Tämä teksti on sarjasta Jutustelua marketin kassajonossa...
En voinut olla kerta kaikkiaan kuulematta jutustelua marketin kassajonossa, jossa kaksi miestä, toinen ehkä viisikymppinen ja toinen virkeän oloinen eläkeläinen, harmaahapsi – taisivat olla ihan insinöörejä – keskusteli äänekkäästi Suomen viimeisimmän Itsenäisyyspäivän tapahtumiin liittyvistä asioista ja palkitsemisista…
”En taaskaan saanut kunniamerkkiä!” nuorempi miehistä sanoi. ”Mitä Erkkiä?” kailotti iäkkäämpi vääntäen kuulolaitetta hiukan ottavampaan asentoon.
”En taaskaan saanut minkäänlaista kunniamerkkiä Itsenäisyyspäivän jakotilaisuudessa! Ei löytynyt nimeä lehden palstoilta.” nuorempi toisti.
”Jaa vai kunniamerkkiä! Kuka niitä sinulle olisi esittänyt? Ethän sinä käy kuin Bingossa ja arvailet Keno-numeroita kioskilla iltakaudet! Harvoin siellä tapaa kunniamerkkien anojia! Ja missä sinä niitä sitten muka pitäisit? Kaljakuppilassako?” sanoi kuulolaitteensa trimmannut moittivasti.
”Toista se on minulla! Minä käyn sentään reservinupseerien tilaisuuksissa, rotarien tapahtumissa, taideyhdistyksen tilaisuuksissa, kunnan luottamusjohdon kökkäjäisissä ja mitä vielä? Minullehan niitä merkkejä on siunaantunut, kun toinen toisillemme – niin kuin muutkin silmäätekevät – niitä olemme aina sopivin välein ehdottaneet! Tuntuu, ettei kohta juhlatakkia jaksa hengästymättä kantaa, alkavat painaa ja tulee ryhtivika!” hehkutti harmaahapsi tyytyväisenä.
”Mitä, jos minä pistän vanhimpia merkkejä kiertoon? Kiillotat ne, niin johan sinullakin alkaa rintapielet kiiltää?!” vanhempi jatkoi irrotteluaan.
” Mitä? Että ottaisin sinulta vanhoja kunniamerkkejä! Ei kuule tule kuuloonkaan! Täytyyhän sentään jonkinlainen kunnia olla merkittömyydessäkin!” sanoi nuorempi miehistä tuohtuneena.
”Anteeksi, että otin asian puheeksi! Mutta on se niin väärin! Naapurikin sai, mikäli olen oikein kirjaa pitänyt, neljännen kunniamerkkinsä!” hän vielä jatkoi pettyneenä.
”Mitä sinä niistä kunniamerkeistä välität? Tulihan sinullekin niitä muita merkkejä, mikäli oikein verotietoja selailin, pelimerkkejä!” sanoi vanhempi miehistä.
”No, tulihan niitä optioita puolen millin verran!” sanoi nuorempi jo hiukan rennompi ilme kasvoillaan.
”Niin! Sellaista se maailma on! Haetaan lisää pelimerkkejä, pikkukilinää tuolta nurkasta!” sanoi
vanhempi miehistä ja he poistuivat kassalta hedelmäpelien suuntaan, joilla näytti olevan vielä
iltamyöhälläkin tungosta.
__________________________________________________________________________
Edellä oleva tarina on lievästi kuvitteellinen, mutta on siinä totuutta siteeksi. Muistuupa mieleeni mm. oma ehdotukseni takavuosilta kunniamerkkien kierrätyksestä.
Olin eräässä yhdistyksessä jokseenkin aktiivisesti mukana ja yleensä kerran vuodessa käytiin läpi palkitsemiseen liittyvänä ”kunniamerkkikelpuutettavat”...
Ajatukseni lähti yksinkertaisesti liikkeelle siitä, että esimerkiksi saantijärjestyksessä pronssinen, hopeinen ja kultainen merkki/mitali eri lisukkeineen merkitsee sitä, että jälkimmäinen tavallaan korvaa edellisen ja joku taho sen aina maksaa, se taho lienee yleisesti merkin ehdottaja/esittäjä/anoja eli edellisessä tapauksessa mainitsemani yhdistys.
Ehdotukseni ammuttiin henkisesti välittömästi alas! Sitä pidettiin lievästi sanottuna kummallisena...
Perusteluina mainittiin mm., että kukaan ei varmastikaan luovuta vapaaehtoisesti henkilölle henkilökohtaisesti – ansiosta/ansiotta – myönnettyä kunniamerkkiä, vaikka niillä ns. alempiarvoisilla merkeillä ei ole itselle enää käyttöä.
Toki löytyyhän niitä sitten aikanaan pesänselvitysten jälkeen kirppareilta – joka lähtöön! Sieltä ne lähtevät loppujen lopuksi kuitenkin kiertoon, yleensä arvottomaan ja aika turhanpäiväiseen kiertoon, monesti rihkamalaatikoiden täytteeksi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti