keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Aiotko ostaa osakkeita? Tässä suomalaisen sijoituskonkarin kolme käskyä...


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:
Talous 

Aiotko ostaa osakkeita? Tässä suomalaisen sijoituskonkarin kolme käskyä

Moni suomalainen makuuttaa säästöjään lähes korottomalla pankkitilillä, vaikka rahat voisi panna poikimaan ostamalla laadukkaiden yritysten osakkeita. Yle pyysi sijoituskirjailija Seppo Saariolta kolme ohjetta piensijoittajalle. Saariolla on kokemusta sijoittamisesta kuudelta vuosikymmeneltä.

Meklareita Frankfurtin pörssissä.
Meklareita Frankfurtin pörssissä helmikuussa 2013. Kuva: Frank Rumpenhorst / EPA

1. Seuraa yrityksen sisäpiirin liikkeitä

Osta kun sisäpiiri ostaa ja myy kun sisäpiiri myy. Sijoittajakonkari Seppo Saarion mukaan ohje on pitänyt hyvin kutinsa ajan saatossa. Ohje perustuu siihen, että yrityksen sisäpiirillä on aina parhaat tiedot yhtiön asioista.
Sisäpiirillä viitataan yrityksen johtoon kuuluviin ihmisiin, kuten toimitusjohtajaan, hallituksen jäseniin ja varajäseniin sekä tilintarkastajiin.
Saario muistuttaa, että sisäpiiriläisten osakekaupat ovat julkisia. Kuka tahansa voi seurata myynti- ja ostotapahtumia esimerkiksi pörssiyrityksen verkkosivujen kautta tai Euroclear Finlandin rekisteristä.
– Jos sisäpiiri myy omistuksiaan, sinun pitää aina toimia samoin, vaikka sisäpiiriläiset kertoisivat kaupalle millaisen verukkeen tahansa, Saario sanoo Ylelle.

2. Osta, äläkä koskaan myy

Saarion mukaan osakesäästäjän ei kannata hötkyillä osakekurssien vaihtelujen mukana, vaan rahat kannattaa sijoittaa hyviin yhtiöihin ja pitää ne siellä. Pitkäaikaisen sijoittajan tuotto syntyy yrityksen maksamista osingoista.
Saario nostaa esimerkiksi edesmenneen akateemikon, historiantutkija Eino Jutikkalan. Toimiessaan opettajana Jutikkala osti jokaisesta palkastaan hieman osakkeita parhaista suomalaisista yhtiöistä, eikä tiettävästi myynyt niitä koskaan.
Kuollessaan Jutikkala testamenttasi Suomalaiselle Tiedeakatemialle 22 miljoonan euron omaisuuden.
– Kuollessaan Jutikkalan vuotuiset osinkotulot olivat noin miljoona euroa. Ei opettajan palkalla normaalisti pääse sellaiseen elintasoon.
Osakkeiden ostaminen säännöllisesti kannattaa Saarion mukaan myös siksi, että osakkeen arvonvaihteluun liittyvä riski hajautuu ajallisesti. Välillä tulee ostettua halvalla ja välillä kalliilla, mutta pienillä summilla kerralla.
Neuvon toimimisen ehtona tietysti on se, että piensijoittaja tekee tarkasti kotiläksynsä ennen sijoituspäätöstä: Yhtiön kannattavuus, kasvu ja osingonmaksukyky pitää tuntea.

3. Jos kuitenkin olet myyntiaikeissa, valitse kevät

Mikäli haluat kuitenkin myydä ja ostaa osakkeita lyhyellä tähtäimellä, Saario kehottaa muistamaan pörssikurssien kausivaihtelun. Tutkimusten mukaan pörssikurssien nousu tuppaa keskittymään marraskuun alun ja vapun väliin.
– Jos omistat osakkeita huonon jakson, eli vapusta lokakuun loppuun, satasesta on jäljellä enää 70 euroa, Saario kuvaa.
Saarion mukaan ilmiö toistuu maailman eri pörsseissä, eikä kukaan tiedä täsmälleen miksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti