Kyllä, aivan ehdottomasti kyllä, sillä elämä on mielestäni loppujen lopuksi yhtä tarinaa...
Itse olen aina pitänyt tarinoista. Miksi? Ehkä siksi, että elämä koostuu lukemattomista,
monimuotoisista tarinoista. Elämme koko ajan alati muuttuvien tarinoiden keskellä.
Mielellään kerron itsekin tarinoita, jotka yleensä perustuvat omiin kokemuksiini.
Omat tarinani ovat pääasiassa varsin vaatimattomia ja kuulijan kannalta kukaties liian
jokapäiväisiä, turhankin arkisia…
Olemme lainanneet kirjastosta DVD-levyjä takavuosina lähes viikoittain. Katselimme tietokoneen ruudulta kauan sitten pojantyttäremme kanssa mielenkiintoisen elokuvan, tarinan nimeltään Jali ja suklaatehdas…
______________________________________________________________________
Suora nettilainaus:
Jali ja suklaatehdas (Charlie and the Chocolate Factory, toisessa suomennoksessa Sulo
ja suklaatehdas) on yksi kirjailija Roald Dahlin tunnetuimmista lastenkirjoista. Siitä on tehty
myös kaksi elokuvaa, ensimmäisessä, 1970-luvulla tehdyssä versiossa pääosassa Villi
Vonkana oli Gene Wilder, ja myöhemmässä, vuonna 2005 ensi-iltansa saaneessa Tim
Burtonin ohjaamassa versiossa Jalina Freddie Highmore ja Villi Vonkana Johnny Depp.
Kirja kertoo rikkaasta ja omituisesta suklaatehtailijasta Villi Vonkasta, joka piilottaa
suklaatehtaansa tuotteisiin viisi kultaista pääsylippua. Noilla pääsylipuilla viisi lasta ja
heidän vanhempansa pääsevät tutustumaan hänen kauan ihmisiltä suljettuna olleeseen
suklaatehtaaseensa yhdeksi päiväksi.
Päivän aikana opitaan monenlaisia tärkeitä läksyjä, ja yksi toisensa jälkeen lapset
putoavat pois pelistä. Jäljelle jäänyt kirjan päähenkilö, köyhä Jali-poika voittaa lopulta
satumaisen yllätyspalkinnon. Suklaatehtailija Villi Vonkan hahmo perustuu löyhästi Dahlin
kotikaupungin merkittävään Cadburyn perheeseen.
_______________________________________________________________________
Mielestäni tässä tarinassa on sellaisia elementtejä, jotka kuuluvat raadolliseen nykyaikaan:
armoton kilpailu, äärimmäinen voiton tavoittelu, yltiöpäinen ahneus, täydellinen toisten
ihmisten huomioon ottamattomuus, välinpitämättömyys, jne. mutta onneksi myös
myötäelämistä ja ymmärtämistä…
Kaikkia edellä mainittuja kenen tahansa – niin aikuisen kuin lapsen – on syytä tykönään
mietiskellä ja priorisoida.
Nimenomaan lasten kanssa katsottuna tarina on mainostekstin mukaisesti: ”Kultainen
pääsylippusi niin kekseliääseen ja mielikuvitukselliseen maailmaan, ettet halua hukata
yhtäkään herkullista hetkeä.” Elokuvan toteutuksessa on käytetty voimallisesti hyväksi
tietotekniikkaa…
Kaikesta huolimatta perheen – isän ja äidin – myös isovanhempien rooli korostuu Jali ja
suklaatehdas-tarinassa ja mikä parasta, tarinassa on onnellinen loppu.
Villi Vonkan lennokkuus lähentelee Paroni von Munchhausen tarinoita. Hänhän mm.
ratsasti tykinkuulalla, kävi kuussa ja maan keskipisteessä. Eräs parhaimmista
Munchhausenin tarinoista on mielestäni kuitenkin se, jossa seikkailujen tiimellyksessä
uskomaton kerskailija muun muassa vajosi ratsuineen päivineen suonsilmään.
Münchhausen pelastui kuivalle maalle nostamalla itsensä ja hevosensa tukastaan,
letistään ylös.
Molemmissa edellä mainituissa tarinoissa opetus lienee pelkistettynä se, että lähes
uskomattomilla oivalluksilla, innovaatioilla ja ennen näkemättömillä visioilla
lähitulevaisuudessa kuitenkin erilaisista vaikeuksista ja uhkakuvista selvitään.
Kuitenkin elävässä elämässä tarvitaan lisäksi totuuden puhujia ja realiteettien
todellisia ymmärtäjiä ja tietysti niitä jarrumiehiä ja -naisia. Niitä yleensä löytyy joka
lähtöön…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti