Minulla on ollut mahdollisuus päästä kuuntelemaan neljä kertaa professori Juha Siltalan esitelmiä pääasiassa jonkun seminaarin yhteydessä.
Kyllä kannatti lähteä muun muassa kuuntelemaan muutama vuosi sitten esitelmää: Työelän muutos ja työntekijän itsesäätely silloisen Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun kehittämispäivän päätteeksi. Esitelmä oli vakuuttava...
Sanat tipahtelevat hallitun verkkaisesti – täyttä asiaa lähes joka ainut sana, siihen ei moni pysty!
Hänellä oli mielenkiintoinen aloitus puolillaan olevan vesilasin muodossa. Onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täysi? Se on asenteesta kiinni.
Muutamia haja-ajatuksi esitelmästä:
Mistä tässä globalisaationykymenossa on loppujen lopuksi kysymys? Kaikki on loppujen lopuksi turhan tuotannon syytä, liikaa turhia tavaroita, joita ei välttämättä kukaan loppujen lopuksi tosiasiassa tarvitse.
Kaikki revitään työntekijän selkänahasta. Kenelläkään ei ole aikaa keskittyä mihinkään, varsinkaan oleelliseen.
Vanhempien energia menee uraohjusportofolio-tyyppisessä kohelluksessa ja lapset ovat heitteillä, syntyy ongelmia…
Juha Siltala kuvasi - silloista - maamme nykymenon todella selkeästi tehoajatteluun keskittyväksi,
osittain turmelemaksi, dynaamiseksi, yhä suurempia voittoja sijoittajille tavoittelevaksi kokonaisuudeksi, joka ei pitkässä juoksussa kuitenkaan ole kestävällä pohjalla…
Yksityisen teollisuussektorin tehoajattelua on hänen mukaansa alettu matkia myös julkisella sektorilla ikään kuin sielläkin on saavutettava, saavutettavissa aina tulosta, voittoja – mutta voittoja kenelle?
Rajuilla, uuvuttavilla säästötalkoilla saavutettavat hetkelliset, kyseenalaiset voitot ovat todennäköisesti suuria, ennennäkemättömän suuria tappioita esim. opetussektorilla!
Opetussektorilla Juha Siltala kuvasi em. tyyppisen tehoajattelun taustavoimia kertauksenomaisesti ”yläkerran puppugeneraattoreiksi”, jotka suoltavat projektia projektin perään ja jotka näännyttävät ainaisella muutoksella ja erinomaisuutta tavoittelevalla profiloitumisella kaikki siinä mukana olevat: oppilaat, vanhemmat ja nimenomaan opettajat…
Ei ole enää aikaa levähtää, hengähtää, palautua, vaan kaikkia painaa ainainen kiire! Kontrollibyrokratian näennäismarkkinat ovat voimissaan. Pitäisi kuitenkin löytää reiluja pomotyyppejä.
Esimiehen on suosittava joustavuutta, vapautta, motivointia, ei siis kyttäilyä esimiehen taholta, ei turhaa paperipyörittämistä, ei turhaa raportointia, ei turhaa sälää…
Maailman parhaaksi ei kannat väkisin pyrkiä, sillä se on vain hetken huumaa. Turhasta suureellisuudesta on syytä luopua. Suuri ei välttämättä ole kaunista…
Juha Siltalan mukaan opetussektorilla tehdään onneksi edelleenkin oikeaa työtä, jopa kutsumustyötä pienellä/vaatimattomalla palkalla sekä yhä edelleen myös talkootyötätehden.
Käsite vertaisuus painottui useasti luennon aikana. Kukaan opettaja ei halua menettää persoonallisuuttaan ja oman vaikutuksen kokeminen on tärkeää, sillä jaksaa pitkälle.
Samalla voidaan toteuttaa opettajille henkilökohtainen jouston vara, aikaa kasata itsensä, etsiä uusia ratkaisumalleja/metodeja ja sitä kautta lähitulevaisuudessa yhä parempaa opetusta/yhä parempia oppimistuloksia…
Edellä olevan vanhan tekstin haja-ajatuksin toivotan ansaittujen lomien jälkeen kaikille opettajille jaksamista ja vaativan työn iloja muutaman viikon päästä töiden taas käynnistyessä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti