lauantai 16. tammikuuta 2016

Bitsoin! Älytön kupla puhkeaa - hyvä niin...

”Bitcoin on epäonnistunut kokeilu” - juuri näin. Kyllä riihikuivat setelit ovat jotain...

Tosin on samaan hengenvetoon todettava, että Mike Hearn oli pyramidin huipulla ja teki erittäin suurella todennäköisyydellä Bitcoin-kokeilulla hyvä tilin, oikean Megatilin. 


Pätkä Wikipediatekstiä:

Bitcoin
Bitcoin logo.svg
ISO 4217 -koodiei ole
KeskuspankkiEi keskitettyä hallintoa
Esitelty3.1.2009
SymboliBTC, ฿
Käyttäjätepävirallinen kansainvälinen valuutta
Inflaatiolasketaan liikkeelle geometrisena sarjana, enimmäismäärä 21 miljoonaa, joista n. 13 miljoonaa laskettu liikkeelle
Jaettava yksikkömBTC (0,001 BTC)
satoshi (0,00000001 BTC)[1]


Bitcoin (merkki: ฿; lyhenne: BTC) on avoimeen lähdekoodiin pohjautuva digitaalinen valuutta, jonka loi Satoshi Nakamoto -nimimerkkiä käyttänyt henkilö tai taho vuonna 2008. Yksi bitcoin on jaettavissa 100 miljoonaan pienempään yksikköön, joita kutsutaan satosheiksi. Bitcoin-rahavarannon arvo oli helmikuussa 2015 yhteensä noin 2,7 miljardia euroa, ja vaihtokurssi suhteessa euroon noin 200 euroa per bitcoin.
Toisin kuin viralliset valuutat, bitcoinit eivät ole keskuspankin tai muunkaan keskitetyn tahon liikkeellelaskemia, vaan niiden olemassaolo perustuu Bitcoin-ohjelmaa ajavien tietokoneiden muodostamaan vertaisverkkoon Internetissä. Sen vuoksi se ei ole raha vaan vaihdannan väline, sillä se ei Suomen Pankin ilmoituksen mukaan täytä virallisen rahan tai maksupalvelulain mukaisen maksuvälineen kriteerejä. Sen käyttö perustuu maksajan ja maksunsaajan väliseen sopimukseen. Viralliset valuutat ovat viranomaisten liikkeelle laskemia.
Bitcoinien arvo virallisiin valuuttoihin nähden määräytyy kysynnän ja tarjonnan perusteella. Vertaisverkkotopologiansa ja hajautetun hallintonsa ansiosta mikään auktoriteetti, hallitus tai muukaan ei pysty estämään tai ohjailemaan bitcoinien käyttöä eikä aiheuttamaan inflaatiota niitä lisää tuottamalla.
Bitcoinin suunnittelu perustuu anonyymin omistuksen ja arvonsiirron takaamiseen. Bitcoineja voi tallettaa henkilökohtaiselle tietokoneelle virtuaalilompakkoon tai pitää kolmannen osapuolen palveluntarjoajalla. Kummassakin tapauksessa bitcoinit voi lähettää internetin ylitse kenelle tahansa, jolla on bitcoin-osoite.
Bitcoin on yksi ensimmäisistä kryptovaluutan toteutuksista. Ensimmäisenä yhden mahdollisen kryptovaluutan kuvaili Wei Dai Cypherpunks-postilistalla vuonna 1998. Muita kryptovaluuttoja ovat esimerkiksi Litecoin ja Namecoin, mutta niiden käyttö on marginaalista.
Bitcoin luottaa julkisen avaimen salaukseen siirtäessään rahaa tilien välillä. Kaikki tilisiirrot ovat julkisia ja niitä säilytetään julkisessa, hajautetussa tietokannassa. Jotta samaa rahaa ei voi kuluttaa kahdesti, verkosto käyttää hajautetun aikapalvelimen mekanismia, käyttäen hyväksi chained proofs of work -ideaa. Jotta voidaan olla varmoja systeemin oikeellisuudesta, koko tapahtumahistoria pitää sisällyttää tietokantaan.
16. joulukuuta 2013 Levykauppa Äx otti tilohinsa Euroopan ensimmäisen Bitcoin-automaatin, jolla voi vaihtaa käteistä rahaa bitcoineiksi.

Historia

Bitcoin-projektin www-osoite, bitcoin.org rekisteröitiin elokuussa 2008, ja järjestelmän kuvauspaperi julkaistiin syyskuussa 2008. Bitcoinien liikkeellelasku aloitettiin 9. tammikuuta 2009 samalla, kun ensimmäinen bitcoin-lohko julkaistiin.
Ensimmäinen bitcoin-siirto käyttäjältä toiselle tehtiin 12. tammikuuta 2009. Bitcoinin ja Yhdysvaltain dollarin välinen vaihtokurssi määritettiin ensimmäisen kerran syyskuussa 2009, jolloin $1 = 1309,03 BTC.
Projekti vietti hiljaiseloa vielä vuonna 2010, jolloin ensimmäiset bitcoinien vaihdantapalvelut, Bitcoin Market ja Mt.Gox, julkaistiin.
Kesällä 2011 yhdysvaltalainen Gawker sekä lukuisat muut lehdet uutisoivat Silk Road -kauppapaikasta, jossa käytiin huumekauppaa bitcoineilla Tor-verkkoa hyödyntäen. Samantyylisestä verkossa käytävästä huume- ja asekaupasta uutisoi myöhemmin myös Iltalehti. Näihin aikoihin bitcoinien vaihtokurssi saavutti hetkellisen huippunsa muutamaan vuoteen, $31,91. Bitcoinien arvo ylitti tämän huipun seuraavan kerran vasta helmikuussa 2013.

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:


Keskeinen kehittäjä sai tarpeekseen ja vaihtoi virtuaalirahansa pois – ”Bitcoin on epäonnistunut kokeilu”

Bitcoin-virtuaalirahan vanhempana kehittäjänä yli viisi vuotta työskennellyt Mike Hearn tuomitsee valuuttakokeilun epäonnistuneeksi kokeiluksi ja kertoo jo luopuneensa itse kaikista Bitcoineistaan.

TALOUS  
MARK BLINCH / REUTERS
Bitcoin-virtuaalivaluutta kelpaa maksuvälineenä monissa liikkeissä jo ympäri maailman.
Bitcoin-virtuaalivaluutta kelpaa maksuvälineenä monissa liikkeissä jo ympäri maailman.

Bitcoin-virtuaalirahan vanhempana kehittäjänä yli viisi vuotta työskennellyt Mike Hearn tuomitsee valuuttakokeilun epäonnistuneeksi kokeiluksi. Blogissaan hän kertoo myös luopuneensa itse kaikista omistamistaan Bitcoineista.
”Olen aina sanonut samaa: Bitcoin on kokeilu ja kuten kaikki kokeilut, se voi epäonnistua. Älä siis sijoita siihen, jos sinulla ei ole varaa menettää sijoituksiasi”, Hearn kirjoittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti