Hyvä teksti niin kuin päätoimittajan tekstin kuuluukin olla. Mitähän vielä löytyy jatkoa toteamukselle: Onko maallamme malttia...
Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:
Onko maallamme malttia keskustella?
"Onko maallamme malttia uudistua?" kysyi tasavallan presidentti Sauli Niinistö kesäkuun puolivälissä Kultarannassa järjestetyssä ulkopoliittisessa keskustelutilaisuudessa. Hän muotoili kysymyksessään Urho Kekkosen pamfletin otsikkoa uusiksi. Niinistön mukaan talouden kehitys ja yhteiskunnan eheys seisovat myös Suomen ulkopoliittisen aseman kivijalkoina. "Sisäisesti heikko Suomi olisi sitä myös ulkoisesti", Niinistö totesi.
Vaikeina aikoina pienen maan ei kannata hukata voimavarojaan riitelyyn. Kansakunnan eheyden määrittely on kuitenkin vaikeaa.
Toisinaan se voi tarkoittaa nostalgista kaipuuta yhtenäiskulttuurin aikaan, jolloin uutisia saattoi katsoa kahdelta television pääkanavalta yhtä aikaa. Tällaisissa kuvitelmissa menneisyyden Suomi näyttäytyy eheänä ja samanmielisenä yhteisönä. Vaikka sodanjälkeinen talouskasvu mahdollisti suomalaisen hyvinvointivaltion, ei sitä rakennettu ilman syviä riistiriitoja ja toisaalta kiperiä sovitteluratkaisuja.
Kuplissa on siis taidettu elää aina. Kylmän sodan jälkeen vallitsi epäpolitisoituneempi vaihe, jolloin puolueita oli jopa vaikeaa erottaa toisistaan. Kuplaton ei sekään aika ollut. Moninaisista ristiriidoista muistuttaa sekin, että Pitkääsiltaa ylitettiin seremoniallisesti vielä 1960-luvulla.
Työpaikoilla puoluerajat saattoivat olla niin ehdottomia, että vain samalla jäsenkirjalla varustettuna mahtui istumaan lounasruokalan pöydän kuplakuntaan. Kuplille oli omat urheiluseuransa ja päivittäistavaraliikkeensä. Kuplien välissä ei ollut helppo löytää tilaa.
Tälle vuosikymmenelle tultaessa yhteiskunnallinen keskustelu ja näkökulmat ovat taas alkaneet kärjistyä.
Kun kyky sietää erilaisia ajatuksia ja maailmankuvia heikentyy, keskustelujen sisällöt ohentuvat, vaikka niiden määrä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa lisääntyykin. Sosiaalinen media yhdistää aikaisempaa enemmän samanmielisiä, mutta altistaako se erilaisuudelle?
Moniäänisyyttä ja sen sietokykyä tarvitaan yhä enemmän. Viestimillä on siksi suuri vastuu tarjota monenlaisia näkökulmia. Riippumattoman median perustehtäviin kuuluu ympäröivän maailman peilaaminen – ei pelkästään lukijansa vaan myös hänen naapurinsa näkökulmasta.
Kovin suuria ennustajanlahjoja ei tarvita sen päättelemiseen, että meneillään olevan hallituskauden vaikeat ajat ovat tuloillaan.
Leikkauslistat ovat vasta muuttumassa todellisuudeksi. On itsestään selvää, että kansalaiskeskustelu muuttuu yhä terävämmäksi ja avoimemmin poliittiseksi. Aktiivinen osallistuminen meneillään olevien muutosten kommentointiin on kansalaisyhteiskunnalle elintärkeää.
Siksi Suomen uusi "johtoryhmä" toivottavasti muistaa, että demokraattisen maan ja firman johtamisen välillä on myös perustavanlaatuisia eroja.
Mallia ei kannata hakea Matti Vanhasen pääministeriajoista, jolloin Vanhanen kehotti ministereitään olemaan puhumatta keskeneräisistä asioista julkisuudessa. Valmistelun avoimuus ja sen altistaminen laajalle keskustelulle edustaa yhtä lailla vahvaa johtajuutta kuin tehokas kyky tehdä päätöksiä ja toimeenpanna niitä.
Keskusteleva ja debatoiva Suomi ei siis ole heikko, pikemminkin päinvastoin. Mutta yhteiskunnan eheys vaatii sekä päättäjiltä että kansalaisilta vastuullisuutta kyetä kuuntelemaan myös eri lailla ajattelevien mielipiteitä.
Perinteisesti Suomessa yksimielisyys on merkinnyt sitä, että ennalta määritetään yhteinen hyvä, johon kaikki mielipiteet sovitetaan.
Polarisoitumisen välttämiseksi parempi malli olisi tunnustaa erilaisten poliittisten ja muiden intressiryhmien eriävät mielipiteet. Yhteisen suunnan luominen niiden pohjalta on tehokas tapa pitää kansalaiset samalla aallonpituudella, kun ajat muuttuvat vaikeammiksi.
"Agree to disagree", muotoili jo brittiläinen teologi John Wesley 1700-luvun puolivälissä kuvatessaan silloisia opillisia erimielisyyksiä ja niiden yli pääsemistä.
Erimielisyyksien tunnustamiseen voi sisältyä juuri se tarvittava varoventtiili, jota Suomi näinä aikoina tarvitsee.
Kaius Niemi kaius.niemi@hs.fi
Twitter: kaiusniemi
Kirjoittaja on HS:n vastaava
päätoimittaja.
Twitter: kaiusniemi
Kirjoittaja on HS:n vastaava
päätoimittaja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti