lauantai 19. heinäkuuta 2014

Onko maisemalla väliä?

Sanotaan, että värillä on väliä. Väitetään myös, että työkalujen, esineiden, koneiden, rakennusten, tms. muodolla on erittäin suuri merkitys jokaisen ihmisen aivan jokapäiväisessä, arkisessa elämässä. Niillä lienee laajemmin ottaen suuri merkitys työelämässä työviihtymiseen, -motivaatioon ja -tulokseen.

Entä onko maisemalla väliä?

Kyllä on ja onneksi yleensä voimme asiaan edes hiukan vaikuttaa.

Muutimme takaisin Kemiin Etelä- ja Kaakkois-Suomesta kaiken kaikkiaan noin kolmentoista vuoden opiskelun ja työn merkeissä vietetyn ajanjakson jälkeen vuonna 1981.

Tulimme tavallaan juurillemme eli asuinpaikalle, jossa isoisäni Aukusti Pyykkö oli viljellyt viime vuosisadan alkupuolella maata, vanhempani asuivat paikalla vuosikymmeniä, niin luonnollisesti minäkin lapsuuteni ja osan nuoruudestani.

Entinen, tasapainoinen ja tarkoituksenmukainen paikka, pihamiljöö, maisema oli totaalisesti muuttunut.
Onneksi sen on kemiläinen taidemaalari Olavi Korolainen meille aikanaan pienestä mustavalkovalokuvasta piirtänyt. Taulu on tällä hetkellä olohuoneemme seinällä - kunniapaikalla.

Kemin kaupungin sen aikainen epätarkoituksenmukainen, epäoikeudenmukainen ja poukkoileva tonttipolitiikka; rakentamiskehotukset ja pakkolunastusuhkaukset olivat merkinneet kaavoitetulla asuinalueella olleen entisen perunapeltomme myymistä rakennuskäyttöön ja suuren varastorakennuksen ( sauna, makasiini, liiteri, navetanporstua, navetta, sittemmin autotalli, puusee) purkamista.

Keskellä pihaa törötti kaivo!

Ei vesijohtoa, ei viemäriä, puusee väliaikaisesti pieneen hirsimökkiin, elämä lähti meidän osalta käyntiin ja luonnollisesti uuden talon suunnittelu/rakentaminen.

Mekin lähdimme muokkaamaan omalta osaltamme revittyä, raiskattua maisemaa. Nyt olemme uuden, kolmannen rakennuksen, Pikkupuolen myötä palauttaneet maisemaa modernin pihapiirin muotoon, josta itse olemme tyytyväisiä
Puustoa olemme pakoitettuja karsimaan jatkossa, lähitulevaisuudessa...








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti