lauantai 20. kesäkuuta 2015

Nokia taas kännykäntekoon(ko)?

Jos Nokia lähtee taas kännykäntekoon, täytyy uudessa formaatissa olla jotain uutta, järisyttävää.

Siihen saakka voimme muistella menneitä hyviä Nokia-aikoja. Artikkelissa mainittujen mallien lisäksi on syytä mainita Nokia 3610i.
Varmaan monella suomalaisella on em. tyyppinen puhelin vielä nostalgisesti jemmassa varapuhelimena. Minullakin on sellainen työhuoneeni lasivitriinissä. Kerran olen joutunut ottamaan sen hyötykäyttöönkin. Se on hyvä puhelin, siis peruspuhelin...


Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Brittilehti muistelee kaiholla Nokian "kaiken kestävää" kännykkämallia

ULKOMAAT 
MARJA AIRIO / LEHTIKUVA
Nokian 3210-puhelinmalli.
Nokian 3210-puhelinmalli.
Nokian toimitusjohtaja Rajeev Suri ilmoitti tällä viikolla saksalaislehti Manager Magazinissa, että yhtiö etsii yhteistyökumppaneita aikaisintaan ensi vuonna alkavaan matkapuhelinten valmistukseen.
Surin ilmoitusta on tulkittu siten, että Nokia palaisi kännykkämarkkinoille.
Brittilehti Guardianin uutinen on saanut muistelemaan Nokian vanhaa matkapuhelinta, 3210-mallia. Toimittaja Hannah Jane Parkinson muistelee kaiholla Guardianin jutussa muun muassa Nokia 3210 -mallin kestävyyttä.

Hän
 kehuu myös puhelimen kestävää akkua."Kun nykyisten älypuhelinten näytöt särkyvät hyvin helposti, 3210:aa ei saanut millään rikki. Se kesti niin ydinräjähdyksen kuin maanjäristyksetkin, jopa molemmat yhtä aikaa", populaarikulttuuriin, teknologiaan ja jalkapalloon erikoistunut Parkinson kirjoittaa.
"Nykyään iPhone 6:n tai Samsung Galaxy S6-puhelimen akku kestää päivän, Nokiassa se kesti jopa kaksi viikkoa riippuen siitä, kuinka paljon pelasi matopeliä", Parkinson jatkaa.
Hänen mukaansa Nokian akusta vitsaillaan syystä. Eräs klassikkovitsi kuuluu näin:
"Puin juuri ylle takin, jota pidin häissä vuonna 2001 ja jonka taskusta löysin Nokia 3210:n. Akkua oli jäljellä vielä kaksi pykälää."
Myös klassikkomallin lukuisat mielikuvitukselliset värikuoret saavat Parkinsonin mielen nostalgiseksi.
Lopuksi toimittaja kehuu vuolaasti 3210-puhelimen matopeliä.
"Mikään ei lyö laudalta matopelin tuomaa adrenaliinipiikkiä. Jos erehtyi painamaan taukonappia kesken kaiken se oli aloittelijamainen virhe!"
Vuoteen 2007 asti Nokia oli maailman suurin kännykkävalmistaja, mutta yhtiö alkoi kompastella ja myi lopulta kännykkätoimintonsa Microsoftille vuonna 2013 noin 5,4 miljardilla eurolla.
Nokian ja Microsoftin välisen sopimuksen mukaan suomalaisyhtiö voi alkaa myydä omalla nimellä varustettuja kännyköitään ensi vuoden puolivälissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti