romahti. Esimerkiksi Kemin tuulipuiston voimaloista puolet oli rakennettu ennen nykyistä syöttötariffijärjestelmää, joten ne saavat sähköstä vain markkinahinnan. Se on valunut jo sietämättömän alhaiseksi sähköntuottajien kannalta.
– Näillä sähkönhinnoilla tuulivoima vaatii tuen, Renvall tiivistää.
Yhtälö muodostui lopulta kestämättömäksi.
PVO Innopowerin omistus siirrettiin neljä vuotta sitten suoraan Pohjolan Voiman osakkaille ja yhtiön nimi muutettiin pelkäksi Innopoweriksi. Yhtiöllä on nykyään omistajana 17 energiayhtiötä, joista lähes kaikilla on uudet yhteistyö- ja kehittämiskuviot tuulivoiman suhteen. Renvall on Innopowerin omistajiin kuuluvan Kymppivoiman toimitusjohtaja.
– Kun oli näitä teknisiä ongelmia, niin kaikki osakkeet vetivät sen johtopäätöksen, että tuulivoimaan päästäkseen pitää kehittää omaa tai mennä johonkin muuhun mukaan, Renvall selittää.
Huonosti kannattanut Innopower kävi näin ollen myös tarpeettomaksi.
– Enää ei ole yhteistä omistajan tahtotilaa tuulivoimaan, joten teimme päätöksen luopua pikkuhiljaa kaikesta tuulivoimasta, Renvall sanoo.
Innopowerin alasajo on jo aloitettu purkamalla voimaloita Oulunsalossa. Pari viikkoa sitten yhtiön tuulivoimahanke Lapualla myytiin OX2:lle. Se rakennuttaa paikalle kuusi tuulivoimalaa kansainvälisen vakuutusjätti Allianzin uusiutuvan energian sijoitussalkkuun.
Myös Kristiinankaupungissa on tuulivoimahanke myynnissä. Se odottaa pääsyä syöttötariffin piiriin ja meluun liittyvien asioiden käsittelyä oikeudessa.
– Siellä tuulivoimalle asetettiin merkittävästi tiukemmat melurajat kuin samalla tontilla sijaitsevalle hiilivoimalaitokselle. Se oli sellainen periaatekysymys, että voiko todella olla noin, Renvall kertoo.
Innopowerin alasajon tuorein vaihe julkistettiin torstaina, kun Ikea ilmoitti ostavansa Kemin Ajoksessa sijaitsevan tuulipuiston ja rakentavansa sinne uudet voimalat. Ne ovat hieman korkeampia kuin entiset. Vielä merkittävämpää on, että uusien voimaloiden lavat ovat pitempiä, joten ne kauhovat sähköä verkkoon laajemmalta alueelta.
– Tuulivoimatekniikka on kehittynyt aivan huimasti. Seitsemän vuotta sitten rakennetut voimalat kannattaa todella purkaa pois ja rakentaa tilalle uudet. Toki kaikki ne uudet pääsevät samalla syöttötariffin piiriin, Renvall huomauttaa.
Innopowerin ja Winwindin kohtalossa ei Renvallin puheiden perusteella ole sinänsä mitään ihmeellistä.
– Tällaista tämä on jokaisella uudella alalla. Edelläkävijä ei ole välttämättä aina se, joka korjaa potin. Ne kokeilevat kepillä jäätä ja aina se ei kestäkään.
Innopowerin tapauksessa kohtaloksi koitui valittu teknologia.
– Ehkä sellainen tärkeä viesti tässä on, että ei tuulivoima-ala liiketoimintana mikään riskitön ole. Ja nyt toimitaan sitten siinäkin uranuurtajana ja esimerkkinä, Renvall naurahtaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti