maanantai 14. heinäkuuta 2014

Voiko kirjoittaa sanomatta mitään?

Kyllä voi, olen mahdollisesti itsekin siihen joskus tahattomasti sortunut. Ainakin olen joskus joutunut kirjoittamaan niin sanotusti rivien väliin eräänlaista "piilotekstiä".

Olen lukenut Lapin maakunnan ja erityisesti talousalueemme ns. johtavien poliitikkojen lehdissä julkaistuja sanomisia, toimittajien tekstejä tai heidän itsensä kirjoittamia kolumneja.
Miksi?
Siksi, että yritän aidosti hahmottaa, mitä he tai heidän taustayhteisönsä loppujen lopuksi erilaisista päivänpolttavista asioista ajattelevat...

Voiko asioista kirjoittaa ilman sarvia ja hampaita? Kyllä voi mutta johtavat poliitikot tuntuvat kirjaimellisesti muistavan vanhan sanonnan, että herran pelko on viisauden alku. Tässä tapauksessa herralla tarkoitan suppeasti niitä tahoja, jotka ovat valinneet em. henkilöt tehtäviinsä - viime kädessä ketjun loppupäässä olemme me äänestäjät.
Tuntuu siltä, että monet päättäjistä muistavat erittän tarkasti ja kirjaimellisesti, että tehtävä, pesti on pätkätyöläisen kaltainen nelivuotis- tai kuusivuotiskausi. Kautta ja nimenomaan sen mahdollista jatkoa ei sovi vaarantaa lipsauttamalla, suorastaan möläyttää lehtien palstoille varomatonta tekstiä, vaikka äänestäjän muisti on tunnetusti lyhyt, tuskin edes vaalikauden mittainen...

On siis tarkoituksenmukaista sanoa tai kirjoittaa/kirjoituttaa niin ympäripyöreää, että siitä eivät äänestäjät saa kiinni mistään nurkasta.

Suoraan sanomista ja kirjoittamista he voisivat harjoitella esimerkiksi ottamalla kantaa alla oleviin asiakokonaisuuksiin:

+ Miksi Vapo sitä kautta myös Suomen valtio käytännössä nykyhallitus ei aidosti aktivoidu Kemin biodieseltehtaan toteuttamiseksi?

+ Onko mahdollista/tarkoituksenmukaista "pilkkoa" Vapo, hankkia uutta omistuspohjaa ja listauttaa se pörssiin?

+ Miksi Vuotosta ei energiapoliittisita syistä vihdoinkin rakenneta?

+ Miksi Soklin malmin käyttöönoton vaikuttajatahoja ei riittävästi painosteta ja malmin käytännön jalostamista toteuteta Kemi-Tornion talousalueella?

+ Miksi rautaieyhteyttä Sallan kautta Kuolan niemimaalle ja/tai käsivarren kautta Norjan Skibotniin toteuteta järkevän logistiikkaketjun saamiseksi Barensin meren rannalta Suomen kautta Eurooppaan?

Tässäpä aluksi kesäaivoajatuksia julkiseen jakeluun...





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti