sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Mielipidevaikuttaja

”Jaaha, sieltähän se meidän mielipidevaikuttaja tuleekin!” sanoi pirteä, jo eläkkeellä oleva kemiläinen tuttavani vajaa pari vuotta sitten juuri ennen kunnallisvaaleja läheiselle kioskilla kiiruhtaessani yltiöoptimistisena Veikkauksen tuotelappuja täyttämään pienen rahankilinän toivossa.

Makustelin hetken yllättäen saamaani titteliä ja totesin: ”Kyllä tämä minun roolini näissä mielipidevaikuttamisasioissa on ollut toistaiseksi tosi vähäinen, sillä juuri kriittisimmillä hetkillä en saa ykkösartikkeleitani, niitä kantaa ottavia ja mielestäni todella asian ytimeen meneviä artikkeleita, edes julkaistuiksi!”

Hän hyväksyi kommenttini ja alkoi täyttää keskittyneesti omia jalkapalloveikkaus-sarakkeitaan, joiden täyttämisessä hän on käsitykseni mukaan asiantuntija, todellinen ammattilainen...
Teki mieleni kysäistä pikku vinkkejä jalkapallo-otteluihin, mutta hän tuntui keskittyvän asiaansa niin intensiivisesti, etten rohjennut enää häntä häiritä.

Tuo käsite mielipidevaikuttaja jäi hiukan mielen päälle, joten...

Suomessa sanomalehtien päätoimittajat ovat muutaman vuoden ajan valinneet suomalaisen mielipidevaikuttajan. ­Vuoden mielipidevaikuttaja–äänestyksessä on hyvin harvoin äänestyksen voittanut joku muu kuin poliitikko tai valtiovallan edustaja.
Tämän väitetään osoittavan, että valtiovalta todellakin kuuluu kansalle ja kansalaiset myös näkevät, mitä sillä sektorilla tapahtuu.
Luonnollisesti myös poliitikkojen lähes jokapäiväinen esiintyminen mediassa vaikuttaa asiaan.

Puhutaan, mitä puhutaan, kunhan vaan puhutaan tai kirjoitetaan, mitä kirjoitetaan, kunhan vaan kirjoitetaan, näinhän se ikävä kyllä usein on...

Väitetään, että meillä eletään aivan liikaa tätä päivää. Lähihistoriasta, mutta nimenomaan lähitulevaisuudesta pitäisi kirjoittaa enemmän! Kuka osaa/uskaltaa kirjoittaa lähitulevaisuudesta? 
Kukaties mielipidevaikuttaja-tyyppiset henkilöt, jotka näkevät hiukan pitemmälle kuin matti tai maija meikäläinen tai ainakin väittävät näkevänsä...

Minkä tyyppisiä ominaisuuksia liittyy käsitteen mielipidevaikuttaja-henkilöön? Ehkä jotain alla olevaa:

+ pöllyttää, ravistelee piintyneitä, ”kalkkiintuneita” ajatuksia, näkökantoja
+ on suorasanainen, rohkea, ei kirjoita rivien väliin 
+ seisoo sanojensa ja kirjoittamisensa takana
+ sanoo ja kirjoittaa ristiriitaisistakin asioista
+ vapauttaa sanomisillaan, kirjoittamisillaan ihmiset mielipiteiden vaihtoon
+ tuo avoimesti esiin ihmisen heikkouksineen ja vahvuuksineen
+ kulkee usein vastavirtaan
+ ajaa johdonmukaisesti omaa, usein tiukkaakin linjaa
+ sanoo, kirjoittaa ja nimenomaan käytännössä tekee, mitä ajattelee
+ puolustaa heikompia, vähäosaisia
+ suoraselkäinen, määrätietoinen, riippumaton ja johdonmukainen
+ ottaa huomioon niin ekologiset kuin sosiaalisetkin asiakokonaisuudet
+ jne.

Huh! Huh! Tulipa varsinainen luettelo!

Em. tyyppisiä henkilöitä Suomesta on löydettävissä varmaan roppakaupalla, todennäköisesti 
seutukunnaltammekin muutama.

Mielestäni Suomessa on kuitenkin turhan vähän todellisia henkilömielipidevaikuttajia.

Sitävastoin yksi kiistattomin mielipidevaikuttaja on media; TV, radio, sanomalehdet ja nykyään yhä selkeämmin netti ja viimeksi mainitussa nimenomaan some eli sosiaalinen media...

Kaiken lisäksi väitetään, että netissä vellova pelimaailma on tulevaisuuden maailmanmahti!

Media on mielipidevaikuttanut – ”ohjaillut/myötävaikuttanut” – monissa maamme takavuosien tapahtumissa.

Mielipidevaikuttamissarkaa, osittain kivistä peltoa kyllä riittää lähitulevaisuudessakin...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti