Hahtisaaren kesäaikaisen veneen vesillelaskuluiskan kautta oli helppo lähteä köpöttelemään merenjäälle. Tasaisen jään pinnalla oli paikkapaikoin muutama senttimetri kuivaa pakkaslunta. Oli jotakuinkin aivan tyventä ja ilman lämpötila oletettavasti - 15-20 astetta Celsiusta. Jo menomatkalla alkoi kerääntyä sumua.
Jään pinnalla näkyi jo jonkin verran moottorikelkkajälkiä ja joitakin moottorikelkkailijoita näkyi olevan liikenteessä. Taisipa Lapponia Safariksen ryhmäkin olla liikkeellä, ilmeisesti tulossa Turistijäänmurtaja Sammolta.
Selkäsaaren pohjoispäädyn rantaan tullessamme huomasimme tuoreita hirvenjälkiä.
Mökille noustessamme oli havaittavissa mökkipolulla kengän- ja suksenjälkiä. Olisivatkohan olleet erään entisen oppilaani ja hänen perheen jättämiä jälkiä, sillä olemme sähköpostin välityksellä keskustelleet Selkäsaaren edullisista, hyväpuustoisista mökkitonteista. Asiasta keskustelimme viime vuoden puolella jo face to face - mukava juttuhetki...
Vähäistä lunta mökin terasseilta luodessani pysähdyin taas kuuntelemaan luonnon hiljaisuutta.
Kävi mielessä, että sitä herkkua ei tarvitse lähteä satojen kilometrien päästä hakemaan, se löytyy aivan kotinurkilta.
Tietysti luonnon hiljaisuuden aika-ajoin rikkoo moottorikelkan pörinä, mutta se on loppujen lopuksi vähäinen riesa jos ollenkaan.
Mökillä näytti olevan kaikki kunnossa. Viivähdimme siellä vain hetken - murukahvittelun verran, sillä ternospullossa oli kuumaa vettä. Seuraavalla kerralla varmaan pidämme tulta molempin huoneiden tulipesissä...
Lähdimme takaisin ja jo rannassa huomasimme sumun tiheytyneen. Näkyvyys oli tuskin sataa metriä. Päätimme käydä ensimmäistä kertaa Kojukalliossa. Miksi? Siksi, että kesällä siellä näytti olleen "jotain elämää"...
Totesimme, että vaatimattomia ruokailuvälineitä oli koivun oksilla, selkeästi tulistelupaikka ja lisäksi ainakin yksi kalaverkko nipussa läheisessä koivussa. Ilmeisesti kesäaikainen, luonnorauhaan hakeutuva henkilö on kajakki- tai kanootti-ihmisiä, sillä venettä emme ainakaan viime kesänä koskaan nähneet...
Suunnistimme omille jäljillemme. Heti kohta kohdallemme pysähtyi nuorimies moottorikelkan ja ison reen kanssa. Hän kysyi: "Etsittekö suuntaa rantaan?" Me sanoimme jo olevamme omilla jäljillä - kiitokset vaan huomaavaisuudesta.
Hän kertoi kääntyneensä kelkalla takaisin rantaa ja ottaneensa autosta gps-laitteen mukaan - sumu oli siinä vaiheessa niin sakeaa.
Todennäköisesti otan seuraavalla kerralla sukset mukaan.
Niin kuin aikaisemmin olen kirjoittanut suksilla liikkumisen lisäksi todennäköisesti talven edetessä pitemmälle kokeilemme auton käyttöä myös saarikäynnillämme. Nelivetoautolla siinä ei ole varmaan ongelmia...
Vaimoni käväisi myös tänään sunnuntaina 10.01.2016 Selkäsaaressa. Vein hänet autolla Hahtisaareen. Ajelin itse Lumilinnan rakentamisalueelle. Kuinka ollakaan Heikkilän Jouni, "Lumilinnamestari" tuli kävellen jäänottopaikalta. Hän kertoi laiturilta luiskan olevan kunnossa. Siitähän se Kemin kaupungin latukone lähtee aikanaan latua Selkäsaareen ja vähän muuallekin merenjäälle tekemään.
Vaimoni soitti, kertoi aloittaneensa huoneiden lämmitämisen. Kerroin hänelle, että köpöttele takaisin Lumilinnarantaan, luiska on valmis...
Näin hän iltapäivällä hämärän tullessa tekikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti