Viime vuosina on käsitelty eri medioissa johtavien virkamiesten ja yritysjohtajien sitoutumista ja nimenomaan sitouttamista tehtäväänsä.
Erityisesti keskustelun kohteina ovat olleet yksityissektorilla suuryritysten johtajat ja heidän sitoutumisensa pönkittämiseksi toteutetut sitouttamistoimenpiteet.
Esimerkkeinä on usein mainittu mittavat optiojärjestelyt ja ns. kultaiset kädenpurisratkaisut. Kyseisiä toimenpiteitä on toteutettu myös jonkin verran alemmilla organisaatiotasoilla.
Taannoin kirjoitettiin mm. ”Osakepotti pitää johtajan vireessä!”
Kyllä varmaan, mutta se onkin asia erikseen, koska siinä on kysymyksessä selkeästi omat eurot sijoitettuna oman, johtamansa yrityksen osakkeisiin, siis omat rahat liossa…
Ennen sanottiin, että työmies on palkkansa ansainnut…
Onneksi em. sanonta ei sisällä edellä mainittuja yritysjohdon palkallisia optiotukitoimia, koska niissä ansainnut-termi on aika päiviä sitten menettänyt merkityksensä.
Ennen sanottiin myös, että kannettu vesi ei kaivossa pysy…
Kyseinen sanonta liittyy välillisesti myös henkilön sitoutumiseen/sitouttamiseen tehtäväänsä.
Miten?
Siten, että on todella vaikea odottaa, saatikka vaatia täydellistä, antaumuksellista, 110%:n työpanosta henkilöltä, joka viettää työtehtäväänsä liittyvänä, olipa se julkisen sektorin virka tai yksityissektorin johtotehtävä, eräänlaista kaksoiselämää.
Hän on ja asuu päivät/viikot virka-/työpaikallaan ja viikonloput ja muut vapaa-ajat pääsääntöisesti toisella paikkakunnalla perheensä parissa, mikäli ei sitten ole virka- tai työmatkalla.
Hän saattaa sahata työ- ja vakinaisen asuinpaikan väliä vuositasolla kymmeniätuhansia kilometrejä, kimppakyydillä tai ilman hoitaen osan työtehtävistään siirtämällä ne hamaan tulevaisuuteen antaen ajan hoitaa asian tai sujuvasti delegoiden tai modernisti vasemmalla kädellä kännykkää/tablettia vauhdikkaasti näpytellen…
Hänen perheensä ei yleensä monista eri syistä johtuen suostu muuttamaan em. henkilön virka-/työpaikkakunnalle.
Pääasiallisin syy lienee se, että ns. makuupussivirkamiehet/-johtajat haikailevat kuitenkin verotuspaikkakuntansa = kotipaikkakuntansa perään odottaen sopivien virkojen/tehtävien hakuun saattamista tai eläkkeelle siirtymistä.
Suomi on vapaa maa, näinhän meitä on opetettu; jokainen voi asua ja käydä töissä missä tahansa, maksaa veronsa minne tahansa, jne. aivan kuten lystää.
Totuus on lahjomaton, työpaikkakunta jää aina nuolemaan makuupussivirkamiesten/-johtajien osalta näppejään - ainakin veronäppejään…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti