tiistai 19. tammikuuta 2016

Outokumpu: Talousjohtaja vaihtuu > pörssikurssi laskee...

Seurasin uteliaisuuttani Suomen pörssikursseja netissä poikkeuksellisen aktiivisesti tänään tiistaina 19.01.2016.

Miksi?

Siksi, että EK:n ilmoitti palaavansa neuvottelupöytään yhteiskuntasopimuksen löytämiseksi Suomessa. EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies korostaa työn kilpailukyvyn parantamisen ja investointien vauhdittamisen tärkeyttä työllisyydelle - tuttu juttu ja hyvä niin.

Kukaties maailmalta oli tullut myös muita positiivisia signaaleja, sillä porssikurssit edelliseen päivään verrattuina olivat selkeästi nousussa. 

Taisipa mm. Outokummunkin osakkeen arvo, joka on ollut pitkään pohjamudissa, olla yli 3% plussalla/nousussa alkuiltapäivällä. 

Illansuussa se olikin yhtäkkiä jo yli prosentin miinuksella! Nitä ihmettä? No eipä tarvinnut kauan asiaa ihmetellä. Kauppalehden nettiversioon oli lävähtänyt alla oleva artikkeli.

Kyllä on pakko ihmetellä, miten herkkää osakkeiden pörssikauppa tosiasiassa on, mielestäni aivan turhan herkkää - "markkinat reagoivat". 

Artikkelin perusteella talousjohtajan vaihtumisessa ei ole mitään dramatiikkaa mutta...

Tätä kirjoitusta lopetellessani tämän päivän päätöskurssi on edelleen noin 0,5% miinuksella, että tällaista "kurssisahaamista". 


Suora nettilainaus Kauppalehdestä hiukan tuunattuna:


Outokummun talousjohtaja jättää yhtiön


Outokumpu vie tuotteitaan muun muassa Torniosta.
Outokumpu vie tuotteitaan muun muassa Torniosta. KUVA: MÅRTEN LAMPÉN/KL-ARKISTO
Teräsyhtiö Outokummun talousjohtaja vaihtuu.
Vuodesta 2013 Outokummun talousjohtajana toiminut Reinhard Florey on ilmoittanut jättävänsä yhtiön siirtyäkseen talousjohtajaksi kansainväliseen öljy- ja kaasuyhtiö OMV:hen, jonka kotipaikka on Itävallassa.
Florey aloittaa uudessa tehtävässään viimeistään 1. elokuuta ja jatkaa siihen saakka Outokummun talousjohtajana. Teräsyhtiö kertoo aloittaneensa prosessin uuden talousjohtajan nimittämiseksi.
”Reinhardilla on ollut merkittävä rooli Outokummun ja Inoxumin yhdistämisessä. Hänen kokemuksensa ja osaamisensa on ollut erittäin arvokasta yhtiölle, ja auttanut vahvistamaan Outokummun taloudellista asemaa”, sanoo Outokummun toimitusjohtaja Roeland Baan tiedotteessa.
Ennen talousjohtajan pestiä Florey toimi Outokummussa myös muissa johtotehtävissä.
”Tiedän puhuvani koko yhtiön puolesta kiittäessäni Reinhardia hänen vankkumattomasta sitoutumisestaan ja vahvasta panoksestaan Outokummun hyväksi. Tulemme kaipaamaan hänen osaamistaan ja näkemystään, ja toivotamme hänelle onnea ja menestystä uuteen tehtävään”, sanoo kovaonnisen yhtiön johtoon noussut Baan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti