Työttömyys yhteiskunnassa

Kansantalouden oravanpyörän toiminta lähestyy ikiliikkujaa: Kun työllisyys paranee, työttömyysaste alenee > ansio- ja verotulot lisääntyvät > ostovoima paranee, kulutuskysyntä lisääntyy eli kansalaisilla on mahdollisuus ostaa yhä enemmän erilaisia hyödykkeitä; tuotteita ja palveluja.

Se merkitsee, että tuote- ja palvelutarjonta – tuotanto – lisääntyy > yritykset ja julkinen sektori tarvitsevat lisää työvoimaa, työllisyys yhä edelleen paranee, jne., loppuhuipentumana ennen tavoiteltiin täystyöllisyyttä.

Prosessiin liittyvät myös käsitteet: säästäminen, tulonsiirrot, osingot, inflaatio, nykyisin myös käsitteet: pätkätyö, töiden/palvelujen ulkoistaminen ja kilpailuttaminen, yrityksen arvon/lisäarvon aggressiivinen kasvattaminen, yritysjohdon optiot, kvartaalitalous, tulosvaroitus, yt-neuvottelut, globalisaatio, jne. …

Mahdetaanko täystyöllisyyttä utopistisena edes tavoitella enää nykyaikana?

Käsitteeseen työllisyys tai toisaalta työttömyyteen kulminoituu nykyisin kuitenkin kaikki. Mikä on se viisastenkivi, jolla työttömyys saadaan nujerrettua tai edes selkeästi alennettua?

Nykyhallituksen synnyttämisen yhteydessä SDP:n vastavalittu puheenjohtaja Antti Rinne otti työttömyyden alentamisen rohkeasti päätavoitteeksi - hyvä niin. Sittemmin hänet nimitettiin valtionvarainministeriksi, jonka jälkeen lausunnot ovat jonkin verran loiventuneet...

Muistuupa mieleeni yleisönosastokirjoituksia, joissa lähestyttiin työttömyyttä ja työttömiä mielenkiintoisella tavalla.

Varsinkin näkemys, että työttömät eivät olisikaan turha menoerä yhteiskunnassa, vaan ilmiö, joka on tarpeellinen, lähes välttämätön, on shokeeraavan  mielenkiintoinen, realistinen ja toisaalta järkyttävän murheellinen…

Työttömyys yhteiskunnassa - liikkeelle paneva voima(ko) - jo on aikoihin eletty!

Menepä perustelemaan peruspäivärahalla kitkuttelevalle totaalikyykytetylle pitkäaikaistyöttömälle, että sinä olet kansantalouden oravanpyörässä loppujen lopuksi välttämätön – sinä olet tuiki tarpeellinen peloke.

Suomessa on virallisten tilastojen mukaan jonkin verran alle 10 prosenttia työttömiä ja hiukan yli 90 prosenttia työllisiä, työssäkäyviä.

Työttömäksi joutumisen uhka, suoranainen pelko saa kritiikin keihäänkärjet tylsymään ja painumaan maata kohti ja pahimmat uhoajat kumman hiljaisiksi, jopa nöyriksi. Työlliset, työssäkäyvät pidetään varpaillaan.

Keino toimii tehokkaasti, kun lisäksi sekä työttömät että työssäkäyvät saadaan passiivisiksi, hiljaisiksi…

Toisaalta kuitenkin iän ja kokemuksen tuomaa vakaata työpanosta kaivataan viime vuosien eläkeratkaisujen puitteissa, mutta jo kohtalaisen nuoresta työntekijäkunnasta yritysmaailmassa yritetään päästä eroon, jotta tuloskehitys nykyaikaisessa kvartaalitaloudessa olisi siedettävä, yritykselle saadaan lisäarvoa ja osakkeenomistajalle muhkeammat osingot ynnä johtajille kukaties vielä muhkeammat optiot.

Suomessa monilla talousalueilla on menossa monia mielenkiintoisia kehitysprosesseja.

On puhuttu kuntaliitoksista ja niiden yhteydessä säästöistä. On puhuttu yli kuntarajojen monikuntaisista sosiaali- ja terveyspiirien toteuttamisista. On puhuttu uusista koulutuskuntayhtymistä, jne. …

Jotta todellisia säästöjä syntyy, jokainen tehtävä, työpaikka on käytävä kriittisesti suurennuslasin kanssa läpi.

Tällöin on mahdollista ja erittäin todennäköistä, että työttömyysuhan alle/työttömiksi joutuu ammattitaitoisia henkilöitä, ikävä kyllä hyödyllisiä ruohonjuuritason tekeviä käsiäkin.

Todennäköisesti pääasiassa niitä maanhiljaisia, jotka eivät missään työelämänsä vaiheessa ole saaneet ääntänsä aidosti kuuluviin. Heidän työpanokselleen ei löydy uusissa organisaatioissa enää käyttöä.

Kuntien nimeämiltä päättäjiltä on löydyttävä kauaskantoista rohkeutta päättää henkilöstövalinnoissa johtohenkilöiden osalta vähintään kymmenen vuoden päähän.

Rohkeutta lähteä hakemaan ns. tulevaisuuden tähtiä, innovatiivisia vaikuttajia nimenomaan johtopaikoille – se on tosi kova haaste.