maanantai 18. tammikuuta 2016

Fortum veti piensijoittajia vuonna 2015...

Mitäpä tuohon muuta sanomaan/kirjoittamaan...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Fortum veti piensijoittajia – pörssisuosiossa edellä vain Nokia ja Elisa

Varoissaan oleva ja hyvää osinkoa lupaava yhtiö sai viime vuonna lisää osakkeenomistajia lähes 27 000.

TALOUS 
ANNI REENPÄÄ / LEHTIKUVA
Fortumin pääkonttori sijaitsee Espoon Keilaniemessä.
Fortumin pääkonttori sijaitsee Espoon Keilaniemessä.

Valtion puoliksi omistama energiayhtiö Fortum kiinnosti viime vuonna suomalaisia piensijoittajia.
Osakerekisteriä ylläpitävän Euroclearin mukaan Fortum sai viime vuonna osakkeenomistajia lisää lähes 27 000, eli keskimäärin yli kahden tuhannen omistajan kuukausivauhtia.
Tämä on tulleiden omistajien nettomäärä. Uusia omistajia on tullut tätä enemmän, sillä osa vanhoista omistajista on luopunut vuoden aikana.
Ykkösenä olevalla Nokialla oli vuoden lopussa 209 491 osakkeenomistajaa ja kakkosena olevalla Elisalla 201 553 omistajaa. Fortumin omistajien luku oli 136 251. 
Fortum on nyt Helsingin pörssissä suosituimpien osakkeiden listalla kolmantena Nokian ja Elisan jälkeen. Kolmatta sijaa Fortum on pitänyt hallussaan jo muutaman vuoden.
Fortumia seuraavat listalla UPM-Kymmene, Sampo ja Talvivaara.
Talvivaaralla on edelleen 80 259 omistajaa. Yhtiö on yhä noteerattuna pörssissä, mutta koska se on yrityssaneerauksessa, sen osakkeen arvo on nolla.
Talvivaara oli pitkään piensijoittajien suosituimpia ostokohteita ennen kuin se ajautui saneeraukseen johtaneisiin ympäristö- ja talousongelmiin.
Osakkeiden nettikaupankäynnin palveluyhtiön Nordnetin mukaan Fortumin osake oli koko viime vuoden selvästi netto-ostetuin osake verkkokaupankäynnissä.
Nordnet kokoaa kuukausittain tilastoa verkkokaupasta myös muilta tärkeimmiltä välittäjiltä kuin itseltään.
Nordnet Suomen maajohtaja Niklas Odenwallin mukaan Fortum oli joulukuussakin ylivoimaisesti netto-ostetuin yksittäinen osake, kuudetta kuukautta putkeen. Viime kuuden kuukauden aikana suomalaiset netissä kauppaa käyvät piensijoittajat ovat laittaneet Fortumin osakkeeseen lisää nettomääräisesti 410 miljoonaa euroa.
Odenwall arvioi, että Fortumissa kiinnostaa liki kymmeneen prosenttiin kohoava osinkotuotto. Lisämausteen antaa arvuuttelu siitä, mihin yhtiö sijoittaa sähköverkkojen myynnin seurauksena pullottavan miljardien kassansa.
Kolme muuta joulukuun netto-ostetuinta osaketta, Nordea, Kesko ja TeliaSonera, ovat myös tunnettuja osingonmaksajina.
Ostokohteiden listalla oli myös Kiina-sidonnaisia yhtiöitä kuten Konecranes, Cargotec, Valmet ja Kone. ”Kauppatilastojen valossa suomalaiset piensijoittajat eivät pelkää Kiina-riskiä”, Odenwall arvioi.
Myyntiin meni joulukuussa viime vuonna hyvin nousseita yhtiöitä, kuten Huhtamäki, Elisa ja Nokian Renkaat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti