Kirjoitin muutama päivä sitten:
Olen aina silloin tällöin pohdiskellut omaa/perheemme elämänmenoa - tähänastista elettyä elämää.
Lähinnä mieleeni on tullut se tosiasia, että monet käytännön olosuhteet ovat jollakin tavalla olleet epätasapainossa suhteutettuna tarvitsemiimme, tavanomaisiin perustarpeisiin.
Nimenomaan asumisolosuhteet ja kulkuneuvot ovat Suomen olosuhteissa aika lailla tärkeitä asioita: Perheolosuhteet, luonnonolosuhteet, julkinen liikenne - lähinnä sen puuttuminen ja suhteellisen pitkät välimatkat antavat asioille lisävaatimuksia...
Yleisesti ottaen pääsääntöisesti silloin, kun on tarvetta asialliseen, tilavaan asuntoon, se ei ole välttämättä mahdollista.
Sama pätee kulkuneuvoon, silloin kun on tarvetta luotettavaan, turvalliseen kulkuneuvoon, sitä ei välttämättä ole mahdollisuus hankkia...
Elämän ehtoopuolella usein alkaa helpottaa, mikäli sinne saakka on selvinnyt ja on jotakuinkin täysissä sielun ja ruumiin voimissa...
Miten meidän osaltamme asiat ovat vuosikymmenien saatossa edenneet?
Varoituksen sana lienee paikallaan: Artikkeli pitkähkö blogitekstiksi mutta menkööt...
Alla oleva ei ole mitään itkuvirttä eikä toisaalta uhoa vaan yksiselitteistä, korutonta faktaa asiassa superlyhyen kaavan mukaan.
Lähden liikkeelle niistä ajoista, jolloin itse lopetin oppikoulun ja lähdin töihin Veitsiluoto Oy:n sellutehtaan laboratorioon ns. laboratoriopojaksi.
Toisin sanoen elettiin 1960-luvun alkupuolta...
Asuin kotona vanhempieni kanssa - isä oli maalari ja äiti leipuri - sisareni ja veljeni olivat jo maailmalla.
Asuimme vanhassa, 1-kerroksisessa, matalavinttisessä, 3-huoneisessa maalaistalossa, jonka runko oli rakennettu Laitakarin sahan lankunpätkistä. Pihapiiriin kuului iso varastorakennus ja kaivo.
Asuinolosuhteet olivat ihan asialliset lukuun ottamatta, että kiinteistöön ei ollut vesijohtoa eikä viemäriä - ei myöskään puhelinta...
1950-luvun puolessa välissä Kainuunkadun rakennustöiden yhteydessä em. "ylellisyydet" olisi voinut meidänkin kiinteistöön ottaa, mutta ne jäivät siinä vaiheessa ottamatta...
Töihin Veitsiluotoon kuljin "kimppakyydissä" kahden lähistöllä asuvan ammattimiehen kanssa siihen saakka, kunnes täysin 18 vuotta.
Menin autokouluun, ajoin ajokortin ja ostin ensimmäisen autoni, vanhan Chevroletin - Letukan - josta ymmärsin luopua muutaman kuukauden kuluttua.
Miksi?
Siksi, että bensiinitankissa - jos olisi päässyt näkemään - oli ajon aikana varmaan pyörre. Kulutus kovan puoleinen, vaikka bensiini oli siihen maailman aikaan - 1960-luvun alkupuolella - halpaa. Lisäksi auton "helmat" olivat umpilahot, ruostuneet. Edellä olevista puutteista huolimatta toinen em. kimppakyytiläisistä halusi välttämättä ostaa em. auton. Hän halusi elämäänsä jännitystä ja "värkkäämistä".
Muistaakseni hän taivutteli ja hitsasi aikamoisen määrän uutta peltiä autoon, tuunasi muutenkin sitä ja myi pois. Hän osti sen jälkeen itselleen Citroen ID:n, joka oli varsin kuuluisa auto nimenomaan modernin muotoilun osalta.
Edellä mainittu Chevrolet on toistaiseksi ainoa auto, josta olen saanut omani pois myynnissä. Pienenä yksityiskohtana mainittakoon, että myyntihintaan varmaan vaikutti se, että olin osanut autoon uudet, nastoitetut Nokia Hakkapeliitta-talvirenkaat.
Itselleni ostin käytetyn, hiukan edellistä autoa uudemman Opel Caravan-farmariauton - vanha mikä vanha - sekin, josta oli myöhäisemmässä vaiheessa riesaa myydä saakka...
Tapasin nykyisen vaimoni, Tuulan sattumoisin alkuvuodesta vuonna 1964 Kemin Sysimöllä.
Hän asui Veitsiluodon saarella vanhempiensa ja sisarrustensa kanssa. Hän oli opiskelikaverinsa, tyttöystänsä luona käymässä ja minä menin tapaamaan em. tyttöystävän veljeä, poikakaveriani, jolta olin saanut apua jo moottoripyöräaikojen ongelmiin - nyt sitten autonkorjausongelmiin...
Liikuimme myöhemmin tyttöystäväni kanssa em. autolla pääosin paikkakunnalla. Kävimme yhden reissun Kuusamossakin kevättalvella vuonna 1964 pienen porukan kanssa.
Syksyllä lähdin junanviemänä armeijaan Vaasaan, Vaasan rannikkopatteristoon. Ei tarvinnut asumisasioita miettiä, ne olivat kunnossa.
Tyttöystäväni isä kuoli syksyllä vuonna 1964. Leski perheineen muutti Veitsiluodosta. Oman omakotitalon rakentaminen oli jo aiemmin ollut suunnitelmissa Simon Maksniemeen, jossa oli tontti ostettuna...
Armeija-aikani lyheni Suomessa päätetyn poikkeuslain/säästölain vuoksi. Alkukesällä palasin Kemiin.
Itse tulin armeijan jälkeen kotiin asumaan ja Veitsiluoto Oy:n sellutehtaalle takaisin töihin. Em. töihintuloprosessiin liittyi erikoislaatuisia ja mielenkiintoisia vaiheita, joista voisin vaikka kirjan kirjoittaa, mutta jätettäköön ne mahdollisiin myöhäisempiin tarinoihin...
Tyttöystäväni oli Veitsiluoto Oy:n sosiaalitoimistossa töissä ja minua alettiin kouluttaa arvostamani pitkänlinjan työnjohtajan ohjeistamana eri tehdasammatteihin.
Olin jo ennen armeijaan lähtöä ollut vuoden laboratorion jälkeen uuden painepesulaitoksen hoitajana.
Kesällä vuonna 1965 olin vesilaitoksella lomittajana, sitten valkaisulaitoksella, kemikaaliasemalla, jne., kesällä vuonna 1966 taas vesilaitoksella ja edelleen kesällä vuonna 1967...
Valkaisulaitoksella ollessani päätin valkaisulaitoksen vuorokaverini kanssa pyrkiä Kemin teknilliseen kouluun paperilinjalle. Pyrimme ja pääsimme ja aloitimme opiskelun syksyllä vuonna 1966.
Lomat, viikonloput mukaan lukien teimme tehtaalla niin sanottuja hanttihommia, ihan hyvä juttu, sillä opiskeluajalta ei muutoin ollut minullakaan tuloja. Onneksi asuin edelleen kotona, muodollisella ruokarahalla siitä vanhempieni kanssa selvisin...
Tyttöystäväni hankki oman vuokra-asunnon, vinttihuoneen Syväkankaan Kulmankylästä.
Menimme kihloihin keväällä vuonna 1967.
Vuonna 1968 toimin yksityisyrittäjänä, toisena osakkaana Kemin Puutyö Oy-nimisessä "nyrkkipajassa", kellariverstaassa Rytikarissa. Kyseessä oli pienimuotoista puusenpäntyötä. Toinen osakas oli kätevä käsistään ja toimi "osa-aikayrittäjänä" - päätyö Veitsiluoto Oy:ssä...
Pyrin opiskelemaan Tampereen Teknilliseen Oppilaitokseen. Kesällä vuonna 1968 sain tiedon hyväksymisestä ja opiskelun aloittamisesta. Otin opiskelupaikan vastaan aloittaakseni opiskelun syksyllä vuonna 1968.
Menimme naimisiin heinäkuun 21. päivänä vuonna 1968.
Lähdimme "häämatkalle" Tampereelle asuntoa hakemaan.
Kuinka ollakaan, tapasimme Tamperetta ristiin rastiin ajellessamme meidän entiset, iäkkäät rajanaapurimme Kemistä. He kertoivat lukeneensa paikallisesta lehdestä, että Peltolammille oli rakennettu uusia opiskelija-asuntoja ja joihin on haku päällä.
Ajelimme Peltolammille, allekirjoitimme siellä vuokrasopimuksen.
Niin meillä oli ensimmäinen yhteinen asuntomme, opiskelijasoluasunto eli yksi huone noin 10 m2 ja yhteiset wc-, suihku- ja keittiötilat käytävällä...
Vaimoni lähti sittemmin Kemiin tultuamme junalla erikseen töitä hakemaan Tampereelta ja sai välittömästi vakituisen työpaikan Tampellan konepajan sairauskassasta.
Pakkasimme edellä mainittuun Opel Caravan-farmariautoon yhteiset romppeemme ja elokuun puolen välin jälkeen ja lähdimme Tampereelle. Kyllä meillä oli ahdistava ikävä alkuvaiheessa Tampereella...
Minun opiskeluni Pyynikin harjun kupeessa olevassa vanhassa, arvostetussa oppilaitoksessa alkoi, vaimoni käytännössä hoiti talouden työssä käydessään.
Liikuimme bussilla Tampereen keskustaan. Olin ottanut pienen opintolainan Postipankista isäni takaamana.
Yritin katsastaa vanhan automme. Yritykseksi se valitettavasti/onneksi jäi. Muistan vieläkin hyvin keski-ikäisen katsastusmiehen sanat:"Kylläpä Lapin pojalla on ruosteinen auto!" Mielestäni autossa ei niin sanotuissa kantavissa rakenteissa ollut mitään vikaa. Toki "helmoissa" ja lokasuojissa oli ruostetta. Siihen maailman aikaan katsastusmiehet olivat lähes puolijumalia.
En alkanut asiasta kiistelemään, enkä etsimään korjauspaikkaa, vaan auto ajettiin lastausasemalla junaan ja lähetettiin Kemiin tuunattavaksi tutulle, luotettavalle autoasentajalle. Velipoikani osti sen ja vaihtoi aika pian pois...
Tampereella meillä ei ollut autoa, paitsi kahtena viimeisimpänä kesänä ns. kesäauto - VW Kleinbus - se oli todellinen kesäauto...
Muutimme Tampereella keskustaan noin 40 m2:n vuokrayksiöön. Se oli meidän toinen yhteinen asuntomme, pohjaratkaisultaan käytännöllinen asunto.
Ja mikä parasta, se oli kävelymatkan päässä vaimoni työ- ja minun opiskelupaikasta.
Vanhempi pojistamme, Tommi syntyi Tampereella toukokuussa vuonna 1971.
Vaimoni jäi kotiin hoitamaan esikoistamme - hyvä niin. Kyseinen kesä oli ikimuistettava. Olimme vuokranneet vaimoni työkaverin perheen kanssa Aitolahden vanhan pappilan kesäksi.
Minun kesälomani menivät työn merkeissä A. Ahslström Osakeyhtiön Kauttuan hienopaperitehtaalla ja Tampellan Konepajan vedenkäsittelyosastolla. Syksyisin käväisimme Kemissä.
Valmistumisen jälkeen minulla käytännössä oli vakituinen työpaikka Kauttualla, pieni omakotitalo työsuhdeasuntona rauhallisessa ympäristössä.
Se olisi ollut meidän perheen kolmas yhteinen asuntomme.
Olisi ollut mutta ei sittenkään ollut, sillä päätimme muuttaa takaisin Kemiin.
Miksi?.
Siksi, että olin saanut Kemin teknillisen koulun silloiselta rehtorilta, suuresti kunnioittamaltani Olli Ingmailta kirjeen, jota hänen seuraajansa Valdemar Valde Rantonen vielä täydensi mielenkiintoisen kirjeen ja työtarjouksen muodossa. Minulla oli mahdollisuus tulla päätoimiseksi tuntiopettajaksi Kemin teknilliseen kouluun. Minulla on em. persoonallinen kirje tallella. Olli Ingman oli jäämässä eläkkeelle ja häneltä oli vapautunut mm. selluloosa- ja paperiteknologian tunteja. Otin tarjouksen vastaan. Siitä käynnistyi minun opettajaurani...
Tulimme Kemiin elokuussa vuonna 1972.
Minä ajoin muuttokuorman em. kesäautollamme Kemiin ja vaimoni tuli poikamme kanssa junalla perässä.
Todettakoon, että kesäautomme, VW Kleinbus romuutettiin Kemissä...
Asuimme väliaikaisesti minun kotona enenkuin saimme vuokratuksi kaksion noin 60 m2 Kemin keskustasta Sauvosaarenkadulta.
Se oli meidän kolmas yhteinen asuntomme.
Mielenkiintoinen ja opettavainen lukuvuosi Kemin teknillisessä koulussa. Tuskin olen elämäni aiakana tehnyt niin paljon valmistelevaa työtä opetuksen onnistumiseksi kuin em. lukuvuonna.
Koska koulutustaustani ei riittänyt tekun virkaan, enkä uskaltanut jäädä "roikkumaan" tuntiopettajaksi, aloin katsella vakituisia virkoja ammattikoulujen puolelta. Sellainen ilmestyi lehtien palstoille mm. Imatralta. Lähetin hakupaperit ja tulin valituksi em. virkaan.
Tuli muutto Imatralle loppukesästä vuonna 1973.
Minä menin muuttokuorman kanssa edellä ja vaimoni tuli esikoisemme kanssa parin viikon kuluttua perässä...
Minun oli nopeasti saatava katto pääni ja muuttotavaroitteni päälle, jotka hoidettiin VR:n ovelta ovelle-palveluna.
Vuokrasin vanhasta kerrostalosta Imatrankosken kupeesta ison huoneiston, joka osoittautui erittäin epäkäytännölliseksi. Uuden vuokrahaun myötä onnistuin nopeasti vuokraamaan valmistuvasta kerrostalosta Imatran torin kulmilta kaksion.
Muuttokuorma siirtyi parin uuden opettajakollegan avustuksella keskelle muuttohässäkkää. Olihan tapahtuma! Kaikki halusivat suunnilleen yhtä aikaa muuttaa uuteen asuntoon.
Vaimoni tuli poikamme kanssa Kemistä uuteen asuntoon.
Käytännössä kyseinen vuokrakaksio oli meidän perheemme neljäs asunto.
Nuorempi pojistamme, Timo syntyi Imatralla joulukuussa vuonna 1973.
Vaimoni jäi luonnollisesti edelleen kotiin hoitamaan poikiamme ja tietysti minuakin - hyvä niin...
Olimme Imatralla ajanjakson 1973-79. Hankin pedagogisen pätevyyden Ammattikoulujen Hämeen Opettajaopistossa.
Muitakin vaihtoehtoja olisi em. ajanjaksona ollut, mutta elämässä joutuu jatkuvasti tekemään erilaisia valintoja - yksi kerrallaan...
Imatralla hankimme ensimmäisen omistusasunnon, ns. aravarahoitteisen kerrostalohuoneiston uudelta Mansikkalan asuntoalueelta. Uusi 3 h + k eli kolmio noin 80 m2, johon olimme erittäin tyytyväisiä. Minulla oli lyhyt työmatka, ammattikoulu näköetäisyydellä.
Se oli perheemme viides asunto, ensimmäinen omistusasunto...
Tosin aikaisemmin olimme ostaneet omakotitontin Ritikan asuntoalueelta aikeissa rakentaa omakotitalo. Hahmottelelin tontille alustavasti jo omakotitaloa.
Siitä luovuttiin ja tontti myytiin, koska emme oikein olleet päässeet kiinni paikkakuntaan. Kerrostalohuoneisto on helpompi myydä muuttotilanteessa, näin ajattelimme.
Jatko-opiskeluni Hämeenlinnassa vaati myös rahaa. Siinä rytäkässä myimme myös automme Kupla VW:n, jonka olimme muutama vuosi aikaisemmin aika uutena ja vähän ajettuna hankkineet .
Imatralla olomme aikoihin vietimme yhtä kesää lukuunottamatta kesämme Kemissä, em. Kupla VW:n perässä meillä oli peräkärry. Monta matkaa läpi Suomen tuli tehdyksi...
Vanhempani kuolivat - isäni syksyllä vuonna 1974 ja äitini keväällä vuonna 1975.
Lappeenranan ammattikoulussa oli paperilinjan ammattiaineiden opettajan virka auki. Hain sitä ja tulin valituksi, joten oli muutto taas edessä.
Imatralta muutimme Lappeenrantaan elokuuussa vuonna 1979. Saimme osakkeemme Imatralta myydyksi ja ostimme persoonallisen "itsesuunnitellun/tehdyn omakotitalon" Taipalsaaren Saimaanharjulta. Pankissa oli käytävä lisälainaa neuvottelemassa...
Matkat sujuivat vanhalla Saab 94:lla, jonka olimme ostaneet eräältä tutultamme Kemistä kesälomareissullamme.
Kyseinen omakotitalo oli meidän perheemme kuudes asunto.
Teimme valtavasti töitä em. talon ympäristössä, kuivalla hyväpuustoisella mäntykankaalla. Käytännössä teimme pihan, kasvimaan ja aidat. Mellä oli erinomainen apulainen, opettajakollega - Matti-Renki - joka ei aikaa eikä vaivaa säästellyt työn töuhussa.
Ihanteellinen asuinpaikka, lyhyt matka Saimaan rantaan, hankimme paikalliselta veneentekijältä uuden, lasikuituisen soutuveneen.
Kemin ammattikouluun tuli paperilinjan ammattiaineiden opettajan virka auki. Hain sitä ja tulin valituksi. Muutto Kemiin oli edessä.
Saimme myydyksi em. omakotitalon minun entiseen Lappeenrannan ammattikoulun virkaani valituksi tulleelle henkilölle ja hänen perheelleen.
Saimme muuttokuorman järjestetyksi Kemiin täysperävaunurekalla - paluukuljetuksena. Itse ajelimme yönkähmeessä takaisin Kemiin elokuun alkupuolella vuonna 1981.
Tulimme asumaan vanhaan kotitalooni, joka oli ollut jo pitkään tyhjillään.
Vanha, jo isoisäni aikainen kotitalo oli siis perheemme seitsemäs asunto. Olimme taas kotona...
Edelleenkään asuntoon ei tullut vesijohtoa eikä viemäriä. Kaiken lisäksi vanha varastorakennus oli purettu viereisen tontin uudisrakentamisen vuoksi.
Toimme tullessamme Kaakkois-Suomesta pienen hirsimökin, jonka pystytimme pikapikaa tontin kulmalle puuseeksi ja pienenksi varastoksi. Hyvin toimi! Vesi haettiin vesikärryillä tynnyrissä läheiseltä vesipostilta...
Saunassa käymiset hoidettiin väliaikaisesti tutuilla, naapurissa sisareni omakotitalossa ja vaimoni äidin kotitalossa Maksniemessä.
Minä ammattikoululle töihin, vaimoni Veitsiluoto Oy:n sosiaalitoimistoon töihin, pojat peruskouluun , sittemmin toinen ammattikouluun ja toinen lukioon. Elämä alkoi mennä uomilleen.
Uuden omakotitalon suunnittelu aloitettiin välittömästi syksyllä vuonna 1981/rakentaminen keväällä vuonna 1982...
Saab 94 vaihtui ensin Ford Taunukseen, se puolestaan Ford Granadaan ja vihdoin perheellemme ostettiin ensimmäinen uusi auto VW Doppel TD syksyllä vuonna 1989.
Entä sitten?
Rakenettu omakotitalo, jossa tälläkin hetkellä vaimoni kanssa asumme, oli meidän kahdeksas asunto.
Tähänkö se elämä sitten jämähti? No ei todellakaan vaan oikeastaan päinvastoin...
Olin Kemin ammattikoulussa, sittemmin Kamin ammattioppilaitoksessa, sittemmin Kemi-Tornion ammattiopistossa ja sittemmin Ammattiopisto Lappiassa virassa syksystä 1981- aina syksyyn 2008.
Vaimoni oli Veitsiluoto Oy:n sosiaalitoimistossa, opiskeli 1990-luvun alkupuolella "vanhoilla päivillään" Hämeenlinnan Wetterhoffilla uuden ammatin, perusti ompelimon - Anniinan - ja jäi siitä eläkkeelle vähän ennen minua...
Rakensimme tontille varastorakennuksen ja vielä kolmannenkin rakennuksen poikkeusluvalla Pikkupuolen (entinen Ekoateljee). Lisäksi olemme rakentaneet Selkäsaaren pohjoispäätyyn merihenkisen torpan, kesämökin ja pienen varastorakennuksen, jne. ...
Nyt kun osaisi vaan olla ja nauttia. Ensi kevät ja kesä ovat ratkaisevia. Tämä juttu lähti liikkeelle asumisolosuhteista ja kulkuneuvoista niin kuin - jos olet jaksanut tähän saakka lukea - muistat.
Aina meilläkään ei ole ollut tilaa riittävästi - nyt sitä on oikeastaan liian kanssa.
Aina meilläkään ei ole ollut kunnon kulkuneuvoa allamme. Monesti on käynyt mielessä, että asiallinen tila-auto olisi enemmän kuin tervetullut...
Ensi keväänä/kesänä yritämme siirtyä yhden auton käyttöön, toivottavasti se onnistuu...
Hiukan aikaisemmasta...
Mainitsin tämän artikkelini alussa: "Edellä mainittu Chevrolet on toistaiseksi ainoa auto, josta olen saanut omani pois myynnissä."
Vaimoni osti veljeltäni vajaa kymmenen vuotta sitten vanhan, vähän ajetun diesel-Mersun. Sitä tuunattiin ja se museokatsastettiin, mutta sille ei löytynyt meille kuitenkaan käyttöä.
Vaimoni myi sen eräälle Kaakkois-Suomen autoharrastajalle ja sai siitä suunnilleen tuplahinnan verrattuna omaan ostohintaansa, mikäli oikein muistan...
Tosin eihän tuo auton museokatsastuskuntoon saattaminen aivan ilmaista ollut sekään.
Niin kuin ole kirjoittanut, olemme tällä hetkellä kolmen auton loukussa myönteisesti.
Liikenteessä on kesäautomme VW Doppel TD vm. 1989 ja "uusi mahdollisesti ympärivuotinen auto" MB 200 E vm. 1998. Talviautomme Land Rover Freelander vm. 2000 on seisonnassa ja käytännössä myytävänä...
Vielä sen verran, että...
Toisaalta lähivuosina/vuosikymmeninä tulee harkintaan omakotitalosta luopuminen ja siirtyminen todennäköisesti Kemin keskustaan kerrostaloasukkaaksi.
Niin ja pojathan meillä ovat "maailmalla", Tommi tosin Kemissä ja Timo Helsingissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti