sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Hetki sitten lumitöissä...

Kävin hetki sitten vaimoni kanssa lumitöissä. Siinä ei mitään ihmeellistä ole, jolla olisi vaikutusta erityisesti maailmanmenoon mutta...

Aina silloin tällöin joku ohikulkija ihmettelee ja jopa kysyy:"Miksi ihmeessä kolaat tontin kohdalta yleistä tietä puoleen väliin puhtaaksi? Sehän on Kemin kaupungin hommia!"

Niinhän se on, mutta joskus on mukava fiilistellä. Silloin kun lunta ei ole paljon ja muutoin on asioita, joita voi kevyen lumen kolaamisen yhteydessä prosessoida jopa ratkoa. Myönnän, että mekään emme aivan aina em. tavalla toimi mutta pääsääntöisesti.

On siinä myös se hyöty, että kauhakuormaajan tai lumiauran ohi kulkiessa lunta on vähemmän liittymien kohdalla. Toisin sanoen oma viitseliäisyys on ennalta ehkäisevää toimintaa.
Liittymien lumipalteiden osalta henkilökohtainen kiroilukiintiö pysyy myös siedettävissä lukemissa. 

Lumipalteiden suuruuteen vaikuttaa olennaisesti kauhakuormaajan tai lumiauran kulkusuunta... 

No niin jatkoa edelliseen: Tämän maanantaiaamun hyötyliikunta on tehty. Tuo edellä mainitsemani kauhakuormaaja saapui minun kannalta "väärästä suunnasta" ja toi molempiin liittymiin ihan kunnolla kolattavaksi saakka lunta. Onneksi kevyttä pakkaslunta ihan mielikseen kolailee, kun ei kiirettä pidä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti