maanantai 18. tammikuuta 2016

KUNTAPOLITIIKKA JA MAINE! SARJASTAMME JULKISTA YKSINAJATTELUA...

Suomessa järjestetään seuraavat kunnallisvaalit/kuntavaalit vuoden 2017 huhtikuussa. 

Toisin sanoen aivan kohtapuolin...

Äänestyprosentti edellisissä kunnallisvaaleissa vuonna 2012 oli Suomessa alle 60%, ainoastaan 58,2% suomalaisista käytti äänioikeuttaan.

Ylivoimaisesti suurin puolue oli Nukkuvat yli 40%:n kannatuksella - murheellista, todella murheellista...

Suomessa on lähivuosina suuria ratkaisuja edessä. Pienin niistä ei ole jo vuosia esillä ollut Sote-uudistus. Kuntalakiakin on rukattu uuteen asentoon.
Askelmerkit - mikäli nykyhallitusta on uskominen - ovat selkeät. Moni varsinkin opposiossa toteaa: Soppii eppäillä...

Monissa kunnissa/kaupungeissa on vuoden 2016 talousarvion laadinnan yhteydessä tapahtunut selkeää aktivoitumista kiinnittämään huomiota itseään, lähimmäisiään ja omaa perhettä lähellä olevista asioista.
On pidetty päiväkoti-, koulutus-, sairaanhoito-, vanhustenpalvelu-, tms. tiimoilta kokouksia, käyty lähetystöinä esittämässä huolenaiheita päättäjien kokouksissa, kirjoiteltu yleisönosaston palstoilla, jne., joihin päättäjien on syytä suhtautua vakavasti.

Erityisesti nyt ei enää ole syytä poliittisten päättäjien vähättelevästi puhua marginaaliryhmistä eikä virinnyttä, toivottavasti ei vain ohimenevää aktiviteettia, kannata yrittää sammuttaa.

Monet meistä edelleenkin väittävät, että mitä se oikeastaan kannattaa äänestää, sama meno se kuitenkin jatkuu joka tapauksessa, olipa asioista päättämässä kuka tahansa...

Monet meistä väittävät myös, että kyllä sitä vaalien alla luvataan vaikka kuu taivaalta, mutta kun vallan kahvaan päästään, niin lupaukset unohtuvat ja takki kääntyy sutjakkaasti yhdessä yössä...

Monet meistä väittävät lisäksi, että kaikilla poliittisilla puolueilla ohjelmat ovat niin samantyyppiset, ettei niitä erota toisistaan suurennuslasillakaan, hyvä jos pilkun paikka tekstissä on eri kohdassa...
Jne. ...

On esitetty ajatuksia mahdollisesti loppuvuodesta 2016 järjestettävästä puolueitten yhteisestä kunnallispolitiikan viikosta, jossa asioita lähestyttäisiin nimenomaan paikallisesti kuntalaisten/kaupunkilaisten näkökulmasta.

Siitä hyvin toteutettuna saattaa syntyä uusi, jatkuva perinne kunnallispolitiikkaan.

Mielestäni em. tyyppisiin tilaisuuksiin on syytä kutsua/aktiivisesti hakeutua mukaan myös nimenomaan erilaisten, ei-puoluepoliittisesti sitoutuneiden ryhmittymien jäseniä, sillä silloin kuntakeskusteluun saadaan laaja kosketuspinta asioiden kiihkottomaan käsittelyyn toteutuvan arvokeskustelun muodossa.

Näkemys politiikan maineesta ei ole ollut viime aikoina erityisen hyvä. Mainetta voidaan nykyisestä parantaa esimerkiksi avoimen, riittävän aikaisessa vaiheessa ja riittävän usein tapahtuvan laajamittainen kuntakeskustelun avulla.

Lajitellessani ja hävittäessäni erilaisia pöytäkirja- ja kurssipaperinippuja vuodenvaihteessa vastaan tuli eräältä kurssilta VTT Pekka Aulan monistepaketti, jossa hän käsittelee käsitettä maine erittäin mielenkiintoisesti ja ansiokkaasti.
VTT pekka Aula on kirjoittanut mm. kaksi kirjaa: Johtamisen kaaos vai kaaoksen johtaminen (2000), Maine: Menestystekijä (2002) ja Hyvä yritys – strateginen maineenhallinta (2005). Kukaties hän on julkaissut paljon muutakin...

Muistan erittäin hyvin Pekka Aulan lennokkaanrennon esiintymisen eräässä puunjalostusteollisuuden seminaarissa Helsingissä.
Hänen sanomansa ei jättänyt ketään kylmäksi. Käsitteeseen maine hän latoi selkeästi alla olevat osatekijät, olipa kysymyksessä yritys, yhdistys, puolueen paikallisosasto, tms. ...:

+ uskottavuus
+ luottamus
+ vetovoima
+ ensimmäinen valinta

Nimenomaan viimeinen: ensimmäinen valinta (first choice) on olennaisen tärkeä tilanteessa, jossa nuori henkilö hahmottaa omaa rooliaan ympäröivään yhteiskuntaan.

Mihin juuri minä kuulun, mitä minä voin tehdä, missä ryhmässä ja miten saan näkemyksiäni kuuluviin...
Nimenomaan nuoria ja uusia, vereksiä voimia on saatava yhä enemmän ottamaan vastuuta yhteisistä asioistamme.

On luonnollista, että kaikkien ryhmittymien työ perustuu pitkälti kokeneiden ja aktiivien henkilöiden kunnallispoliittisen tai muualla hankitun tietotaidon hyödyntämiseen ja ns. hiljaisen tiedon siirtämiseen nuoremmille ja/tai kokemattomille kunnallispolitiikan osaajille.


Toivottavasti ja oletettavasti näitä lähitulevaisuuden vastuunkantajia kuitenkin löytyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti