maanantai 15. kesäkuuta 2015

Lehtien yleisönosastokirjoitukseni ...

Kauppareissulla minulta kysäistiin - taas kerran - muutama päivä sitten: ” Etkö enää kirjoita lehtien yleisönosastopalstoihin, kun tekstejäsi ei ole viime aikoina näkynyt?”

”Kyllä olen muutaman tekstin kirjoittanut ja varmaan jatkossakin vielä kirjoitan. Tosin olen aloittanut vuoden 2014 heinäkuun alussa kirjoittamisessani uuden elämän.” totesin.

Kerroin kysyjälle, että olen avannut Blogikirjoittajan uraputken. Kirjoitan omalle Blogisivulleni aina silloin kun siltä tuntuu eli kirjoituttaa…

Toisaalta totesin, että käytännössä lehtien päätoimittajat päättävät  julkaistavista yleisönosastokirjoituksista.

Blogikirjoittajan tekstit ovat julkisia, ”vapaata riistaa” ja niitä voi kuka tahansa kommentoida, jos siltä tuntuu.
Luonnollisesti asiaa lukijan kannalta rajoittaa se, että täytyy olla tietokone, älykännykkä tai joku muu nykyvempain sekä toimiva nettiyhteys.

Tähän saakka olen Blogisivulleni kirjoittanut ja/tai lainannut eri lähteistä 1114 tekstiä ja sivullani on käyty katselemassa 29482 kertaa.

Avoimesti on todettava, että erilaiset hakukoneet/palvelimet ympäri maailman näyttävät olevan erityisen aktiivisia...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti