keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Talvivaara! Mitä minä sanoin/kirjoitin?

Olen kirjoittanut/lainannut aika monta artikkelia Talvivaarasta. Todennäköisesti teen näin jatkossakin...

Olen ihmetellyt Suomen valtion passiivisuutta - aikaisemmin - toisin sanoen, miksi ihmeessä valtio ei lähtenyt noin kaksi-kolme vuotta sitten mukaan tukitoimiin? Olisi tullut meille veronmaksajille huomattavasti halvemmaksi...

Toisaalta miksi Suomen valtio ei muka voisi olla nykyistä huomattavasti voimakkaammin mukana yleisesti ottaen kaivostoiminnassa?

Myönteistä oli tänään myös se, että Pekka Perä vilahti - kuvana - televisiouutisten puhelinhaastattelussa pitkästä aikaa, vaikka moni hänestä ajattelee "Perkeleen Pekka"-hengessä... 


Suoran nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Rehn lupasi Talvivaaralle 112 miljoonaa: "Kaivosta ei voi jättää rempalleen"

TALOUS  
Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk) kävi maanantaina tutustumassa Talvivaaran kaivokseen. Rehnin mukaan päätavoitteena on löytää yksityinen sijoittaja, joka osallistuisi aktiivisesti kaivoksen toimintaan. Toimittaja: Petri Sajari HS, kuvaus: Miska Puumala.
Hallitus esittää 112 miljoonaa euroa uutta pääomaa Talvivaaran kaivoksen rahoittamiseen. Varat osoitettaisiin valtion sijoitusyhtiölle Terrafamelle, jotta se voisi sijoittaa entistä enemmän kaivosliiketoiminnan ostamiseen Talvivaara Sotkamon konkurssipesältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti